Politiikka

Espoolainen Maija, 30, huolestui turvallisuudestaan ja kysyi neuvoa puoluejohtajilta – Väyrynen palauttaisi rajavalvonnan, Terho lisäisi poliiseja

rac

Julkaistu:

Ilta-Sanomien Tule ja kysy -vaalitentti lähti tänään torstaina liikkeelle Oulun ja Helsingin seksuaalirikosepäilyistä.
Ensimmäisen kysymyksen oli lähettänyt tenttiin osallistuneille 30-vuotias Maija Espoosta.

Olen 30-vuotias nainen ja asun Espoossa, johon muuttanut lukuisia turvapaikanhakijoita. Olen joutunut kaksi kertaa turvapaikanhakijoiden miesporukan huutelun ja seurauksen kohteeksi. Mitään ei ole tapahtunut, mutta olisiko voinut? Niin hirveä pelko jäi naisena, etten liiku enää yksin pimeällä ja valoisallakin minulla on silmät selässä. Kuka takaa turvallisuuteni?

Sinisten puheenjohtajan Sampo Terhon mukaan turvallisuus on perusoikeus, josta ei tingitä koskaan.

– Tarvitaan resursseja, eli lisää poliiseja, entistä kattavammat toimintaoikeudet poliisille.

Tämän lisäksi Terhon mukaan tarvitaan hallittua maahanmuuttoa ja turvapaikkaprosessin siirtämistä EU:n ulkpuolelle tai ainakin ulkorajoille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Terhon mukaan sinisilmäisyys maahanmuuttoon liittyen on kadonnut.

– Voimme todeta, että maahanmuuttojärjestelmässä on korjattavaa, ilman mitään ihmisvihaa.
  • Katso Tule ja kysy -tapahtuman ensimmäinen osuus jutun pääkuvana olevalta videolta.

Tähtiliikkeen edustajana vaaleihin saapunut Paavo Väyrynen esitti omalla vuorollaan astetta radikaalimpaa vaihtoehtoa: rajavalvonnan palauttamista.

Tämä ei hänen mukaansa tarkoita, että rajat suljetaan, vaan sitä että rajaviranomaisille annetaan laajemmat valtuudet, jotta rajaturvallisuudesta voidaan huolehtia entistä paremmin.

Vuosi 2015 oli hänen mukaansa ”murheellinen”, sillä Suomeen saapui pelkästään syksyn aikana 30 000 turvapaikanhakijaa.

– Suomella on ollut ääriliberaali maahanmuuttopolitiikka, josta ovat olleet vastuussa myös perussuomalaiset, Väyrynen sanoi.

Terho vastasi Väyryselle, ettei rajavalvontakaan olisi pysäyttänyt turvapaikanhakijoita rajoille, sillä hakiessaan rajalla turvapaikkaa hänen hakemuksena käsiteltäisiin.

– Tämä ratkaisu, joka olisi sinänsä ollut helppo tehdä, ei olisi ratkaissut mitään.

– Väyrynenhän kuulostaa siltä kuin hän tavoittelisi perussuomalaisten puheenjohtajuutta, Terho tokaisi.

– Etkös sinä ole henkilö jolla on kaikkein eniten ministeripäivi kutakuinkin Suomessa. Miksi et korjannut yhtäkään asiaa niinä tuhansina päivinä, kun olit ministeri, Terho nauratti yleisöä.

– Sinäkin olet ollut politiikassa niin pitkään että tiedät, ettei sitä olisi ollut mahdollista tehdä. Laittakaa nyt rajavalvonta Ruotsin laivoille. Onko se järkevää, minun mielestäni ei, rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson lisäsi.

Henrikssonin mukaan kaikkien on saatava tuntea turvallisuutta, ja ongelmista tulee puhua.

– Turvapaikanhakijoille on kerrottava ensimmäisestä päivästä kun tulevat Suomeen, millainen on Suomen lainsäädäntö. että täällä kunnioitetaan tyttöjä ja naisia ja jokaista kohdellaan tasa-arvoisesti, hän sanoi.

Kyse myös Henrikssonin mukaan myös poliisin resursseista.

– Se, että on poliisiasema lähellä ja poliiseja kulkee katukuvassa, lisää turvallisuudentunnetta.

Hän muistutti, että myös muut kuin maahanmuuttajat luovat turvattomuuden tunnetta.

Kristillisten puheenjohtajaa Sari Essayahia tuuraava varapuheenjohtaja Tiina Tuomela painotti myös, että turvapaikanhakijoille on tehtävä selväksi, että Suomessa toimitaan Suomen lakien alla.

– Pitää tehdä selväksi, että maassa maan tavalla, Tuomela sanoi.

Hän puhui myös yhteiskuntaopetuksen velvoitteesta turvapaikanhakijoille.

Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat vastaavat tänään torstaina Sanomatalon Mediatorilla Tule ja kysy -tentissä kansalaisten kysymyksiin.

Voit seurata tenttiä suorana.

Juttua täydennetty klo 18:20