”Äiti tarvitsee nyt vähän viiniä” – hauskojen meemikuvien takana piilee karu todellisuus

Vanhempien ongelmallinen alkoholin käyttö vahingoittaa lapsia, muistuttaa Ensi- ja turvakotien liitto.

21.1. 17:35

Amerikkalaisissa tv-sarjoissa perheenäidit huokailevat perjantai-iltana sohvannurkassa lasillinen kuohuvaa kädessään.

Sosiaalinen mediakin pursuaa hauskoiksi tarkoitettuja meemejä, joissa kiireisen, lapsiperhearjen täyttämän viikon jälkeen ”äiti tarvitsee nyt vähän viiniä”. Myynnissä on jopa viinilaseja, joissa lukee ”hauskoja” lausahduksia äidin omasta viinihetkestä.

Rapakon takaa Yhdysvalloista on rantautunut niin sanottu mommy wine culture – eli äitien viinittelykulttuuri. Sen mukaan hektisen viikon jälkeen pienten lasten äidit kokevat tarpeelliseksi vähän nollata ja höllätä alkoholin avulla, sillä vanhemmuus on toisinaan raskasta ja vaativaa.

Kepeäksi tarkoitettuun ilmiöön liittyy kuitenkin ongelma, Ensi- ja turvakotien liitto huomauttaa.

Liiton päihdeongelmaisten äitien kuntoutuksen tiimissä ja Pidä kiinni -hoitojärjestelmässä työskentelevä asiantuntija Niina Kokko sanoo blogikirjoituksessaan, että meillä Suomessakin alkoholi mielletään usein rentouttavaksi asiaksi, jonka vanhempi on ansainnut. Siksi heidän tarvettaan käsitellä vaikeita tunnetiloja alkoholilla – toisin sanoen joka viikonloppu toistuvaa viinin lipittelyä – ei nähdä ongelmana.

Vanhempien ongelmallinen alkoholin käyttö ei ole kuitenkaan leikin asia: jo nyt Suomessa syntyy vuosittain vähintään 600 pelkästään alkoholin eriasteisesti vaurioittamaa lasta, Ensi- ja turvakotien liitto kertoo.

Vanhempien alkoholin liikakäytön haitallinen vaikutus lapsiin näkyy nimittäin myös huostaanotoista. Ennen lasten yleisimmät huostaanottojen syyt liittyivät vanhempien kuolemaan tai hylkäämiseen.

Tällä hetkellä joko äidin, isän tai molempien

vanhempien alkoholiongelma on Suomessa tutkitusti kaikista yleisin syy pikkulapsen huostaanottoon.
Tutkimuksen mukaan huostaanoton taustalla on alkoholin väärinkäyttöä 76 prosentissa tapauksista.

Aina ei tarvitse olla kyse edes alkoholismista tai selkeästä päihdeongelmasta.

Psykoterapeutti Ville Merinen kertoi Me Naisten haastattelussa, että toistuva normaalinkin juomisen näkeminen voi vaikuttaa lapsen mieleen niin, että jäljet näkyvät vielä aikuisenakin: seurauksena voi olla esimerkiksi riittämättömyyden tunteita, yleistä turvattomuuden tunnetta ja vetäytymistä konfliktitilanteissa.

Merinen huomautti, että kun aikuinen humaltuu, tilanne on hänelle selkeä, sillä hän ymmärtää, mistä humaltuminen johtuu.

Lapselle tilanne on kuitenkin eri, sillä ympärillä olevien aikuisten käytös ja olemus muuttuu arvaamattomammaksi – jopa pelottavaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?