Simon Elo Touko Aallon konekohu-lausunnoista: Yhdelläkään poliitikolla ei ole valtuutta ottaa oikeutta omiin käsiinsä

Julkaistu:

Sinisten Simon Elo katsoo vihreiden sulkevan ”moraalisääntelyllä” oven hallituksesta. – Jos ei itse kunnioita lakia, niin ei lakia pääse säätämäänkään.
Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo on hämmentynyt vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon konekohussa antamista lausunnoista. Aalto antoi eilen tukensa vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen toiminnalle Helsingistä Berliiniin lähdössä olleessa Finnairin koneessa. Pennanen vastusti koneessa olleen henkilön maastapoistamista kieltäytymällä istumasta penkilleen.

Elo painottaa, ettei yhdelläkään poliitikolla ole valtuutta ottaa oikeutta omiin käsiinsä.

– Suomen laki on kaikille sama. Vihreät kunnioittavat perustuslakia ja lainsäädäntöä vain silloin kuin heille itselleen sopii. Turvapaikanhakijoiden palautuksia ei tehdä kevyin perustein, vaan pitkä ja huolellinen turvapaikkaprosessi on heidän osaltaan päättynyt kielteiseen lainvoimaiseen päätökseen. Kukaan ei saa estää poliisia tekemästä virkatyötään, Elo korostaa tiedotteessaan.

Poliisi ei ole vahvistanut, että kyseessä oli turvapaikanhakijan pakkopalautus.

Elo katsoo Aallon kannustaneen eduskuntaryhmänsä lainsäädäntösihteeriä rikkomaan lakia. Hän katsoo vihreiden ”moraalisääntelyn” sulkevan puolueelta hallitusoven.

– Vihreät ovat jo kovaan ääneen paukutelleet hallitushenkseleitä. Ei pidä nylkeä karhua ennen kuin se on kaadettu. Jos ei itse kunnioita lakia, niin ei lakia pääse säätämäänkään. Vihreiden moraalisäteily sulkee heiltä hallitusoven.

Aalto vaati tänään Twitterissä pakkopalautusten väliaikaista keskeyttämistä.

– Vaadin, että pakkopalautukset on väliaikaisesti keskeytettävä, kunnes on varmaa, että turvapaikkaprosessi takaa hakijoiden oikeusturvan sekä perus- ja ihmisoikeudet. Nyt näin ei ole. Suomen palautuspolitiikka on kestämättömällä pohjalla, Aalto twiittasi.

Aalto myönsi eilen Ilta-Sanomien haastattelussa, ettei hän tiedä palautetun miehen tapauksen taustoista mitään.

– On mahdollista, että kyseessä oli oikea rikollinen, hän sanoi.

Hän korosti, että kyseessä saattoi olla myös turvapaikanhakija, jonka asian käsittelyn kohdalla maahanmuuttovirasto on tehnyt virheen.

– Oikeusjärjestelmämme ei ole oikeusvarma ja turvapaikkaprosessia on heikennetty. Sen seurauksena järjestelmästä menee läpi virheitä. Ei voi ottaa riskiä, että täysin turvapaikkaan oikeutettu henkilö joutuu palautuksen myötä kotimaassaan hengenvaaraan, Aalto sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt