Politiikka

Yli 1000 viisufania ja yli sata sinistä päätyi samalle risteilylle – Sampo Terho: Juhlittiin pikkutunneille ja juotiin Sinisiä enkeleitä

Julkaistu:

Siniset viihtyivät juhlimassa euroviisufanien kansoittamalla laivalla. – Meillä oli valtavan hauskaa heidän kanssaan, viisuklubin entinen puheenjohtaja Jouni Pihkakorpi kiittelee.
Yli 1000 euroviisufania lähti vuosittaiselle 22 tunnin viisuristeillylleen Silja Europalla lauantaina. Yllätys oli melkoinen, kun samaan aikaan laivalla järjestettiin sinisten puolueristeily.

– Ihmiset olivat kauhean innoissaan sinisistä. Se oli ensimmäinen puheenaihe, kun törmäsi johonkin tuttuun. Ja kerrottiin kuka oli bongannut kenet ja missä, viisufani Henna kertoo.

Viisufani Liisaa mietitytti etukäteen, että tuleeko risteilyllä jotain kärhämää tai muuta illan viimeisillä tunneilla.

– Mutta ei sinisiä oikeastaan edes huomannut laivalla muuten kuin kaulaläpysköistään. Tuntui, että väki kävi kääntymässä yökerhossa ja poistui huomattuaan mikä siellä on meininki.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sinisten puheenjohtaja, eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho kertoo, että oli sattumaa, että risteilyt olivat samaan aikaan samalla laivalla. Sinisiä oli paikalla yli sata.

– Oli ihan hauska sattuma. Oli mukavia kohtaamisia ja kymmeniä selfieitä otettiin yhdessä, Terho kertoo.

Hänen mukaansa puolueristeilyn ohjelmassa oli ensin normaali seminaari.

– Pidin puheen turvallisuudesta ja sitten keskustelujen jälkeen lähdettiin tutustumaan laivan tarjontaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yökerhossa esiintyi Irlannin euroviisuvoittaja Linda Martin vuodelta 1992, Unkarin edustaja Kati Wolf vuodelta 2011, Makedonian edustaja Eye Cue tältä vuodelta ja Tshekin edustaja Mikolas Josef.


– Yökerhossa esitettiin euroviisuhittejä vuosien varrelta. Siniset juhlivat pikkutunneille asti ja hauskaa oli, Terho muistelee.

Viisufanien mukaan siniset tilasivat baarista Sinisiä enkeleitä.

Onko kyseessä teidän puoluedrinkkinne?

– Hupaisaa kyllä, tällainen on kieltämättä omaksuttu – eilen muun muassa. Sinisiä enkeleitä tilattiin melkoinen pino, Terho nauraa.

Kulttuuriministeri kuvailee euroviisuja hienoksi ja näyttäväksi perinteeksi.

– Euroviisut on suuri kansanjuhla ja nimenomaan populaarikulttuurin suuri festivaali.


Suomen euroviisuklubin entinen puheenjohtaja Jouni Pihkakorpi kertoo, että risteily sinisten kanssa meni valtavan hyvin eikä ollut mitään ongelmia.

– Toivotamme heidät tervetulleeksi ensi vuonnakin.

Laiva saapui takaisin Helsinkiin iltapäivällä. Illalla selviää, miten Ruotsin vaaleissa käy. Terho sanoo, ettei halua ennakoida tulosta liikaa.

– Kansa puhuu ja sitten katsotaan tulos.

Terho sanoo, ettei vaalituloksella ole välitöntä merkitystä Suomen kannalta.

– Mutta sehän on tärkeää ja merkittävää, miten hallitus Ruotsissa muodostuu tämän jälkeen, ja sehän meille selviää lähipäivinä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt