Toivola myöntää eduskunnalle antamansa luvut virheellisiksi: ”Olin epähuomiossa laskenut ne väärin”

Julkaistu:

Kansanedustaja Jani Toivolan (vihr) mukaan 200,60 euroa taksimakuista on eilen lähtenyt eduskunnan tilille.
Kansanedustaja Jani Toivola (vihr) kertoo eilen illalla maksaneensa eduskunnalta turhaan laskuttamansa taksimatkat, eli 200 euroa ja 60 senttiä takaisin.

– Sain hallintojohtajalta tilinumeron ja olen maksanut sen summan, 200 euroa ja 60 senttiä, Toivola kertoo.

Kyse oli yhdeksästä matkasta, jotka Toivola oli virheellisesti laskuttanut eduskunnalta, vaikka hänen olisi kuulunut maksaa ne itse.

Kaksi matkoista on tämän lisäksi sellaisia, jotka Toivola oli laskuttanut sekä eduskunnalta että Lasten ja nuorten säätiöltä.

Toivola myöntää myös, että hänen ilmoittamansa eduskunnan sidonnaisuusilmoituksen luvut olivat virheellisiä.

– Se on ollut ihan vaan laskuvirhe, Toivola myöntää.

”Olin vain epähuomiossa laskenut ne väärin”

STT uutisoi eilen, että Toivola oli ilmoittanut eduskunnan sidonnaisuusilmoituksessaan huomattavasti pienemmän luvun Lasten ja nuorten säätiöltä saamikseen palkkioiksi kuin mitä säätiö kertoo Toivolalle maksaneensa.

Toivola on aiemmin ilmoittanut eduskunnalle palkkioiksi vuosien 2015 ja 2016 osalta kummaltakin 4 800 euroa.

Säätiön mukaan Toivolalle on kuitenkin vuosina 2015–2016 maksettu vierailupalkkioista, juontajana toimimisesta sekä kolmesta työpajasta yhteensä 17 926 euroa.

Toivola kertookin nyt tarkistaneensa luvut ja joutuneensa niitä myös korjaamaan. Vuonna 2015 hän kertoo saaneensa säätiöltä bruttotuloa 6 112,33 euroa ja vuodelta 2016 6 376,27 euroa.

Syy säätiön ja Toivolan antamien lukujen eroon on hänen mukaansa se, että palkkio on tullut hänelle Palkkiopalvelun kautta, eikä sisällä sivukuluja.

– Palkkiopalvelu, joka on meidän välissä, laskuttaa säätiötä. Silloin Palkkiopalvelu on se, joka maksaa kaikki työnantajakulut ja muut laskuttamastaan summasta. Minä toimitan Palkkiopalveluun verokortin ja he maksavat minulle ikään kuin palkkaa.

Toivola kertoo ilmoittaneensa virheellisestä luvusta myös eduskunnalle.

– Mutta nämä on nyt korjattu, olen laittanut kirjallisen ilmoituksen niistä ja ne tulevat nyt arkistoon oikein.

Juttua täydennetty: klo 17:30