Kommentti: Li Andersson hermoilee pahimmalla mahdollisella hetkellä - Politiikka - Ilta-Sanomat

Kommentti: Li Andersson hermoilee pahimmalla mahdollisella hetkellä

Julkaistu: 29.11.2018 10:48

Vasemmistoliiton puheenjohtajalle demarien ja vihreiden piristyminen ennen vaalia on huono uutinen, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Kun joku vaivaa se näkyy ja joku vaivaa nyt Li Anderssonia. Se on pettymyksen peikon pelko.

Pari vuotta Andersson on loistanut esiintyjänä suomalaisten poliitikkojen joukossa. Pieni murtaen puhuminen tuo vain karismaa ja Andersson luettelee rauhallisella äänellä faktoja, jotka pistävät muiden puolueiden vauhtivilleille jauhot suuhun. Andersson osaa ottaa tilan ilman suuria eleitä.

Mutta nytten. Otetaan esimerkiksi parin viikon takainen keskustelu oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok) kanssa A-Studiossa. Piti puhua syntyvyydestä, mutta Andersson puhui siitä mikä hallituksessa on vikana. Häkkänen pääsi kehumaan hallituksen saavutuksia. Andersson teki pelin helpoksi Häkkäselle luopumalla omista valteistaan. Ja samaa on nähty hänen muissakin esiintymisissään viime aikoina: yliyrittämistä.

Vasemmistoliiton ainoa kortti

Vasemmistoliiton koko julkinen imago on rakennettu 31-vuotiaan Anderssonin varaan, joka ei ymmärrettävästi ole kaikissa liemissä kovettunut poliitikko.

Vasemmistoliiton ongelma on sen sijainti politiikan yksinkertaisella kartalla. Vaikka mitä mutistaan, se on yhä periaatteessa viiva joka menee vasemmalta oikealla. Viattomat, liikkuvat äänestäjät ovat siinä keskellä. Jos punaiset ja vihreät ajatukset tulevat mieleen, he kiinnostuvat ensin demareista ja vihreistä. Jos nämä eivät sitten pelitäkään, seuraava kohde on vasemmistoliitto.

Li Anderssonia on vaivannut yliyrittäminen.

Anderssonin ensimmäiset vuodet puoluejohtajana sujuivat helposti. Demareilla ei mikään mennyt putkeen vuoden 2015 vaalitappion jälkeen. Antti Rinne eteni halvaantuneen karhun loikilla ja tyylipisteitä ei tullut. Vuonna 2017 vihreiden johtoon valittiin Touko Aalto ja alkoi tapahtumaketju joka melkein nollasi Ville Niinistön saavutukset. Aallon ongelmat eivät olleet ainoa syy, vaan vihreät alkoivat pitää suosiotaan itsestäänselvänä, mistä tullaan vain alaspäin.

Vasemmistoliitto ei edes pystynyt ottamaan kaikkea hyötyä lähipuolueidensa vaikeuksista Anderssonin karismasta huolimatta. Mutta se pysyi pinnalla ja aiemmin toivottaman pitkälle karanneet vihreät liukuivat takaisin kohti samoja kannatuslukuja vasemmistoliiton kanssa.

Onni kääntyy väärällä hetkellä

Sitten tapahtui sellainen ihme, että Antti Rinteen halvaannus hellitti. Hän alkoi pärjätä. Ei suurena kansanjohtajana, mutta luotettavana vaihtoehtona niille, jotka eivät luota Sipilän hallitukseen.

Tuoko Aalto lähti ja tilalle vihreät nostivat varmimman valttinsa Pekka Haaviston. Kerran presidentinvaalissa toiselle kierrokselle päässeitä poliitikkoja ei Suomessa ole liikaa. Pehmeä esiintyminen peittää Haaviston kovan harkitsevuuden poliitikkona, mikä on vain plussaa juuri ennen vaaleja.

Li Andersson on tosipaikan edessä. Häntä liki palvotaan vasemmistoliitossa. Mutta palvonta päättyy ja sekaannus alkaa, jos eduskuntavaaleissa tulee jälleen kerran pettymys. Ei ihme, jos Li Andersson on hiukkasen hermostunut. Ja juuri nyt pitäisi hermojen pitää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?