Munasolun lahjoittaminen voi muuttaa lapsettoman elämän – Sanna ja Suvi kertovat prosessista - Perhe - Ilta-Sanomat

Sannalla voi olla viisikin biologista lasta, mutta varmaksi hän ei tiedä – kaksi naista kertoo, miksi luovutti munasoluja ja millaista se oli

Suvi ja Sanna kokivat empatiaa lapsettomia kohtaan ja halusivat auttaa asiassa, joka on monelle vaikea.

Munasolun lahjoittaja voi muuttaa lapsettomuudesta kärsivän elämän.

18.7. 10:30

Sanna, 44, odotti toista lastaan vuonna 2007 ja luki lehdestä jutun avioparista, joka oli onnistunut saamaan lapsen lahjasolujen avulla.

– Se osui siinä herkässä mielentilassa minulla tunteisiin ja ajattelin, että voisin itsekin auttaa lahjoittamalla munasoluja.

Sanna ilmoittautui alustavasti luovuttajaksi jo raskausaikana, mutta varsinaisen prosessin käynnistymistä odoteltiin vielä noin kaksi vuotta, kunnes hän oli saanut lapsen synnytettyä ja imetettyä. Samalla oli hyvä aika kypsytellä ajatusta lahjoittamisesta.

– Ajattelin tuolloin, että oma lapsilukuni olisi sen lapsen jälkeen täynnä. Samalla koin hirveän suurta empatiaa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka eivät onnistu kokemaan raskautta ja synnytystä.

Sanna oli itse tullut molemmilla kerroilla helposti raskaaksi, eikä mieleen juolahtanut yhtäkään järkevää syytä, miksi hän ei haluaisi olla avuksi asiassa, jonka tiesi olevan monelle todella tärkeä.

Lähipiiri suhtautui päätökseen enimmäkseen kannustavasti, jotkut ihmetellen, toiset ihaillen. Sannan kumppanikin ymmärsi puolisonsa halun auttaa, eivätkä vanhemmatkaan kokeneet mustasukkaisuutta tyttärensä sukusoluista.

– He ajattelivat, niin kuin minäkin, että minun lapsiani ovat ne, jotka olen itse synnyttänyt ja munasolut ovat vain tämän hoidon yhteydessä tuotettuja lahjasoluja.

Vaikka en ikinä saisikaan omia lapsia, minun geenini jatkaisivat elämää tuolla jossain.

Suvi, 33, puolestaan istui alkuvuonna 2017 bussissa ja näki mainoksen, jossa etsittiin lahjoittajia. Ajatus oli pyörinyt mielessä jo aiemmin, mutta ajankohta tuntui nyt sopivalta.

– Halusin auttaa, sillä tiesin, että monella on vaikeuksia saada lapsia. Minusta myös tuntui kivalta ajatukselta se, että vaikka en ikinä saisikaan omia lapsia, minun geenini jatkaisivat elämää tuolla jossain.

Myös Suvin lähipiiri suhtautui asiaan ymmärtäväisesti.

– Äiti vitsaili, että eivätkö he voisi samalla hedelmöittää myös minut, jotta hän saisi lapsenlapsia.

Seurasi useita käyntejä klinikalla, jossa selvitettiin soveltuvuus luovuttajaksi, tehtiin kokeita ja testejä. Psykologin kanssa käytiin läpi luovuttamisen syitä ja sitä, kuinka luovuttaja suhtautuu siihen, jos hoidosta syntyvä lapsi jonain päivänä haluaakin ottaa yhteyttä.

Ei ole minun tehtäväni miettiä, kuka munasolun ansaitsee.

Sopimuksessa molemmat naiset saivat itse päättää, millaiseen käyttötarkoitukseen lahjasoluja voidaan käyttää.

– Mietin hetken, haluanko lahjoittaa iäkkäämmälle äidille, mutta ruksin lopulta myös sen vaihtoehdon. Täytän itse 45 vuotta, enkä nykyään ymmärrä, miksi edes mietin asiaa, Sanna sanoo.

– Ajattelin lopulta, ettei ole minun tehtäväni miettiä, kuka munasolun ansaitsee. Joku muu jossain on arvioinut, että hedelmöityshoitoja läpikäyvät ovat valmiita prosessiin ja he todella haluavat lapsen, hän jatkaa.

Suvi puolestaan halusi, että hänen munasolunsa päätyisivät heteroparin tai yksinäisen naisen käyttöön.

Munasolujen lahjoittajalle maksetaan hoidoista aiheutuneet kulukorvaukset ja ansionmenetykset. Yhdestä luovutuskerrasta Sanna sai korkeimmillaan noin 1000 euroa, pienin korvaus oli 600 euroa. Korvauksen suuruus riippui käyntikertojen lukumäärästä ja hoitojen kestosta. Suvin kertakorvaus yhdestä luovutuskerrasta oli noin 300 euroa.

Hormonipistokset tuntuivat aluksi ikäviltä, mutta niihinkin tottui nopeasti.

Edes hormonipistokset eivät saaneet epäröimään

Kun soveltuvuus luovuttajaksi oli selvitetty, oli aika aloittaa hormonihoidot. Lahjoittajan ja vastaanottajan kuukautiskierrot synkronoitiin ja lahjoittajat aloittivat munasolujen kasvattamisen. Tämä tehtiin hormonipistoksin, joita Suvi ja Sanna pistelivät itseensä noin kuukauden ajan.

Joku jossain odottaa munasolujani. En voi jättää hommaa kesken.

– Ensimmäisellä kerralla seisoin kotona piikki kädessä varmaan tunnin ja mietin, että apua! Mutta se ei lopulta ollut niin kauheata kuin miltä se aluksi tuntui. Piikki oli helppo pistää itse, Sanna muistelee ja kertoo tsempanneensa itseään.

– Mietin, että joku jossain odottaa munasolujani. En voi jättää hommaa kesken.

Munasolujen kypsymistä seurattiin säännöllisesti klinikalla ultraäänitutkimuksissa.

Molemmat muistelevat olon olleen hoitojen aikana hyvä. Pistosten jälkeen suurin vaiva oli turvotus juuri ennen munasolujen keräämistä. Yhdellä kertaa Sannan vatsa turposi hoidoista niin paljon, että naapuri kysyi, onko nainen raskaana.

– Vastasin, että eivät nämä ole minun vauvoja ja selitin tilanteen hänelle, hän muistelee hymyssä suin.

Sanna piti myös perheensä mukana projektissa ja kertoi hoidoista tuolloin 3- ja 5-vuotiaille lapsilleen.

– He näkivät, kun laitoin pistoksia vatsanahkaani ja kerroin heille, että äiti antaa vauvamunia naisille, joilla ei ole omia toimivia munia.

Lopulta oli aika kerätä munasolut talteen.

– En kokenut sitäkään kivuliaana. Toki siinä oltiin lääkittynä, Sanna muistelee.

Kaiken kaikkiaan Sanna kävi läpi 5 luovutuskertaa vuosina 2009–2012. Yksi luovutuskierros kesti keskimäärin muutaman kuukauden, ja yhdellä kerralla kerättiin munasoluja aina yhdelle perheelle.

Hän tietää, että kaikista luovutuskerroista alkoi raskaus. Sitä hän ei tiedä, ovatko kaikki raskaudet päättyneet onnellisesti tai onko jemmaan kerätyistä munasoluista myöhemmin syntynyt perheille lisää lapsia.

Sannan geneettisten jälkeläisten määrä voi siis olla mitä vain 0 ja 30 väliltä.

– Minulle riittää tieto siitä, että hoidoista on ollut lapsettomille pareille hyötyä. Tieto siitä, kuinka monta lasta tai mitä sukupuolta he ovat, on minulle yhdentekevää. Hehän ovat minulle täysin tuntemattomia, tuntemattomien ihmisten lapsia.

Suvi ei aikoinaan halunnut tietää mitään sukusolujensa kohtalosta. Mieli kuitenkin alkoi muuttua pikkuhiljaa vuosien saatossa. Lopulta hän päätti noin vuosi sitten tiedustella asiaa klinikalta, jolloin hän sai tietää, että lakiuudistuksen myötä ei lahjoittajille enää luovutetakaan tietoja lahjoituksista.

Lahjasolusta syntynyt voi selvittää lahjoittajan henkilöllisyyden

Lahjoitetusta munasolusta syntyneellä lapsella on täysi-ikäiseksi tultuaan oikeus saada tietää luovuttajan henkilöllisyys.

Soveltuvuuskartoituksessa selvitettiin tarkkaan, kuinka Suvi ja Sanna suhtautuivat tähän.

Jos ei kukaan ikinä ota yhteyttä, en koskaan saa tietää, mitä luovuttamilleni munasoluille tapahtui.

Sanna kertoo, ettei erityisemmin ajattele koko asiaa, mutta tiedostaa olevan mahdollista, että jonain päivänä hän saa yhteydenoton. Jos se tapahtuu, on hän valmis avaamaan lahjoituksen syitä ja kertomaan oman sukunsa geeniperimästä.

– En erityisemmin odota sitä, mutta en myöskään pelkää sitä. Jos lahjasolusta syntynyt ihminen on kiinnostunut kuulemaan geeneistään, niin mielestäni hänellä on siihen oikeus. Sen syvällisempään yhteydenpitoon en kuitenkaan alkaisi, enkä usko, että kukaan sitä toivoisikaan.

Myöskään Suvi ei aktiivisesti ajattele sitä mahdollisuutta, että joku saattaa joku päivä ottaa häneen yhteyttä. Iän karttuessa ja ystäväpiirin lisääntyessä on mieleen kuitenkin hiipinyt ajatus, että onkohan jossain joku hänen geneettinen jälkeläisensä.

– Jos ei kukaan ikinä ota yhteyttä, en koskaan saa tietää, mitä luovuttamilleni munasoluille tapahtui.

Jälkikäteen molemmille naisille on herännyt paljon ajatuksia luovutukseen liittyen.

Sannaa on mietityttänyt lahjoitusten jälkeen puhjennut sairaus. Vaikka hän lahjoitushetkellä oli täysin terve, ei hän nykyisen terveydentilansa vuoksi välttämättä sopisi enää luovuttajaksi, vaikka sairaus ei olekaan vahvasti periytyvä.

–Olen joskus tuntenut siitä huonoa omaatuntoa, mutta terveyteni tutkittiin tarkkaan ennen luovutuksia, eikä sairaudesta ollut silloin merkkiäkään. Kukaan ei silloin voinut tietää, että sairaus puhkeaisi vuosien päästä, hän miettii.

Suvin päässä puolestaan ovat pyörineet ajatukset omasta lapsettomuudesta. Nykyisin hän ajatteleekin, että munasolujen luovuttaminen sopii paremmin perheelliselle kuin lapsettomalle naiselle.

– Vaikka en aikoinaan halunnut tietää munasolujeni kohtaloa, on ikä tehnyt tehtävänsä ja kolmekymmentä täytettyäni aloin miettiä, onkohan munasoluistani syntynyt lapsia.

Suvi harkitseekin hoitoihin ryhtymistä vielä kerran – tällä kertaa tarkoituksenaan tulla itse raskaaksi.

– Olen kuitenkin onnellinen, että olen aikoinani luovuttanut munasoluja, sillä voi olla, että en välttämättä ikinä saa omia lapsia.

Soveltuisitko sinä lahjoittajaksi?

  • Munasolun lahjoittajan tulee olla 18–35-vuotias terve nainen.

  • Lahjoittajan ei tarvitse olla synnyttänyt nainen, eikä hormonaalinen ehkäisy vaikuta lahjoittamiseen.

  • Sen sijaan perinnölliset sairaudet voivat olla este lahjoittamiselle. Ne kartoitetaan yhdessä lääkärin kanssa.

Lähde: Pihlajalinna Dextra Lapsettomuusklinikka

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?