Politiikka

Setä Arkadia: Sipilän imaami-esitys sai hallituksessa aikaan vaivautuneen hiljaisuuden

Julkaistu: , Päivitetty:

Setä Arkadia
Kulunut viikko oli mielenkiintoinen maahanmuuttoviikko, pakinoi Setä Arkadia alias Timo Haapala. Pääministeri Juha Sipilä esitti hallituksen kokouksessa että imaameista olisi tehty opettajia, kokoomus käyttäytyy kuin se ei hallituksessa olisikaan.
Maahanmuuttajien tekemistä seksuaalirikoksista on käyty reilu viikko puolipäätöntä poliittista keskustelua, joka Setä Arkadian on nyt aika vetää yhteen. Teema on kuin elokuvasta Uuno Turhapuron muisti palautuu pätkittäin, johon liittyy syksyn 2015 maahanmuuttoryntäyksen ovenavaajien / syyllisten etsintä tyyliin ”en se minä ollut”.

Viime viikonloppuna tapahtumien keskiöön Ouluun oli suoranainen ryntäys. Sisäministeri Kai Mykkänen (kok) kertoi Ylen Ykkösaamussa pontevasti lähtevänsä siltä istumalta ratkaisemaan tilanteen Ouluun omakätisesti. Kepulaiset suuttuivat, kun Mykkänen ”unohti” mainita, että paikalle riensi myös pääministeri Juha Sipilä (kesk), koko valtavan pakolaiskriisin yksi kempeleläisarkkitehti.


Kaakatus oli valtavaa, ikään kuin puhumalla ja teatterieleillä pullon korkin saisi enää kiinni, varsinkin kun Sipilä sotki sekavilla puheillaan tilannetta entisestään. Hallitustrion kolmas, sinisten Sampo Terho sentään häipyi kesken kriisin tapaamaan Kiinan Keisaria presidentti Sauli Niinistön seurueessa.

Mitenkäs se sitten menikään? Loppujen lopuksi hallituksen johtokolmikolla ei jäänyt muuta kuin suu auki, kun eduskuntaryhmät ottivat tilanteen haltuunsa. Sdp:n ryhmäjohtaja Antti Lindtman otti sunnuntaina aloitteen ja esitti ryhmien yhteiskokousta, jossa päätettäisiin rangaistusten kiristämisestä. Kepun Antti Kaikkonen lähti mukaan, samoin sinisten Simon Elo ja kaikki muut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kokoomuksen konstaapeliryhmyri Kalle Jokistakin epäilemättä informoitiin, mutta loukkaantuneella kykypuolueella on ollut koko viikon ajan suu mutrussa, koska pakolaisten tekemät seksuaalirikokset sotkivat pahan kerran kokoomuksen omat suunnitelmat: Kokoomuksen tiistainen, kallis vaaliavaus meni nimittäin pilalle!

Aivan kaikki eivät huomanneet, että kokoomus sanoo nyt luottavansa Suomeen (hyvä juttu, joskin yleensä vaaleissa luottamus mitataan tosin toisin päin).

Kun Sipilä kutsui hallituksen koolle tiistaiksi ryhmien pakottamana, odotettiin, että tilaisuuteen tukka pystyssä tulleella Sipilällä olisi myös omia ehdotuksia tilanteen ratkaisemiseksi. Kuten olikin: Sipilän esitys oli, että imaamit alkaisivat opettaa omaa väkeään maan tavoille.

Kokouksessa esitys kuitattiin vaivautuneella hiljaisuudella, sillä koraanikoulut tästä maasta enää puuttuvatkin...

Turha joukko? Sipilä sentään esitti, että imaameista tehdään opettajia. Muuten oli hiljaista. Kokoomuksen Petteri Orpo lupasi illalla MTV:n uutisten suorassa lähetyksessä omasta vaaliavauksestaan Turusta, että Oulu saa heti kaksi miljoonaa. Kukaan ei toki kysynyt, mihin käsienpesurahat käytetään. Jatkossa sopii onneksi olettaa, että valtiovarainministeri antaa kaikille muillekin kaupungeille kaksi miljoonaa samaan tarkoitukseen perstaskustaan heilauttamalla.

Kokoomus on pakolaiskeskustelussa(kin) ollut kuin ei olisikaan – ainakaan hallituksessa. Kun keskustelu kääntyi kokoomuksen rooliin pakolaiskriisissä, puoluesihteeri Janne Pesonen (kok) syytti twitterissä ulkoministeri Timo Soinia (sin), ettei tämä ole onnistunut palauttamaan maahanmuuttajia Irakiin. Pesonen unohti autuaasti, että palautusneuvottelut on käyty kokoomusvetoisen sisäministeriön johdolla (Orpo & Risikko & Mykkänen), ulkoministeriön tuella.

Ps 1. Persut ovat vouhottaneet, miten oikeassa he ovatkaan olleet, vaikka puolue oli hallituksessa kriisin alkaessa. Vielä kesällä 2017 Jussi Halla-aholle olisi hallituskiimassa kelvannut maahanmuuttopolitiikka ilman mausteita. Ei ihme, hänhän sitä oli laatimassakin.

Ps 2. Kun vihreiltä nykyään kysyy, kuka muuten on Aino ”lentokoneseisoja” Pennanen, vastaus kuuluu: En tunne naista. Setä A. muistuttaa vihreille, että kyseessä on vihreiden lainsäädäntösihteeri, ettekö te nyt häntä muista!

Artikkelia päivitetty kello 12.53, Aino Pennanen ei ole vihreiden kansanedustajaehdokas, toisin kuin kommentissa aiemmin mainittiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt