Pesäpallo

Sotkamolle pisteet, Salmiselle punaista

Julkaistu:

Sotkamon Jymy jatkaa taistelua Superpesiksen kakkospaikasta, vaikka vierasvoitto Pohjois-Karjalasta toi myös huonoja uutisia.

Jatkosarjan neljästä kotiottelusta taistelemaan intoutunut Joensuun Maila antautui kainuulaisvierailleen 0-2 (1-2, 1-4).

Jymyn loukkaantumisten harventamaa rinkiä kavensi isäntien viimeinen sisävuoro, jossa Jymyn kakkosvahti Matti Salminen ja JoMan Joonas Hänninen nahistelivat. Hänninen sai provosoinnista keltaisen kortin, mutta kotijoukkueen pelaajaa kädellään huitaissut Salminen kahden ottelun pelikiellon tuovan punaisen kortin.

Jymy kuittasi avausjakson onnekkaasti Antti Hartikaisen tyhjään kenttään iskemän kunnarin ja Roope Korhosen tuplajuoksun tuottaneen kotiutuksen ansiosta.

Toisella jaksolla JoMa hyytyi alkuunsa Roope ja Mikko Korhosen sekä Immo Rautiaisen iskettyä vieraille avaussisävuorossa kolme juoksua. Sinetiksi Antti Rinnevuori kipaisi vielä uransa avauskunnarin tyhjään kenttään.

Jymyn parhaat olivat Hartikainen (9/12) ja kaksi juoksua lyönyt Roope Korhonen (5/7).Lyöjäkuninkuutta tavoitteleva ja 30-vuotispäiväänsä viettänyt JoMan jokeri Mika Laukkanen joutui odottamaan kotiutustilanteeseen pääsyä yli puolitoista tuntia. JoMan juoksut löi Markku Hylkilä.

Isännistä palkittiin lukkari Jaakko Hirvonen (2/3) ja kolmoskoppari Hannu Ikonen (4/7).