New York
New Yorkissa asuva suomalainen Reka Nyari tuli äidiksi kuusi vuotta sitten. Valokuvataiteilijan piti etsiä tyttärelleen Ilolle päivähoitopaikka. Se ei ollutkaan helppo tehtävä: Yhdysvalloissa ei ole pienille lapsille julkisia päiväkoteja, ja moni paikka oli täynnä.
Lopulta perheellä kävi tuuri: Ilo pääsi Manhattanilla sijaitsevaan kiinalaisamerikkalaiseen päiväkotiin. Sinne kulki perheen silloisesta kodista Brooklynista metrolla puolessa tunnissa, ja hinta oli vain 1 200 dollaria eli 1 000 euroa kuussa.
– Oli ryhmiä, joissa puolipäivähoito maksoi 4 000 dollaria kuussa. Oli vaikea löytää hyvä paikka, joka myös pystyttiin maksamaan, Nyari sanoo.
Reka Nyari ja hänen tyttärensä Ilo osallistuivat New Yorkin Suomi-koulun perhepäivään.
Yhdysvallat on teollisuusmaiden ylivoimaisesti kitsain maa, mitä tulee varhaiskasvatukseen. Yhdysvalloissa valtio tukee 0–2-vuotiaiden hoitoa noin 430 eurolla lasta kohti. Suomessa sama luku on 20 140 euroa. OECD-maiden keskiarvo on 12 450 euroa.
Se tarkoittaa, että vanhempien maksettavaksi jää paljon, keskimäärin 8 600 euroa alle 5-vuotiasta lasta kohden. Valtiovarainministeriön raportin mukaan se on 13 prosenttia yksilapsisen amerikkalaisperheen keskituloista.
Yhdysvalloissa on perinteisesti ajateltu, että lasten kasvatus on yksityisasia, johon valtion ei tule juuri puuttua. Monien konservatiivien mielestä pienten lasten paikka on kotona eikä päivähoidossa.
Nyt asiaan on kuitenkin tulossa muutos. Presidentti Joe Biden on luvannut mullistaa amerikkalaisen varhaiskasvatuksen ja on valmis käyttämään siihen satoja miljardeja dollareita.
Kirsi Mähönen muutti Yhdysvaltoihin kuusi vuotta sitten, kun hänen it-alalla työskentelevä puolisonsa sai maasta töitä. Perhe asui hetken Kaliforniassa, mutta muutti pian Texasin Austiniin.
Perheen tuolloin nelivuotias esikoinen Otso meni Austinissa yksityiseen päiväkotiin. Se oli helsinkiläiseen päiväkotiin tottuneelle perheelle kulttuurishokki.
– Se oli hyvin erilainen kuin suomalainen päiväkoti. Oli aika isot ryhmät ja tosi kova kuri. Siellä ei oikein ollut vapaan leikin käsitettä, Mähönen muistelee.
Mähösen mukaan hoitajien tuntipalkka oli noin 7 euroa.
– Texasissa tuntui, että jos ei saa mitään muita töitä, päiväkotiin pääsee aina. Se oli vähän surullista. Osa oli todella tietämättömiä. Päiväkodit yrittivät heitä kouluttaa, antoivat muutaman viikon pikakoulutuksen lastenhoitoon.
Kun Mähösen naapurustoon Austinissa avattiin Montessori-päiväkoti, hän siirsi lapsensa sinne. Perhe muutti kaksi vuotta sitten New Yorkin seudulle. Kuopus Hanna on nyt paikallisessa Montessori-päiväkodissa.
New Yorkin osavaltiossa hoitajien koulutusvaatimukset ovat tiukempia kuin Texasissa, ja hoitajia pitää olla enemmän suhteessa lasten määrään. Se näkyy myös hinnassa: yksi vuosi Hannan päiväkodissa maksaa 26 000 euroa.
Bidenin uudistusten tavoitteena on alentaa päivähoitomaksuja, laajentaa maksutonta varhaisopetusta ja nostaa hoitajien palkkoja. Ne ovat osa suurta sosiaaliturvapakettia, josta kongressi parhaillaan riitelee.
Republikaaninen puolue pitää uudistuksia liian kalliina. Jotkut republikaanit ovat vaatineet, että liittovaltion pitäisi tarjota myös Suomen kaltaista kotihoidon tukea eikä suosia päiväkoteja tukemalla vain niissä tapahtuvaa hoitoa.
Lastenhoidon uudistuksilla on kuitenkin kansan vankka tuki. Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan niitä kannattaa 76 prosenttia amerikkalaisista. Tutkimukset osoittavat, että tuki varhaiskasvatukselle lisää naisten osallistumista työelämään, parantaa lasten oppimistuloksia ja auttaa köyhimpiä perheitä taloudellisesti.
– Tämä olisi lastenhoidon historian suurin investointi, uudistuksia kannattava tutkija Stephanie Schmit sanoi New York Timesille.
– Vanhemmat ovat liian pitkään tuskailleet hoidon korkeiden kustannusten kanssa, kun taas hoidon tarjoajat ovat olleet aliarvostettuja ja alipalkattuja. Tämä on vuosisadan tilaisuus olla reilu kaikille osapuolille.
Fakta
Näin Biden haluaa uudistaa varhaiskasvatuksen
Kaikille 3- ja 4-vuotiaille mahdollisuus ilmaiseen esikouluun.
Päivähoitomaksujen katoksi 7 prosenttia perheen kokonaistuloista. Köyhimmille perheille maksuton päivähoito.
Lastenhoitajille ”elinkustannukset kattava” palkka.
Työnantajille tukea lastenhoidon järjestämiseen työpaikalla.