Politiikka

Kommentti: Kohta taistellaan hävittäjien määrästä, ja ensi jymähdykset kuultiin jo – hyväksyminen on lupalappu hallitukseen

rac

Julkaistu:

Tammikuussa alkaa poliittinen taistelu Hornetien seuraajaksi tilattavien hävittäjien lukumäärästä, arvioi politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.
Tammikuussa se alkaa, viimeistään.

Nimittäin se oikea poliittinen kahina Hornet F 18 -hävittäjien seuraajavalinnasta – ennen muuta siitä, montako hävittäjää tarvitaan.

Ei tarvitse olla suuri ennustaja, kun arvaa, että huhtikuun vaalien alla vastakkain ovat esimerkiksi lasten- ja vanhustenhoito, sosiaalipolitiikka yleensäkin – ja aseet.

Sittenkin, vaikka kaikki puolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta sitoutuivat viime vuoden puolustusselonteossa siihen, että hävittäjät hankitaan. Hankkeen hyväksyminen on myös lupalappu seuraavaan hallitukseen. Epäröijille ei ole tilaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hintalappu on huikeat 7–10 miljardia, mutta se on tarkoitus kattaa budjettikehysten ulkopuolelta – suomeksi sanottuna velaksi.

Puolustuspoliittisessa selonteossa todetaan, että ”puolustuskyvyn ylläpitämiseksi Hornet-kaluston 2020-luvun jälkipuoliskolla poistuva suorituskyky korvataan täysimääräisesti turvallisuusympäristön asettamien vaatimusten mukaisesti”.

Mutta mikä tärkeintä: Koneiden lukumäärä, siis 64, on mainittu jo Suomen lähettämissä tarjouspyynnöissä, joihin alkaa tulla sitovia vastauksia tammikuussa. Tarjouspyynnöt on käyty läpi myös talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli tiedosta ei pitäisi olla puutetta.

– Jos määrää muutetaan, kaikki menee uusiksi, IS:lle todetaan.


Taistelun ensi jymähdykset kuultiin maanantaina, kun Helsingin yliopiston taloustieteen professori Roope Uusitalo, joka on myös talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja, ihmetteli twitterissä, miksi Suomi hankkii juuri 64 hävittäjää.

– Entäs jos ostettais vain 47? Säästyisi muihin tarpeisiin muutama miljardi. Tämä ei ollut vitsi. Hävittäjähankinta on sen verran iso menoerä että tarvittava määrä kaipaisi julkisiakin perusteluja, Uusitalo twiittasi.


Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) vastasi sapekkaasti Uusitalolle saman tien Verkkouutisten haastattelussa:

– Professori Uusitalo tekee itsestään pellen, kun ottaa kantaa asioihin, joita hän ei ymmärrä. En minäkään ota kantaa taloustieteen teoreemiin, kun ei ole kompetenssia.

Niinistö itse sanoi olevansa levollinen, jos hävittäjiä hankittaisiin sata. 64 konetta riittää nippa nappa.

– Tämä on minimi. Ehdoton minimi. Olen järkyttynyt siitä, että tästä koneiden määrästä ylipäätään keskustellaan, mutta tämä onkin diletanttien keskustelua. He keskustelevat asiasta, jota he eivät ymmärrä, Niinistö sanoo Verkkouutisille.


Moni muistaa, millainen vastakkainasettelu nähtiin jo 1990-luvun alussa, kun nykyinen Hornet-kalusto hankittiin.

1992 tehtiin päätös 64 Hornetin hankkimisesta, vaikka maa oli sotien jälkeisen pahimman talouskriisin syvyyksissä. Homma toteutui niin sanotulla ”manuaalisella” ohjauksella, kun presidentti Mauno Koivisto veti ja tuki Hornet-linjaa, ja puolustusministeri Elisabeth Rehn (r) pani sen käytäntöön Esko Ahon (kesk) porvarihallituksessa.

Aikaa on siis valunut tiimalasissa sen verran, että nyt tarvitaan uudet sotakoneet.

Lue lisää: Hornetin korvaajaksi F-35, Super Hornet, Gripen, Typhoon vai Rafale? Nämä ovat nyt tavallisten suomalaisten suosikit


Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg tiivisti MTV:n Uutisextrassa viime lauantaina, että uusia hävittäjiä tarvitaan saman verran kuin nykyisiäkin eli 64 kappaletta.

– Lentokoneidenhan nopeudet eivät ole miksikään kasvaneet eli saman verran mennee aikaa Hangosta Utsjoelle. Jotkin asejärjestelmät ovat kantamaltaan suurempia kuin aikaisemmat, mutta pääsääntöisesti eivät ole. Jos halutaan samassa ajassa eri puolelle Suomea ehtiä, niin suurin piirtein saman verran pitää olla kalustoa kuin nytkin.

– Ei se sen kummempaa ole, jos koko Suomea aiotaan puolustaa, kenraali tiivisti.

Lindbergin linjauksiin sisältyy avoin viesti:

Joko puolustetaan koko maata. Tai sitten ei puolusteta.

 

Jos kenraalien annetaan päättää, ne ostaa tänne 300 hävittäjää.

Poliittisessa arkielämässä, erityisesti vaalien alla, asia ei taida silti mennä yhtä selkeästi kuin Lindberg kaavailee – edes aluepoliittisella kastikkeella kuorrutettuna.

Esimakua asiaan saatiin jo Elinkeinoelämän EK:n puheenjohtajatentissä 21. marraskuuta. Vasemmistoliiton Li Andersson kyseenalaisti ainoana koko hankinnan, mutta lisäsi, ettei puolueella ole asiasta linjauksia.

Muiden mukaan hankkeeseen on kyllä sitouduttu puolustusselonteon myötä, mutta tämän toteamuksen jälkeen seurasikin suuri ja äänekäs mutta-pulina, nimenomaan hankittavien hävittäjien määrästä:

– Jos kenraalien annetaan päättää, ne ostaa tänne 300 hävittäjää, pääministeri Juha Sipilä (kesk) leukaili.

– Koneiden määrä määräytyy vasta prosessin myötä, sanoi valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ja jatkoi:

– Mistä sitä tietää, millainen superhävittäjä löytyy, joka vastaa kymmentä?

 

Noin kuusikymmentä ei ole mikään taivaasta pudonnut luku.

– Noin kuusikymmentä ei ole mikään taivaasta pudonnut luku, totesi perussuomalaisten Jussi Halla-aho ja sanoi, ettei mihinkään lukumäärään tule hirttäytyä.

– Lukumäärää ei ole päätetty, tiivisti Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Jos puheenjohtajat ovat hankittavan konemäärään suhteen noin epämääräisiä, voi vain kauhistella, millaiseksi keskustelu etenee kevään vaalitaistelun myötä.

Opposition puheet vielä ymmärtää, mutta ministereiden ei. Hävittäjien tarjouspyynnöt on siis kierrätetty talouspoliittisen ministerivaliokunnan kautta, joten ainakin Sipilän ja Orpon pitäisi tietää, että tarjouspyynnöissä puhutaan nimenomaan 64 hävittäjästä.

Kun historiaan palataan, niin ennen Horneteja Suomella oli yli sadan koneen Draken- ja MiG-kalusto. Vertailun vuoksi voi mainita, että Ruotsilla oli vielä 1950-luvulla yli tuhat ensi linjan hävittäjää, mutta kyseinen vertailu menee toki jo Metusalemin aikoihin.

Eikä hintalappukaan sillä putoa, vaikka koneiden määrää vähennetään, IS:lle huomautetaan.

Kyseessä on kaikkiaan monimutkainen paketti, johon kuuluu muun muassa kv-yhteistyö ja integrointi maavoimien ja laivaston kanssa. Myös merivoimat tekee jättihankintoja: Laivue 2020- hankkeen hintalappu on 1,2 miljardia. Neljän korvetin valmistaminen alkaa ensi vuonna. Ilmavoimien saavuttama ilmasta maahan -kyky lisää yhteistyön tarpeita entisestään.

– Ei tämä ole mitään sattumankauppa. Kokonaissuunnitelmaan kuuluu yhteys maajoukkoihin ja korvetteihin, että rautaa saadaan ilmaan. Kyseessä ei ole mikään stetson-menetelmä, IS:lle lisätään.

Koneista on myös ehkä jopa neljännes huollossa koko ajan. Jos tosipaikka tulee, myös tappiot pitää ottaa huomioon.


Ehdolla Suomen seuraavaksi hävittäjäksi ovat ruotsalainen Saab Gripen, ranskalainen Dassault Rafale, yhdysvaltalaiset Boeing F/A-18 Super Hornet ja Lockheed Martin F-35 sekä eurooppalainen Eurofighter Typhoon, jota edustaa kisassa brittiläinen BAE Systems.

Boeingin osalta mielenkiintoista on, että sen tarjouksessa lienee myös elektroniseen sodankäyntiin erikoistunut EA-18G Growler -hävittäjä, joka on ainoa tuotannossa oleva elektronista sodankäyntiä varten kehitetty hävittäjä. Sillä saa esimerkiksi naapurin tutkat sekaisin.

Poliiikoilla olisi varmaan suurta mielenkiintoa puuttua myös itse merkkivalintaan, mutta toistaiseksi kärkipoliitikoista vain Sdp:n Eero Heinäluoma ja keskustan Matti Vanhanen ovat liputtaneet (Vanhanen on perääntynyt puheissaan) Saab Gripenin puolesta.

Hornetien seuraajien hankinta vastaa bruttokansantuotteesta samaa osuutta kuin Hornet-hankinta 1990-luvulla. 1990-luvulla Suomi eli sotien jälkeistä pahinta talouslamaa, mutta rahat löytyivät. Maailmantilanne on nyt silloista huomattavasti rauhattomampi ja ennakoimattomampi.

Puolustusrahoista riideltiin myös 1930- luvulla. Vielä elokuussa 1939 tuolloinen valtiovarainministeri Väinö Tanner (sd) iloitsi, ettei Suomi ole hassanut rahojaan vanhenevaan sotakalustoon.

Reilun kolmen kuukauden kuluttua alkoi talvisota.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt