Pesäpallo

Jyväskylän Kirittäret on naisten pesäpalloilun Suomen mestari! Tampere kaatui yli 3 000 katsojan edessä, katso huippuhetket

Julkaistu:

Pesäpallo
Jyväskylän Kirittäret palasi kultakantaan naisten Superpesiksessä.
Jyväskylän Kirittäret on voittanut pesäpalloilun naisten Suomen mestaruuden. Joukkue kaatoi Manse PP:n sunnuntaina kotikentällään jaksoin 2–0 ja vei finaalisarjan nimiinsä suoraan voitoin 3–0.

3. finaalin huippuhetket yllä olevalla videolla.

Yli 3 000 katsojan edessä pelattu kolmas finaaliottelu oli erittäin tasainen. Kirittäret voitti ensimmäisen jakson juoksuin 2–0 ja toisen 1–0. Juoksuista kaksi löi Saana Sumén.

Kirittärien ulkopeli oli ottelussa rautaista, sillä Manse PP sai aikaiseksi ainoastaan kaksi kolmostilannetta. Kotijoukkueelle niitä kirjattiin yhdeksän.

Ratkaisevassa finaalissa Kirittärien parhaana palkittiin loistavan kauden pelannut Emma Nieminen.


Mestaruus on Kirittärille seurahistorian yhdeksäs. Niistä jokainen on tullut tällä vuosituhannella. Edellisen kerran se juhli SM-kultaa kaksi vuotta sitten.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nykyjoukkueesta peräti kahdeksan pelaajaa voitti kuitenkin vasta nyt uransa ensimmäisen SM-mitalin – heti kultaisen.

Kirittäret voitti päättyneellä kaudella myös runkosarjan.

Viime kauden mestari Manse PP voitti hopeaa. SM-pronssi meni Porin Pesäkarhuille, joka kaatoi Lapuan Virkiän sunnuntaina pronssiottelusarjan kolmannessa kamppailussa.

Mestaruuden ratkettua Kirittäret vei pokaalin perinteiseen tapaan uimaan Hippoksen stadionin viereiseen Köyhälampeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt