Politiikka

Kommentti: Eliitin ”kulurakenne” avautui, kun puolueen korkea-arvoinen työntekijä istahti illallisen jälkeen sohvalle ja lausui ikimuistoiset sanat

Julkaistu:

Politiikka
Mikael Jungneria voi vain kiittää eliitin etuoikeutetun elämän valottamisesta, kirjoittaa Ilta-Sanomien uutispäällikkö Tero Karjalainen.
Pitkäaikaistyöttömän ihmisen tavannutta kansanedustajaa Susanna Koskea (kok) on syytä arvostaa itsensä likoon laittamisesta. Hän sentään Ylen haastattelussa yritti kohdata itsensä kanssa erilaista elämää elävän ihmisen. Moni ei edes yritä.

Samalla hän tuli paljastaneeksi eliitin elämästä monien arvaileman, mutta vähän näkyvillä olevan ilmiön: Eliitin ”kulurakenne” on erilainen kuin suurella osalla äänestäjistä.

– Tässä työssähän pystyy viikkokausia elämään käymättä esimerkiksi lainkaan ruokakaupassa, hän kertoi.

Itse en väitä omaavani kunnollista omakohtaista kokemusta rahattomuudesta, mutta olen yksi niistä, jotka sentään joutuvat käymään ruokakaupassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lausunto herätti keskustelun siitä, onko osa ihmisistä jo vieraantunut köyhemmän kansanosan arjesta. Väittäisin, että on ja se herättää Suomessa tunteita. Jos joutuu elämäänsä perse auki kuin tuuran putki (kuten kotipuolessa sanotaan), tietoisuus herrojen etuoikeutetusta ”kulurakenteesta” voi alkaa korpeamaan.

 

Jos elää elämäänsä kultalusikka suussa, on suuressa vaarassa menettää makuaistinsa.

Ystäväni tuli tässä taannoin käymään maakunnasta Helsingissä. Menimme hampurilaiselle ja hän sanoi (kevyesti liioitellen), ettei ollut käytännössä syönyt puoleentoista vuoteen muuta kuin lastensa lautaselle jättämiä ruuantähteitä. Ruokaa ja sitä myöten rahaa ei ollut törsättäväksi asti.

Häntä on pöyristyttänyt syvästi vihreiden nykyisen puheenjohtajan, kansanedustaja Touko Aallon vuoden 2015 Linnan juhlien alla ostamat vasikannahkaiset kengät, jotka maksoivat 2000 euroa.

Samaan hengenvetoon olemme haukkuneet työväenpuolueen pääministerin Paavo Lipposen (sd) eduskunnalle tilaamat oopperat, laatuviinit, panssarimersun ja muun mauttoman törsäyksen, josta taas viimeksi huhtikuussa kirjoitettiin, kun eduskunnan ”kamreerin” Pertti J. Rosilan muistelmat ilmestyivät.

Johtopäätös on selvä: Jos elää elämäänsä kultalusikka suussa, on suuressa vaarassa menettää makuaistinsa.

Ilmiöön herrojen omasta elämästä kuuluu sen vahva vähättely. Väistyneen kansanedustajan Sampsa Katajan (kok) mielestä kansanedustajien palkka (nyt alkaen 6510 e / kk) oli vuonna 2015 (silloin alkaen 6355 e/kk) liian pieni ”valtakunnan parhaille kyvyille”. Ottamatta kantaa kansanedustajan työn vaativuuteen ja houkuttelevuuteen, liksa voi kuulostaa jonkun tavallisen laitoshuoltajan näkökulmasta aika isolta.

Onneksi on entinen sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen ja ex-kansanedustaja Mikael Jungner, jonka näkemykset ovat raikasta vettä. Hän kertoi IS:n tuoreessa haastattelussa ymmärtävänsä, mitä Koski ”kulurakenteella” tarkoitti.

 

Kansanedustajalla tai hyvätuloisella voi mennä parikin päivää, ettei rahaa kulu mihinkään.

– Kansanedustajalla tai hyvätuloisella voi mennä parikin päivää, ettei rahaa kulu mihinkään. Jos on verkostoituneessa työssä, kuten vaikka kansanedustajana, rahaa menee itse asiassa tosi vähän mihinkään. Kansanedustajille tulee jatkuvasti pyyntöjä tilaisuuksiin, joissa on tarjoilu. Omaa rahaa ei tarvitse käyttää ruokaan, taksit, bussit, junat ja lentokoneet ovat kaikki ilmaisia. Lisäksi eduskunta maksaa vuokran ja ylikin, jos olet maakunnasta, Jungner huomautti.

Jungner kertoo todentuntuista viestiä. Päädyin nuorena miehenä sattumalta näkemään erään suuren puolueen toimintaa sisältäpäin. Työtehtäviin kuului osallistuminen isoon kokoukseen Hämeenlinnassa. Kaupunki oli ostanut silloiselle pääministeripuolueelle kymmenmetrisen puffettipöydän täyteen parasta, mitä rahalla saa karhunlihasta alkaen. Laskun kuittasivat veronmaksajat. En ollut sitä ennen todistanut koskaan mitään vastaavaa.

 

Tiedän pyyteetöntäkin eliittiä, mutta jos elää elämäänsä herrana, on vaarassa muuttua itsekin herraksi.

Illallisen jälkeen puolueen korkea-arvoinen työntekijä istahti nahkasohvalle ja sanoi:

– Tiedätsä mikä tässä on parasta? Mun ei tarvinnut maksaa tästä itse penniäkään.

Lausunto jätti sanattomaksi, mutta ei unohdu.

Kymmenen vuotta myöhemmin päädyin samankaltaiseen tilaisuuteen. Pitopöytä oli lähes yhtä hieno ja salissa pitopöydän vieressä seisoi lähes sama porukka suipot lasit kädessä. Tiedän pyyteetöntäkin eliittiä, mutta jos elää elämäänsä herrana, on vaarassa muuttua itsekin herraksi.

Maailma on täynnä yleispyöreää, sievistelevää puhetta, josta ei saa mitään selvää. Mikael Jungnerille kuuluu oikeasti kiitos rehellisyydestä herrain makean elämän valottamisessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt