Turku
Nämähän voisivat toimia sisustuselementteinä, on ensimmäinen ajatus. Seuraava on se, että niitä pitää päästä hipelöimään. Viis siitä, ettei mukana ole tenavaa, jota voisi käyttää tekosyynä leikkihetkeen.
Eri puulaaduista tehdyt sileät palaset tuntuvat rauhoittavilta. Ja jopa tuoksuvat. Puisia nauloja voisi nakutella vaikka loppupäivän.
Japanilainen Kanako Kuramitsu huomasi saman neljä vuotta sitten. Hän meni nelivuotiaan tyttärensä kanssa vierailemaan interaktiivisessa lelumuseossa, joita on Japanissa nykyään 12.
– Tein silloin väitöskirjaani ja olin todella väsynyt. Sen sijaan tyttärelläni riitti energiaa. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt puuleluja, koska on kasvanut muovin ja elektronisten lelujen aikakaudella. Hän kuitenkin leikki niillä todella keskittyneesti ja rentoutuneesti eikä vaatinut juurikaan huomiotani. Se auttoi minuakin rentoutumaan, Kuramitsu kertoo.
Nykyään hän työskentelee opettajana Turun yliopistossa. Puulelujen taika jäi kytemään.
Kanako Kuramitsu haluaa luoda rentouttavan tilan, johon kaikki ovat tervetulleita.
Vaikka Suomi on metsien luvattu maa, puisia leluja ei ole juurikaan tarjolla lelukaupoissa.
– Kestävät ja ekologiset puulelut ovat hyviä, mutta ne ovat myös kalliita, eikä niitä voi tehdä massatuotantona. Ajattelin, että olisi hienoa tehdä täällä jotain samankaltaista kuin Japanin lelumuseoissa: luoda paikka, johon kuka vain voisi tulla lapsensa kanssa ja rentoutua. Lapset pääsisivät koskemaan, tuntemaan ja haistamaan puuleluja. Niillä voi myös opettaa kestävää kehitystä.
Reilu vuosi sitten Kuramitsu alkoi etsiä ihmisiä, jotka voisivat olla kiinnostuneita projektista. Hän löysi Aalto-yliopistossa puun materiaalitekniikkaa opiskelevan Kanae Takahashin, joka oli työskennellyt kotimaassaan yhdessä lelumuseoista.
Mukaan tuli myös neljä suomalaista, jotka vastaavat muun muassa visuaalisesta suunnittelusta. Syntyi Touch wood -projekti.
Ryhmä hankki joukkorahoituskampanjan avulla puisia leluja muun muassa lelumuseoista Japanista. Nyt heillä on iso liuta suomalaisia, japanilaisia, unkarilaisia, thaimaalaisia, saksalaisia ja tsekkiläisiä puuleluja.
Puisten rakennuspalikoiden ei tarvitse olla perinteisen neliskulmaisia vaan vaikkapa sammakoita.
Kaukana ollaan siitä ajasta, kun puulelut olivat yksinkertaisia autoja tai junia. Nämä lelut ovat interaktiivisia ja innovatiivisia: on itsestään kulkevaa siiliä ja joulupukkia, musiikkia kulkiessaan luovaa puukuulaa, telineeltä ylös hyppäävää ukkoa ja vaikka mitä, joka saa ikuisenkin silmät loistamaan.
Tällä hetkellä Kuramitsu ja Takahashi järjestävät pop-upeja, joilla he keräävät näkyvyyttä hankkeelleen.
– Vastaanotto on ollut ällistyttävän positiivinen. Olimme helsinkiläisessä kirjastossa, ja sekä vanhemmat että kirjastonhoitajat pyysivät, että tulemme takaisin. Myös vanhemmat rakastavat leikkiä puuleluilla ja kyselevät, mistä niitä voi ostaa.
Puinen siili osaa kävellä itsekseen. Värikkäät kaatuilevat palikat ovat kotoisin Saksasta.
Lopullinen tavoite työryhmällä on löytää paikka ja rahoitus pysyvälle tilalle, jonne perheet voisivat tulla leikkimään puuleluilla joko ilmaiseksi tai pientä pääsymaksua vastaan.
– Japanissa museoita on toteutettu vähän erilaisilla rahoitusmalleilla. Yksi vaihtoehto olisi saada mukaan iso sponsori, Kuramitsu sanoo.
– Japanissa on muutettu suljettuja kouluja tällaisiksi leikkipaikoiksi. Sellainen voisi ehkä olla ratkaisu myös täällä.
Japanilaisiin tiloihin on tuotu kulttuurisia erityispiirteitä. Sellaisia olisi mahdollista toteuttaa myös Suomessa.
– Museossa, jossa olin töissä, lapset saivat poimia puisia viinirypäleitä. Täällä ne voisivat olla vaikkapa sieniä tai mustikoita. Leikkitila voisi muistuttaa esimerkiksi suomalaista puusaunaa, Takahashi visioi.
Eläinhahmot viehättävät, vaikka niitä ei ole maalattu.
On aika jättää vastahakoisesti puulelut tärkeämmälle kohderyhmälle eli lapsille. Sileän puun tuntu jää viipyilemään iholle.
Puussa saattaa olla taikaa, mutta Kuramitsu hakee selityksen ennemmin tieteestä.
– Tutkimusten mukaan rauhoittavinta ihmiselle on ihokosketus, mutta toisena tulee puu. Ehkä syy on se, että ihmiset elivät niin kauan luonnossa. Nykyään emme pääse kosketuksiin puun kanssa niin usein, mutta silti sillä on edelleen rauhoittava vaikutus. Lisäksi puun kopina on rauhoittavampi ääni, kuin se, joka tulee muovista, Kuramitsu sanoo.