Politiikka

Puheen­johtajien eduskunta­vaalitentti: puolueet lupailivat perhe­vapaiden uudistukseen 200 miljoonaa euroa

Julkaistu:

Politiikka
Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ovat parhaillaan EK:n järjestämässä vaalitentissä.
Kaikki puolueet ovat valmiit uudistamaan perhevapaajärjestelmää.

Puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk) kiersi kysymykset kotihoidontuen säilyttämisestä, mutta lupaili ensi vaalikaudelle 200 miljoonaa euroa maksavaa perhepakettia.

– Perhevapaauudistus pitää olla osa perhepakettia. Hyvä perhevapaauudistus tulee maksamaan noin 200 miljoonaa euroa, Sipilä totesi.

Vasemmistoliitolla, kuten monella muullakin puolueella, on perhevapaiden uudistamiseksi 6+6+6 -malli.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Se on pikkuisen alle 200 miljoonaa, puheenjohtaja Li Andersson (vas) sanoi.

Hintalappuja muut eivät perhevapaauudistukselleen kertoneet.

– Tämä on niin tärkeä uudistus, että se voi jotain maksaakin, puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) sanoi.

– Pienen duubion hintalapulle valtiovarainministerinä pistäisin, Orpo jatkoi myöhemmin.

Kristillisdemokraatit ovat esittäneet tuhannen euron kertakorvausta syntyneelle lapselle ensimmäisen lapsilisän maksun yhteydessä, ja se maksaisi puheenjohtaja Sari Essayahin (kd) mukaan 50 miljoonaa euroa.

Puheenjohtaja Pekka Haavisto (vihr) puolestaan kertaili, että vihreät olisi valmis satsaamaan koulutusmiljardin.

Puheenjohtaja Antti Rinne (sd) sanoi, että isät saataisiin paremmin jäävän perhevapaille, jos korvaus olisi sama kuin palkka, ja tämä maksaisi 200 miljoonaa euroa.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) ei uskonut, että syntyvyys lisääntyisi poliitikkojen keinoilla.

– Syntyvyyden lasku on trendi kaikissa kehittyneissä maissa.

– Meillä pitää olla lapsiystävällinen yhteiskunta. Perhepolitiikassa on paljon mitä voidaan kehittää, ratkaisua syntyvyyden nousuun ei sieltä löydy, Halla-aho sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt