Tv-meteorologina tutuksi tullut Liisa Rintaniemi, 43, sai tyttövauvan syyskuun puolivälissä. Kolmas lapsi oli tarkan harkinnan tulos.
– En pidä nelikymppisen raskautta itsestäänselvyytenä, mutta jos aiemmat raskaudet ovat sujuneet mutkattomasti, vauvan tulo on ihan realistista. Uteliaisuus voitti ja halusin lähteä kokeilemaan. En kokenut olevani mitenkään ikäloppu, Liisa Rintaniemi sanoo.
Hän muistaa joskus miettineensä, ettei haluaisi olla vanha äiti.
– Ajattelin voivani synnyttää korkeintaan 35-vuotiaana. Nyt tuntui, että voimia on, joten fyysisen kunnon puolesta uskalsin yrittää.
Rintaniemi mietti vauvaa perheensä kannalta. Hänellä on aviomiehensä kanssa 12- ja 9-vuotiaat pojat.
– Pohdin, olisiko vauvantulo jollain tavoin pois pojilta. Se jarrutti minua.
Huoli tuntuu olleen turha.
– Isoveljet ovat ottaneet pikkusiskon vastaan hienosti. Luulin, ettei tuon ikäisiä poikia voisi vauva vähempää kiinnostaa. En osannut odottaa, että pojat haluavat auttaa vauvan hoitamisessa, ja että heistä on oikeasti apua.
Liisa Rintaniemi on ollut positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka paljon hänen poikansa ovat tahtoneet hoitaa pikkusiskoaan.
Rintaniemi kehuu terveydenhuollon suhtautumista.
– Jännitti mennä ensimmäistä kertaa neuvolaan. Ajattelin, että siellä tulee iän takia satikutia, mutta sellaista asennetta ei ollut yhtään.
Rintaniemi on valmistumassa lääkäriksi, joten raskauteen liittyvät riskit olivat tiedossa.
– Niitä ei vatvottu neuvolassa, ja siitä olin iloinen. Kukaan ei sanonut mitään edes silloin, kun odotuksen loppuvaiheessa tuli diagnoosi raskausdiabeteksesta. Se saatiin hallintaan ruokavaliolla.
Rintaniemi muistelee, etteivät raskausriskit mietityttäneet aiempina odotusaikoina.
– En osannut silloin hirveästi murehtia, mutta nyt mielessä pyöri kaikki se, mikä voisi mennä pieleen. Tässä kohtaa tieto lisäsi tuskaa, hän myöntää.
– Oli monenlaisia huolia ja pelkoja. Tietysti ikääkin mietti, koska ikä lisää riskejä.
Odotusaika ei sujunut täysin mutkattomasti.
– Erilaisia vaivoja oli enemmän kuin aiemmissa raskauksissa, mutta raskaus ei ollut kurja kokemus. Hyvä raskaus, mutta ei täysin mutkaton, Rintaniemi kiteyttää.
Hän huomasi monen yllättyvän vauvauutisesta.
– Varsinkin, koska olin aiemmin tehnyt selväksi, että perheemme lapsiluku jää kahteen. Päin naamaa kukaan ei ole sanonut mitään ikävää. Korkeintaan, ettei itse enää jaksaisi lähteä samaan.
Keskustelupalstoilla asiaa sen sijaan puitiin. Rintaniemi myöntää eksyneensä palstoille pari kertaa.
– Sieltä ne ikävätkin kommentit löytyivät. Esimerkiksi, ettei tässä iässä enää pitäisi hankkia lapsia. Mutta pojat kasvavat hurjaa vauhtia, joten on mahtavaa, ettei vielä tarvitse luopua pienen lapsen vanhemmuudesta.
Rintaniemi toivoo, että tytär voisi olla kotihoidossa ainakin kaksivuotiaaksi saakka.
Rintaniemelle karttui esikoisen kanssa kokemusta vähillä unilla selviämisestä.
– Yli puoli vuotta meni huonoilla unilla, saatettiin nukkua puolen tunnin pätkissä. Toisaalta silloin oli itsekin sellainen, että joka inahdus sai ryntäämään vauvan luo.
Nyt on nukuttu paljon paremmin.
– Yöheräilyjä on ollut, mutta pelkäämääni univelkaa ei ole juuri kertynyt. Ihan tolkuissani koen olevani.
Kokemus auttaa kaikessa äitiyteen liittyvässä.
– On ihanaa kokea äitiys uudestaan ikään kuin ensimmäistä kertaa, mutta kokemuksen tuomalla varmuudella.
Kaikkeen ei voi vanhempana vaikuttaa. Sen Rintaniemi on huomannut oltuaan nyt äiti 12 vuotta.
– Lapset ovat erilaisia persoonia. Se näkyy vauva-aikana muun muassa siinä, kuinka vauva nukkuu tai kuinka herkkä on itkemään. Lapsen temperamentti vaikuttaa heti vauvaiästä lähtien.
Rintaniemi haluaa nauttia vauva-ajasta.
– Toivottavasti pystymme pitkittämään päivähoitoon menoa parin vuoden tienoille. Mies pitää oman osuutensa vanhempainvapaista, ja sen jälkeen pyrimme järjestämään työt niin, että lasta voi hoitaa kotona.
Tv-ruutuun Rintaniemi palaa alkuvuodesta. Myös päivystysvuorot lääkärinä kutsuvat.
– En halua pitää pitkää taukoa, koska olen päässyt vasta alalla alkuun.
Vauva 54-vuotiaana
Viestinnän asiantuntija Kaija Stormbom ja kansanedustaja Antti Lindtman saivat yhteisen tyttärensä Sofien viisi vuotta sitten. Stormbom oli vauvan syntyessä 54-vuotias, aviopuoliso 35-vuotias.
Vuonna 2011 avioitunut pari oli toivonut lasta pitkään. Ensimmäinen yhteinen odotus päättyi keskenmenoon, mutta ei saanut luovuttamaan.
– Vaati todella paljon rohkeutta yrittää uudestaan, Kaija Stormbom myöntää.
– Ennusteet eivät olleet puolellamme. Lähinnä tuntui mahdottomalta, mutta minulla oli silti vahva tunne, että onnistuisimme. Uskon, että tahdonvoimalla on elämässä suuri merkitys.
Kaija Storbom ja Antti Lindtman kuvattuna lokakuussa 2017, kun Kaija odotti parin ensimmäistä yhteistä lasta.
Ainakaan ei olisi tarvinnut joskus myöhemmin harmitella, ettei edes yritetty.
– Olisi ainakin kokeiltu. Ja jos ei olisi onnistunut, sitten vaan pulinat pois ja elämä olisi jatkunut toisella tapaa, Kaija sanoo.
– Parisuhteemme on niin vahva, että se olisi kestänyt myös sen. Niin uskon, hän lisää.
Keskenmeno heitti varjonsa odotusaikaan.
– Pelkäsin keskenmenoa, kunnes tuli 21 viikkoa täyteen. Voin myöntää, että pelkäsin siihen asti koko ajan. Aikaisemmat menetykset tekivät sen.
– Mitä pidemmälle raskaus eteni, sen helpottuneempi olin. Riskit vähenivät viikko viikolta, mutta silti tarkkailin itseäni synnytykseen asti.
Stormbom oli valmistautunut siihen, että raskausaikana ilmenisi ongelmia.
– Ehkä ympäristö loi minulle sellaisia ajatuksia, mutta odotus meni todella hyvin. Myös vauva-ajan koin helpompana kuin ensimmäisellä kerralla.
Hänellä on aiemmasta liitostaan nyt 25-vuotias tytär.
Stormbomin mielestä tärkeintä on kuunnella itseään.
– Ei muiden mielipiteillä ole merkitystä, ainoastaan sillä, että itsellä on hyvä olla päätösten suhteen. Eihän elämässä voi tehdä mitään, jos miettii muiden sanomisia.
Stormbom on huomannut, että ikä auttaa olemaan pelkäämättä muiden mielipiteitä.
– Kirjoittelua tuli niin paljon, etten edes viitsinyt lukea keskustelupalstoja. Joskus kuulin, että siellä oli jotain tosi tylyä, mutta osasin ajatella, että mitä siitä. Eihän se millään tavoin vaikuta elämäämme.
Stormbom palasi töihin MTK:n viestintään Sofien ollessa parivuotias.
– Vaikka kotona oli ihanaa, tarvitsen kanssakäymistä myös aikuisten kanssa. Uskon olevani äitinäkin parempi sen takia. Ja lapsi saa päiväkodissa kontakteja ja erilaisia virikkeitä.
Stormbomin mielestä iästä on hyötyä monella tapaa.
– On merkittävä etu, ettei menojalka enää vipata. Nuoremmilla voi olla joskus tunne, että lapsi kahlehtii kotiin. Kun lapsen saa myöhemmin, ei ole tarvetta olla menossa minnekään.
Koko perhe nauttii yhdessäolosta.
– Koti-illat ovat parhaita. Vapaa-aika halutaan viettää kotona kaikessa rauhassa. Antin työ on vaativaa, ja vapaalla ollessaan hän tahtoo puuhailla Sofien kanssa. Se tuo työlle vastapainoa.
Sofie vauvana kantorepussa äitinsä Kaija Storbomin kantamana.
Nykyinen elämänvaihe tuntuu hyvältä, mutta Stormbom sanoo suoraan, että on se vaatinut myös sopeutumista.
– Yllätti, kuinka paljon haasteellisempaa arjen pyörittämisestä tuli. Kahden aikuisen elämä oli ollut helppoa. Tekemisten suhteen ei ollut aina niin tarkkaa, mutta lapsen kanssa kaiken on oltava ihan jetsulleen.
Se vaatii suunnittelua. Viikonloppuisin pitää valmistella arjen sujuvuutta.
– Sillä tavalla ei tule turhaa säheltämistä. Tämän tason järjestelmällisyyttä en muista esikoisen kohdalla – tai sitten olen vaan unohtanut.
Omasta jaksamisesta on pidettävä huolta.
– Vanhemmalla iällä on ehkä entistä herkempi sille, että elämäntapojen on oltava tasapainossa. Tarvitsen riittävästi unta. Jos tulee valvottua, se rankaisee heti seuraavana päivänä.
Omaa aikaa on iltaisin Sofien nukahdettua.
– Istahdan sohvalle ja huokaisen. Niin paljon kuin lastani rakastankin, pitkän päivän jälkeen on ihana hetki, kun hän menee nukkumaan, Kaija naurahtaa.
– Sofie on erittäin vilkas ja touhuaa paljon. Sen vastapainoksi hän on ollut vauvasta asti tosi hyvä nukkuja. Siinä mielessä meitä on siunattu, Stormbom toteaa.
”Hienot asiat eivät tule elämässä helpolla”
Pipsa Hurmerinta, 44, sai tyttären puolitoista vuotta sitten. Entuudestaan hänellä oli muusikkomiehensä kanssa tuolloin seitsemänvuotias poika.
– Olin 42-vuotias, kun raskaus alkoi. Totta kai asia mietitytti, Pipsa Hurmerinta muistaa. Ensimmäisessä ultraäänitutkimuksessa hän kutsui itseään äitinä vanhaksi.
– Naislääkäri sanoi, että höpöhöpö, pois tuollaiset ajatukset. On paljon vanhempiakin äitejä kuin sinä. Silloin ajattelin, että niinhän se on, lopetan miettimästä koko asiaa.
Pipsa Hurmerinnan esikoinen oli seitsemänvuotias, kun Hurmerinta alkoi odottaa kuopustaan.
Odotusaika tuntui ensimmäiseen odotukseen verrattuna vähän raskaammalta, mutta myös rennommalta.
– Toisella kerralla raskaudesta tiesi jo enemmän. Fyysinen puoli sekä raskaudesta palautuminen oli nyt erilaista, mutta sen mitä fysiikassa häviää, sen psykologiassa voittaa.
Valvomista helpotti tietoisuus sen lyhyestä kestosta.
– Ensimmäisen lapsen kohdalla sitä vielä luuli, että tämä on tätä koko loppuelämän. Ettei ikinä saa nukkua.
Kummankin lapsen kohdalla nähtiin vaivaa nukkumisen varmistamiseksi.
– Molempien kanssa tehtiin unikoulu. Kumpikaan ei ole koskaan nukkunut vieressämme. En sano, että se on oikea tapa toimia, mutta se on meidän tapamme, Hurmerinta perustelee.
– Uni on ollut repaleista, mutta pyrimme järjestelmällisellä toiminnalla minimoimaan ylimääräisen heräilyn. Sen ansiosta nukumme nyt täydet yöt ja olemme nukkuneet jo jonkin aikaa.
Mutta kyllähän lapset silti heräilevät.
– Öisin aina sattuu ja tapahtuu, tulee hampaita tai oksennusta.
Pipsa Hurmerinta kokee, että äidiksi tulo yli 40-vuotiaana on antanut hänelle valtavasti.
Huonommatkin unet ovat silti pikkujuttu kaiken sen hyvän rinnalla, mitä lapseen liittyy.
– Hienot asiat eivät yleensäkään tule elämässä helpolla. Aina joutuu vähän kärvistelemään, mutta se on sen arvoista. Myöhemmällä iällä tehty lapsi on mieletön lahja.
Hurmerinta nauttii lapsen eri kehitysvaiheista.
– Ne hetket menevät nopeasti ohi eikä niitä saa enää ikinä takaisin. Tulee tunne, että älä kävele vielä, älä puhu vielä, vielä ei tarvitse osata. Esikoisen kohdalla puhumista odotti, mutta nyt sitä haluaa viivyttää, koska sitten sekin on ohi.
Lasten kasvun myötä elämä on jatkuvassa muutoksessa.
– Kaaoksen määrä on vakio, mutta sen kanssa pystyy elämään. Olkoon lapsi taapero, joka heittää murot seinään tai koululainen, joka heittää koulukirjan seinään, sen epävarmuuden kanssa pitää oppia elämään. Se on tavallaan kuin hurrikaanissa olemista, Hurmerinta luonnehtii.
– Kannustan rehellisyyteen siitä, millaista vanhemmuus oikeasti on. Silloin toisista saa vertaistukea, kun ei yritetä esittää, että meillä on koko ajan kaikki hyvin. Koska ei kenelläkään ole aina niin.
Lapset tarvitsevat kasvattamista.
– Eivät lapset synny täydellisinä. Asioita opetellaan ja harjoitellaan: ystävällisyyttä, ahkeruutta, pitkäjänteisyyttä, kiltteyttä. Se on kasvamista, Hurmerinta sanoo.
– Ja jos se epäonnistuu, sitten on synnyttänyt Donald Trumpin. Hän on varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun ei lapsena tarvitse oppia sietämään pettymyksiä.
Hurmerinnan mielestä lapsen hankintaa ei kannata siirtää liikaa.
– En halua kannustaa odottamaan liian pitkään. Ystäväpiirissäni on traagisia kokemuksia, ettei lapsi tulekaan, kun häntä halutaan. En sano, että aina voi odottaa. Se ei välttämättä pidä paikkaansa, siitä en halua olla esimerkki, Hurmerinta perustelee.