Laaja kysely: Monien mielestä isovanhempien tulee turvata perheiden taloutta – ”On ostanut rattaat ja turvakaukalon, ja sain ennakkoperintöä...” - Perhe - Ilta-Sanomat

Laaja kysely: Monien mielestä isovanhempien tulee turvata perheiden taloutta – ”On ostanut rattaat ja turvakaukalon, ja sain ennakkoperintöä...”

Sukupolvien suhteet -tutkimusraportin mukaan perhesukupolvien välisessä yhteydenpidossa ja avunannossa on tapahtunut muutoksia vuosien 2007–2018 välillä, kertoo Väestöliitto.

Yhä useampi suuriin ikäluokkiin sekä heidän aikuisiin lapsiinsa kuuluvista kokee, että isovanhempien velvollisuus on edistää lastenlasten ja heidän perheensä taloudellista turvallisuutta, uutuusraportti kertoo.

27.5. 20:30

Yhä useampi suuriin ikäluokkiin sekä heidän aikuisiin lapsiinsa kuuluvista kokee, että isovanhempien velvollisuus on edistää lastenlasten ja heidän perheensä taloudellista turvallisuutta.

Moni myös kokee, että isovanhempien velvollisuus on hoitaa pieniä lapsenlapsia.

Tämä käy ilmi laajasta kyselystä, johon perustuva Sukupolvien suhteet* -tutkimusraportti julkaistiin tällä viikolla.

Isovanhempien antama apu ja taloudellinen turva on tuttua myös Vauva.fi-sivuston kommentoijille.

Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa -keskusteluun osallistuneet kertovat, minkälaista apua he ovat lastensa isovanhemmilta saaneet.

Tämä kirjoittaja muistelee kaihoissaan, miten omat isovanhemmat auttoivat aikoinaan heitä. Lista isovanhempien antamasta avusta on pitkä.

– Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus- ja vauva-ajalta. He maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauvatarvikkeista, toivat ruokakasseja käydessään, maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana, antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni, antoivat paljon rahaa vaatteisiin, maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon.”

Toinen keskustelijoista kiittelee vanhempiaan, jotka auttavat lapsenlapsiaan ”paljon ja aivan omasta halustaan”.

– Äitini on vielä työelämässä ja näkee viikoittain lapsenlapsia. Isäni on eläkkeellä, mutta loistavassa kunnossa vielä ja jaksaa touhuta lasten kanssa. Vanhempani myös avustavat tarvittaessa taloudellisesti. Siihen kyllä ei tarvetta ole ollut, koska olemme miehen kanssa työelämässä. Taloudelliset avustamiset ovat olleet lähinnä suurempia hankintoja, kuten sohva.

Ulkomailla asunut on kiitollinen saamastaan avusta.

– Kun asuimme ulkomaille, emme saaneet hoitamiseen apua, mutta rahaa silloin tällöin. Nyt asumme Suomessa lähellä miehen vanhempia, jotka auttavat paljon hoitamalla lapsia ja ostamalla meille joskus jotain tarpeellista.

Tässä perheessä taloudellista tukea antaa etenkin lasten isoisä.

– Isäni auttaa taloudellisesti, ja siitä onkin ollut iso apu. Hän on ostanut esimerkiksi rattaat ja turvakaukalon, ja sain ennakkoperintöä asunnon käsirahaa varten. Hän ei ehkä osaa hoitaa lapsia, mutta käy kuitenkin kylässä usein heitä katsomassa. On kuitenkin ollut lasten kanssa muutaman kerran minun lääkärikäyntieni aikana.

Eräs keskustelija kertoo, että apua saa, mutta taloudellinen apu on pientä.

– Ostavat synttäri- ja joululahjat ja välillä jotain vaatetta, esimerkiksi kenkiä, jos mummon mielestä lapsella on jotain liian kulunutta päällä.

Tässä perheessä lahjat on vaihdettu pieneen taloudelliseen apuun.

– Olemme pyytäneet isovanhemmilta, että jos he haluavat ostaa lapselle lahjoja, niin mieluummin antavat ne rahana ja kirjoittavat korttiin, mihin hyödylliseen esineeseen haluavat meidän rahan laittavan. Esimerkiksi 1-vuotissyntymäpäivälahjaksi olivat laittaneet hieman rahaa turvaistuimeen. Tässä mielessä auttavat rahallisesti, mutta syy on enemmän siinä, ettemme halua turhaa lelukrääsää, jota tulee väkisinkin ystäviltä ja kummeilta.

Eräs muistuttaa, että harvoin apua saa täysin ilmaiseksi.

– Meillä on suvussa perhe, joka on saanut vanhemmiltaan valtavasti apua. Heille on ihan oikeasti ostettu talot ja autot, kun ovat halunneet. Ja heidän lapsiaan hoidetaan ihan valtavasti. Mutta hintana on se, että isovanhemmat ovat kaikessa läsnä ja kokevat oikeudekseen kommentoida ja tehdä ihan mitä tahansa vaatekaappien järjestelystä elämänvalintojen ratkaisemiseen. Kadehdin sitä apua välillä, mutta järki sanoo, etten minä oikeasti tuollaista halua.

Taloudellista apuakin tavallisempaa on saada apua arjen töissä.

– Omat vanhempani auttavat paljon. Äitini suurin unelma on ollut saada lapsenlapsi ja hän ottaa siitä nyt kyllä kaiken irti. Hän jäi varhaiseläkkeelle hoitaakseen lastamme, että lapsen ei tarvitse mennä tarhaan. Ja nyt kun lapsi on aloittanut koulun, lapsi menee iltapäiväksi mummolaan. Yökylään pääsee ihan milloin vain.

”En ymmärrä, jos lapsia tehdään...”

Keskusteluun osallistui myös paljon niitä, jotka eivät ole saaneet apua lastensa isovanhemmilta tai halunneet sitä.

 Minun äitini ei ikinä auttanut rahallisesti minua ja siskoani, kun meille lapsia tuli. Ei millään tavalla muutenkaan. Mutta kun nuorin meistä eli veljeni sitten viimein avioitui ja tuli lapsia, niin johan alkoi auttaminen, tilittää yksi.

Toisen keskustelijan mukaan on ihmeellistä, että vanhojen ihmisten energiaa kulutetaan raskaisiin lastenhoitopuuhiin.

– En ymmärrä, että jos lapsia tehdään, ne työnnetään jo työelämässä kaikkensa antaneille ja omat lapsensa kasvattaneille isovanhemmille joka toinen viikonloppu, että saadaan "omaa aikaa".

Kolmas kertoo, että heidän suvussaan isovanhemmat ovat niin arvostetussa asemassa, ettei apua edes haluta pyytää.

– Ei puhettakaan, että heidän olisi odotettu hoitavan lapsia tai tulevan siivoamaan. He olivat meille juhlavieraita, joita jokainen lapsikin kunnioitti ja auttoi. Omat vanhempani nauttivat nyt samasta asemasta ja heille sen ilolla suon. He ovat oman työnsä perheidensä eteen tehneet.

Myös yksi isovanhempi osallistui keskusteluun huolineen.

– Eläkkeeni tulee olemaan noin 1 500 euroa. Toivon sydämestäni, että miniät eivät odota, että ostan heille kalliita vaunuja ja vaatteita tai ruokakasseja. Nyt jo huolettaa, millä maksan lääkkeeni, jos sairastun, kun olen niin vanha.

Käytännön apu vähentynyt

Kaikki eivät kuitenkaan apua saa, vaikka haluaisivatkin.

Sukupolvien suhteet -tutkimusraportin mukaan perhesukupolvien välisessä yhteydenpidossa ja avunannossa on tapahtunut muutoksia vuosien 2007–2018 välillä, kertoo Väestöliitto tiedotteessa.

Uuden raportin mukaan suuret ikäluokat pitävät aiempaa harvemmin yhteyttä lapsiinsa ja vanhempiinsa. Myös heidän aikuiset lapsensa pitävät vähemmän yhteyttä isovanhempiinsa ja sisaruksiinsa.

Vuosina 1945–1950 syntyneet suuret ikäluokat pitävät aiempaa harvemmin yhteyttä lapsiinsa ja vanhempiinsa. Myös heidän aikuiset lapsensa pitävät vähemmän yhteyttä isovanhempiinsa ja sisaruksiinsa.

Käytännön apua ja taloudellista tukea lapsilleen antavien osuus suurista ikäluokista on myös vähentynyt.

Hoitoapu lisääntynyt

Lapsenlapsiaan hoitavien määrä suurissa ikäluokissa on kuitenkin kasvanut. Käytännön apua ja taloudellista tukea vanhemmilleen antavien osuus aikuisista lapsista on kasvanut.

– Muutokset liittyvät osittain elämänvaiheiseen. Lastenlapsiaan hoitavien osuuden kasvu kertoo siitä, että yhä useammasta suurten ikäluokkien edustajasta on tullut tutkimuksen aikavälillä isovanhempi. Sitä vastoin yhteydenpidon vähenemistä suurten ikäluokkien ja heidän lastensa välillä on vaikeampi selittää ja sitä tulisi tutkia lisää, kertoo tiedotteessa erikoistutkija ja raportin ensimmäinen kirjoittaja Hans Hämäläinen.

*Kyselyssä selvitettiin avunantoa ja yhteydenpitoa suurten ikäluokkien ja heidän aikuisten lastensa elämässä. Kyselyyn vastasi syksyllä 2018 yli 4500 suomalaista, joista reilut 1000 oli pitkittäisvastaajia eli he ovat osallistuneet kyselyihin vuosina 2007, 2012 ja 2018.

Sukupolvien ketju -tutkimushankkeessa tutkitaan kahta perhesukupolvea: vuosina 1945–1950-syntyneitä suomalaisia suuria ikäluokkia ja heidän aikuisia lapsiaan. Hankkeessa kerätään tietoa sukulaisten ja ystävien välisestä yhteydenpidosta ja avunannosta noin viiden vuoden välein toteutettavin seurantakyselyin.

Sukupolvien suhteet -tutkimusraportin tiedot perustuvat Sukupolvien ketju -hankkeen vuoden 2018 aineistoihin sekä muutoksia koskevat tulokset vuosien 2007, 2012 ja 2018 aineistoihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?