Keskusta korottaisi takuueläkettä 100 eurolla - Sipilä pitää esitystä Rinteen ”vappusatasta” realistisempana

Julkaistu:

Keskustan kenttä toivoo punamultaa, mutta Sipilä ei ota kantaa siihen, lähteekö keskusta mielummin hallitukseen Sdp:n vai kokoomuksen kanssa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) esitteli tänään lauantaina keskustan eduskuntavaalien kampanjastartissa puolueen vaaliohjelmaa.

Ohjelman mukaan etenkin pienimpiä eläkkeitä, eli takuueläkkeitä, on korotettava sadalla eurolla tulevalla vaalikaudella.

Sipilä arvioi keskustan kaavaileman perusturvan parantamisen maksavan kaikkiaan noin 600 miljoonaa.

Vuosina 2017-2019 voimassa olleita kansaneläkkeiden ja joidenkin muiden etuuksien indeksitarkastusten jäädytyksiä ei tule puolueen mukaan enää ensi kaudella myöskään jatkaa.

Lupauksen voi nähdä selvänä vastauksena Sdp:n puheenjohtajan Antti Rinteen ”vappusataselle”.

Rinne teki tunnetuimman eläkelupauksensa jo vappuna luvatessaan nostaa alle 1 400 euron eläkettä saavien nettotuloja 100 eurolla kuukaudessa. Hintalapuksi hän antoi lupaukselleen 700 miljoonaa, eli noin 100 miljoonaa enemmän kuin keskustan lupaus perusturvan parantamisesta.

Kovin sanoin alusta asti Rinteen vappusatasta kritisoinut Sipilä pitää keskustan esitystä takuueläkkeiden korotuksista kuitenkin realistisempina.

– Tämä on realismia. Me olemme huolella harkinneet sen, mikä on liikkumavara perusturvan puolella, Sipilä sanoi.

Sipilä lupaa myös, että keskusta ei suunnittele ensi vaalikaudelle ansiotulojen veronkorotuksia, vaan verotuksessa peruslinja on maltillinen työn verotuksen keventäminen.

Ansiotulojen verotuksen keventämisvara on kohdennettava pieni- ja keskituloisiin.

Myöskään yrittäjien verotusta ei saa puolueen mukaan kiristää, vaan sitä voidaan maltillisesti keventää esimerkiksi yrittäjävähennystä korottamalla.

Sipilä tyytyi tänään lauantaina vastaamaan keskustan vaalikampanjan startissa kysymyksiin mahdollisesta hallitusyhteistyöstä vain sen, että suomalaisen poliittisen järjestelmän vahvuus on, ettei mitään ole tapana lyödä kiinni ennen vaaleja.

– Eli kaikki käy. Mitkä asiat olisi helpompaa viedä Sdp:n kanssa eteenpäin ja mitkä kokoomuksen kanssa. Varmasti tällainen työ tehdään, jos ykkösiä ollaan niin ihan samalla tavalla. Sitten lähdetään keskustelemaan konkreettisesti kysymysten muodossa kärkitavoitteista ja keskeisimmistä asioista vaaliohjelmassa, Sipilä sanoi.

Hän totesi, ettei keskusta kuitenkaan aio etukäteen sulkea ketään pois hallitusyhteistyöstä.

– Keskustassa on aina ollut seinät leveällä ja katto korkealla. Ja se on meidän vahvuuskin, Sipilä sanoi.

Sdp:n kanssa olisi Sipilän mukaan vain tehtävä hieman enemmän työtä talouden tervehdyttämisen ja 75 prosentin työllisyyden eteen.

IS kysyi keskustan kentältä, tulisiko puolueen lähteä hallitusyhteistyöhön mielummin Sdp:n vai kokoomuksen kanssa. Vastaus jakaa keskustan kenttää melko vahvasti. Sdp:n ja keskustan punamultahallituksen puolella oli 55,5 prosenttia vastanneista. Nykyisenkaltaisen kokoomuksen ja keskustan porvarihallituksen mieluisampana vaihtoehtona näki 39,2 prosenttia vastanneista.
Kynnyskysymyksistä hallitukseen Sipilä kertoo sen verran, ettei keskusta lähde hallitukseen, joka vie Suomen sotilasliitto Natoon hallitusohjelmakirjauksella. Hallituksen tulee myös keskustan mukaan löytää oikeat keinot 75 prosentin työllisyysasteen saavuttamiseksi.

– On hyvä, että Suomessa on eri tavalla ajattelevia puolueita. Kun mennään yhteen, niin joudutaan tekemään kompromisseja ja yleensä kompromissi vastaa sitä mitä keskimäärin suomalainen ihminen ajattelee.

Korjaus kello 16.49: Sipilän mainitsema 600 miljoonaa euroa sisältää takuueläkkeen korotuksen lisäksi myös muita toimia perusturvan parantamiseksi.