Enemmän sisaruksia, ei koskaan yksinäistä hetkeä, vaan rakkauden ja läheisyyden täyteistä elämää.
Uusperheen elämä saattaa rakastumisen alkuhuumassa tuntua helpolta tehtävältä, mutta sitä se ei kuitenkaan ole.
Viisi äitiä kertoo niin positiiviset kuin negatiiviset kokemuksensa uusperhearjesta.
”Biologisten lasteni oli vaikea sopeutua tilanteeseen”
”Elin uusperheen arkea kolme vuotta. Meitä oli minä, miesystävä ja minun kaksi lastani ja usein hänen kolme lastaan. Olimme tiivis perhe. Kaikki lapset olivat ’yhteisiä’, mutta päävastuu oli aina oikealla vanhemmalla.
Parasta uusperheessä on suuri perhe. Haasteita olivat yhteisten sääntöjen sopiminen ja kompromissien tekeminen. Ensin biologisten lasteni oli vaikea sopeutua tilanteeseen eli siihen, että minä huomioin muitakin lapsia ja siihen, että heidän piti jakaa tavarat ja huoneet. Lapset tottuivat kuitenkin yllättävän nopeasti.
Vinkkini uusperheille on se, että puhu niin kumppanisi kuin lasten kanssa. Jos löytyy tahtoa, löytyy myös keino!”
”Äitipuolena kuulee sitä, kuinka on kaiken pahan alku”
”Elän uusperhearkea ja sitä on takana kahdeksan vuotta. Perheeseen kuuluu minä ja aiemmasta liitosta tyttäreni, miehen kaksi tyttöä edellisestä liitosta ja yhteinen poika.
Uusperhekokemukseni on negatiivinen siltä osin, että koen ettei uusperheitä tueta tarpeeksi. Yhteiskunta erottelee uusperheen ’sun ja mun lapsiin’.
Suurin haaste on ollut erimielisyydet puolison eksän kanssa. Äitipuolena olo uusperheessä on oma lukunsa. Paljon kuulee sitä, kuinka on kaiken pahan alku.
Vinkkini uusperheille on se, ettei kannata muuttaa heti yhteen, vaan rauhassa katsoa, mitä eteen tulee. Toisen entiseen puolisoon kannattaa tutustua hyvin, jotta lapset ja perhe välttyisivät suurilta ongelmilta.
Uusperheen elämä voi olla todella antoisaa ja ihanaa, mutta myös täyttä helvettiä sen kaikissa muodoissa. Itse toivon, että vielä jonain päivänä meilläkin olisi tilanne, jossa kaikki voisivat yhteisymmärryksessä nauttia siitä, että meitä on monta aikuista tukemassa toisiamme ja lapsia heidän kasvussaan.”
”Koin huonoa omatuntoa siitä, etten pysty rakastamaan mieheni lapsia”
”Uusperhearkea takana reilut kolme vuotta ja melko sirkusta tämän toisinaan on! Molemmilla lapsia aiemmista liitoista sekä yksi yhteinen.
Ei ole automaattista, että toisen lapset tuntuisivat heti omilta ja kaikkia pystyisi pitämään samalla viivalla. Vielä näin kolmen vuoden jälkeenkin on vaikea välillä ’hyväksyä’ toisen lapsia, mutta pidän silti kaikki samalla viivalla ja kohtelen sekä huolehdin tasapuolisesti. Kyllähän ne toisen lapsien sotkut ja kiukuttelut ärsyttävät paljon enemmän kuin omien. On hetkiä, kun ajattelen, että olisinpa ollut lähtemättä tähän kuvioon, mutta sitten taas tajuan, kuinka hyvin asiat silti ovat.
Aluksi koin huonoa omatuntoa siitä, etten pysty rakastamaan mieheni lapsia, mutta nyt olen asian kanssa sinut. Tärkeintä on, että tullaan toimeen ja pystytään elää yhdessä. Mieheni on tietoinen tunteistani ja olihan se kova pala hänelle aluksi. Monet riidat on riidelty näistä asioista. Mutta fakta on se, ettei rakastamista voi pakottaa. Uusperhe-elämä pitää sisällään kaikenlaisia tunteita, ja minun mielestäni kaikkiin niihin on oikeus!”
”Lapset kuuluvat pakettiin”
”Uusperheeseeni kuuluu mieheni, kolme kouluikäistä tyttöä ja teini-ikäinen poika. Olemme asuneet yhdessä reilut kahdeksan vuotta.
”Minulla on vain positiivisia kokemuksia uusioperheen arjesta”, kertoo yksi haastatelluista.
Minulla on vain positiivisia kokemuksia uusioperheen arjesta. Olemme erittäin liikkuvaa sorttia ja ainoana haasteena näen perheen vähäisen yhteisen ajan. Perheessämme parasta on se, että kaikki ovat samanarvoisia. Kaikilla on samat säännöt ja kaikki saavat yhtä paljon, niin rakkautta kun materiaaliakin. Tein heti suhteen alkumetreillä selväksi miehelleni, että jos hän haluaa olla minun kanssani, lapset kuuluvat pakettiin mukaan, ja että minä en siedä minkäänlaista syrjintää ketään kohtaan.
Minusta on todella tärkeää, että uusioperheessä lapsia ei lokeroida ’sinun lapset ja minun lapset’, vaan ollaan perheenä me. Kummatkin vanhemmat osallistuvat kaikkiin kuluihin, kun kerran perheenä eletään, ja lapset saavat yhtä paljon rakkautta ja huolenpitoa, vaikka eivät biologisia lapsia olisikaan.”
”En enää lähtisi mukaan uusperhekuvioon”
”Elin uusperheen arkea kolme vuotta. Perheeseen kuuluivat minä, entinen mieheni, minun teini-ikäinen poikani ja miehen kolme tytärtä.
Uusperheessä parasta on yhteishenki ja perheen tuki. Yhteinen aika ja yhteiset reissut ovat kultaakin arvokkaampia. On ihanaa huomata, kuinka kumppanin lapsi alkaa luottaa sinuun ja kaipaa sinua.
Mutta sitten on se varjopuoli. En enää lähtisi mukaan uusperhekuvioon. Miehen lasten äiti oli erosta hyvin katkera ja teki elämästämme vaikeaa. Kaikki mitä minä ja mies teimme oli miehen entisen mielestä väärin – se henkinen paine oli kaikista raskainta. Hän vaati myös koko ajan lisää rahaa minulta ja mieheltäni. Minulle alkoi riittää, kun koin olevani vain rahakukkaro ja ilmainen hoitotäti. Nyt erosta on kaksi vuotta ja kaipaan entisen mieheni lapsia valtavasti. Minulla ja lapselleni on kuitenkin kaikki nyt hyvin.
Vinkkini uusperheille on se, että pitäkää perhe kasassa ja olkaa yhtenäinen tiimi välittämättä likaa entisistä kumppaneista. Uusperheen elämä ei ole helppoa, on tahdonvoimasta kiinni onnistuuko siinä!”
Artikkeli on julkaistu alun perin 26.5.2020.
Minkälaisia kokemuksia sinulla on uusperhearjesta? Voit lähettää tarinasi osoitteeseen maarit.rasi@is.fi.
