Pesäpallo

Tahkolle taas takaisku - ja voitto

Julkaistu:

Seitsemännen peräkkäisvoittonsa Superpesiksessä ottanut Hyvinkään Tahko saa koko ajan kolhuja, mutta porskuttaa urheilullisesti melkoisessa myötäisessä.
Ykkösvahti Mikko Linnaluoma sai torstaina tuomion polvileikkaukseen, mutta silti Tahko jätti Pihkalassa vierailleen Kouvolan Pallonlyöjät statistiksi voittolukemillaan 2-0 (4-2, 9-3).

- Olemme aika puhki, ja minä erityisesti, kun kuulin loppukauden olevan Mikon osalta ohi. Lauri Vierimaa ja Jere Vikström onnistuvat sisäpelin kärjessämme sillä teholla, että voittoja tulee. Nytkin kaksikko toi kahdeksan juoksua, korosti Tahkon pelinjohtaja Pasi Virtanen.

Avausjakson isännille ratkaisi kolme juoksua komeilla kumuroilla takonut Riku Rantanen. Toisella jaksolla haluttoman KPL:n kohtalon sinetöivät kunnarin mieheen iskeneet Valtteri Virtanen (1+1) ja Juha Korhonen (1+2). Virtaselle kunnari oli uran toinen, Korhoselle 43:s.

Tahkon parhaina palkittiin lukkari Rantanen (5 kärkilyöntiä/10 yritystä) ja kakkosvahti Korhonen (9/10).
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

KPL:n parhaiksi arvioitiin ykköskärki Tommi Mäentausta (6/7) ja kakkosvahti Sami Karjala (3/4), vaikka ykköskärki Mäentausta teki pahimman mahdollisen virheen jättämällä juoksemisen kesken ilmeisen palon takia.
 

Jymy vahvana Raksilassa


Pattijoen Urheilijat ja Sotkamon Jymy kohtasivat puolueettomalla kentällä Raksilassa.

Kotiottelunsa Ouluun vieneet raahelaiset joutuivat antautumaan piikkipaikalla pysyvälle Jymylle 0-2 (0-1, 2-7).

Avausjakson voiton kainuulaisille iski ensimmäisessä vuoroparissa Saku Hakkaraisen kotipesään juoksuttanut Roope Korhonen.

Tauon jälkeen Jymy ei olisi edes tarvinnut Korhosen kahta lisäkotiutusta, kun PattU tarjoili pelkästään harhaheitoilla kolme juoksua.

Kolmossijalta Tahkon taakse pudonneen PattUn parhaat olivat kertaalleen kotiuttanut ykkösvahti Joonas Eirola (4/8) ja lukkari Topi Kosonen (3/9).

Jymyn lukkari Toni Kohonen (5/9) kipaisi kaksi ja täydellistä vaihtopeliä esittänyt Antti Hartikainen (8/8) kolme juoksua.
 

Kellokoski avasi kunnarijuhlat


Ottelun sotkamolaisia vähemmän pelanneena kärkipaikalle tähtäävä Vimpelin Veto ei antanut armoa Saarikentällä vierailleelle naapurilleen Alajärven Ankkureille.

Ensimmäisen pääsarjakunnarinsa komeasti ajolähdöstä neljän juoksun ryppäässä iskenyt 21-vuotias Kari Kellokoski avasi juoksujuhlat Vedon voitossa 2-0 (13-0, 5-1).

Halsualaiskasvatti Kellokosken neljän juoksun lisäksi Veto takoi ensimmäisen vuoroparin aloittavalla viisi muuta juoksua.

Vedon palkitut olivat avausjaksolla kunnarin tyhjään kenttään sivaltanut neljän tuodun juoksun Sami Haapakoski (8/9) ja toisella jaksolla kolmen juoksun läpilyönnillä kunnarin kiertänyt Antti Kuusisto (7/11).

Ankkureista saivat eniten aikaan kakkospolttaja Tero Rantakangas (3/6) ja ykkösvahti Jouni Oja-Lipasti (3/4).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt