”Äidin mielestä olin aina parempi kuin muut” – suomalaiset kertovat kehuista, jotka menivät överiksi - Perhe - Ilta-Sanomat

”Äidin mielestä olin aina parempi kuin muut” – suomalaiset kertovat kehuista, jotka menivät överiksi

Suomalaisissa on paljon niitä, jotka ovat jääneet kehuja vaille. Osan mielestä liika kehuminen ei kuitenkaan ole hyväksi.

”Meitä oli useampi ja kaikille riitti rakkautta, mutta realistinen kasvatus olisi ollut parempi”, kertoo eräs kehumisaiheiseen keskusteluun osallistuneista.

21.11. 17:00

Kehuttiinko sinua lapsena vai jouduitko tyytymään näkymättömän lapsen osaan?

Ilta-Sanomien lukijat ottivat aiheeseen kantaa kehumisaiheisen juttumme kommenttiosuudessa. Artikkelissa vanhemmuuden asiantuntija, Väestöliiton Johanna Sassali kertoi, miten tärkeä rooli kehumisella ja kannustamiselle on lapsen itsetunnolle.

– On tärkeää, että positiivista palautetta tulee riittävästi. Jatkuva negatiivinen palaute herkistää lasta häpeälle, Sassali kertoi.

Lue lisää: Vanhemmuuden asiantuntija kertoo, voiko lasta kehua liikaa: tällaiset kehut hämmentävät lasta

Moni tunnisti lapsen nähdyksi tulemisen tarpeen, mutta osa lukijoista oli sitä mieltä, että kehua voi myös liikaa.

Eräs lukijoista kertoi olevansa 60-luvun lapsi, jolle vähempikin kehuminen olisi riittänyt.

Olen todella rakastettu, mutta liikaa kehuttu. Meitä oli useampi ja kaikille riitti rakkautta, mutta realistinen kasvatus olisi ollut parempi. Olen empaattinen toisten auttaja, enkä usko itseeni, kun olen huomannut aikuistuessani, että en olekaan se ihmelapsi, jollaisena minut lapsuudenkodissani nähtiin.

Toinen keskusteluun osallistunut muistelee, kuinka äidillä oli tapana nostaa häntä jo lapsena jalustalle. Kehut tuntuivat oudoilta.

En pitänyt niitä edes silloin aitona. Nyt olen ymmärtänyt kehujen olleen narsistin oman egon pönkitystä. Äidin mielestä olin aina parempi kuin muut, ja varsinkin vieraille olin ties mitä. Koulussakin olin äidin mielestä erinomainen. Todellisuudessa olin kasin oppilas. Äiti ei myöskään hyväksynyt vastaväitteitäni näissä asioissa. Tuntui, että hänen piti saada ylpeillä minulla ja tekemisilläni.

Kolmas kertoo seuranneensa vierestä perhettä, jossa lasta kehuttiin maasta taivaaseen.

Tuttavani pitivät lastaan merkittävän älykkäänä ja korostivat tätä lapselleen alinomaa. Koulun alkaessa tämä nero hallitsi mielestään kaiken ylivoimaisesti. Luku-, kirjoitus- ja laskutaidon opettelun vaiva ei ollut hänelle tarpeellista. Olihan hän valiojoukkoa muutoinkin. Omakuvan normalisointi on ollut vuosien työ.

Äidin mielestä olin aina parempi kuin muut, ja varsinkin vieraille olin ties mitä.

”Lapsesta tulee lääkäri”

Vanhemmuuden asiantuntija Johanna Sassali kertoi aiemmassa jutussamme, että vaikka kehuminen on lapselle hyväksi, jatkuva lapsen nostaminen jalustalle ja katteeton suitsutus ei ole hyväksi.

Myös pelkistä suorituksista kehuminen on väärä tie, asiantuntija muistuttaa.

Kehumisen ja jatkuvan ylistämisen rajaa pohtii myös lukija, jolla on ylitsevuotavaan kehumiseen taipuvainen tuttu. Tuttu äiti kehuu teini-ikäisen lapsensa koulusuorituksia ja pärjäämistä.

Vieraan korvilla kuunneltuna menee täysin yli. Äiti ei ole opiskellut kuin peruskoulun, mutta lapsesta tulee lääkäri. Ja lapsi sitten tienesteillään jeesaa äitiäkin, kun lääkärit näet ovat rikkaita.

”Itse kehuin omia lapsiani liian harvoin. Lapsenlapsiani kehun kyllä,” kertoo yksi keskustelijoista.

Yksi äideistä pelkää liian kehumisen johtavan huonoon lopputulokseen.

Ei 60–70-luvuilla ollut tapana kehua lapsia, ja myös itse kehuin omia lapsiani liian harvoin. Lapsenlapsiani kehun kyllä, mutta olen sitä mieltä, että jos lasta kehutaan pienestä asti liikaa ja hänelle annetaan kaikki mitä hän keksii haluta, siitä ei hyvää seuraa. Lapsesta tulee ilkeä, omahyväinen ja toisia kiusaava, ja häneltä puuttuu empatiaa.

Tuttavani pitivät lastaan merkittävän älykkäänä ja korostivat tätä lapselleen alinomaa.

Tee kehumisesta luonteva osa arkea

Asiantuntijan mukaan hyvän huomaamisen tulisi olla luonteva osa arkea. Empatiakyky puolestaan kehittyy, kun lasta kehutaan myös silloin, kun hän auttaa muita.

Ilta-Sanomien lukijat kertovat, että kehuminen ei ole täysin yksinkertaista. Lapsilla on nimittäin tapana olla itsekriittisiä.

Kehuin erityislasta loputtomiin: ”onpa hyvä, olipa hieno”, jne. Sitten lapsi itse totesi, ettei koko ajan tarvitse sanoa, että hyvä, kun tietää itse, ettei ole hyvä. Kehut ja kannustus ovat ehdottomasti tarpeen, mutta sain tuosta viisaan opin kehumiseen.

Meillä lapset suuttuivat tosissaan, jos yritettiin liian vähästä kehua, kommentoi toinen.

”Kamppailen edelleen itsetunto-ongelmien kanssa”

Kommentoijien joukossa oli myös iso joukko niitä, joita ei ole lapsena kehuttu. Erityisesti 60-, 70-, ja 80-luvuilla syntyneet muistelevat, ettei kehuminen kuulunut ajan tapaan.

Osa taas muistelee, että perheessä kyllä kehuttiin, mutta ei kaikkia lapsia tasapuolisesti.

Minulla on kaksossisar, joka on ollut aina aivan täydellinen kaikessa, mihin vain ikinä ryhtyy. Varsinkin lapsena hän oli se, jota kehuttiin vuolaasti saavutuksista ja menestyksestä urheilun ja taiteen saralla. Minulle äiti totesi erään riidan päätteeksi, etten ”osaa muuta kuin p***että pyörittää”. Hämmennyn edelleen, jos minua kehutaan, sillä olen niin tottunut vähättelyyn.

Eipä pahemmin kehuja ole tullut 80-luvulla syntyneillekään. Itse en ainakaan nyt kykene muistamaan yhtään sellaista. Haaveet lytättiin sanomalla, ”ei sinusta tuohon ole” tai ”ei kannata edes yrittää”. Kamppailen edelleen itsetunto-ongelmien ja epävarmuuksien kanssa, mutta jotenkin pärjäilen tässä maailmassa kovalla kuorella ja pehmeällä sisustalla. Hoen itselleni, että ”sinä pystyt tähän” ja ”olet ihan ok tyyppi”.

Kamppailen edelleen itsetunto-ongelmien ja epävarmuuksien kanssa, mutta jotenkin pärjäilen tässä maailmassa kovalla kuorella ja pehmeällä sisustalla.

70-lukulaisena sama juttu. Olin ikuisesti keskivertoa huonompi. Näin äitini minua luonnehti. Miten se on vaikuttanut elämääni? Ajattelen aina, etten koskaan riitä .

Onko perheessäsi kohdeltu lapsia tasapuolisesti vai ei? Kommentoi alle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?