Korjaamon miehen lausahdus sai unen näyttäytymään uudessa valossa: ”Kyllä puistatti” - Perhe - Ilta-Sanomat

Korjaamon miehen lausahdus sai unen näyttäytymään uudessa valossa: ”Kyllä puistatti”

Ilta-Sanomien lukijat intoutuivat kertomaan erikoisia tarinoitaan, joille he eivät ole vielä tähän päivään mennessä löytäneet selitystä.

Ilta-Sanomien lukijat kertovat tapahtumista, jotka nostattavat ihokarvat koholle.­

17.1. 18:05

Oletko joskus miettinyt, onko kokemillasi asioilla tai tapahtumilla jokin selittämätön merkitys? Erikoisia tilanteita sattuu taatusti kaikille, mutta sen, kutsuuko niitä yliluonnollisiksi asioiksi, mielikuvituksen tuotteeksi vai hassuiksi sattumiksi, voi päättää itse.

Kokosimme tähän juttuun outoja kokemuksia, joihin Ilta-Sanomien lukijat kertovat törmänneensä. Päätä itse, mitä mieltä niistä olet.

”Uskon, että hän kävi hyvästelemässä”

– Eräänä yönä havahduin siihen, että isäni istui sänkyni laidalla, peitteli minut ja lähti. Seuraavana päivänä minulle tuotiin viesti että isäni on kuollut. Uskon, että hän kävi hyvästelemässä minut.

Sisarusten outo yö

– Äitimme viimeisinä aikoina olimme veljeni kanssa häneen usein yhteyksissä. Kerran aamuyöllä säikähdin, kun joku tuntui laittavan peitettäni paremmin. Samana yönä ja samoihin aikoihin kaukana muualla veljeni oli herännyt omaan huutoonsa. Hän oli sitten kuulostellut vähän noloa, etteivät vaan naapurit häiriintyneet.

Aamulla ilmoitettiin, että äitimme oli nukkunut yöllä pois. Uskomme, että äiti kävi sanomassa hyvästit.

”Kyllä puistatti”

– Olin lähdössä auton rattiin vieraillakseni siskoni luona. Edellisenä yönä näin todella todentuntuista unta: ajoin kahden pienen lapseni kanssa moottoritiellä, kun autoni rengas irtosi ja auto syöksyi tieltä. Loukkaannuimme.

Aamulla muistin uneni ja sain puistattavan tunteen, että mitä jos se toteutuisi. Päätin käydä autokorjaamolla näyttämässä renkaitani ennen moottoritielle menoa. Ystävällinen korjaamon mies vilkaisi renkaitani ja sanoi, että vasen takarengas on enää yhdellä pultilla kiinni. Se olisi voinut irrota koska vain! Kyllä puistatti!

Uni osoittautui enneuneksi, kertoo lukija.­

Outo tapahtuma lapsuudessa

– Pikkutyttönä näin unta, että erään luokkakaverini talossa oli tulipalo. Seuraavana aamuna tyttö tuli kouluun myöhässä ja oli tohkeissaan, koska heidän kerrostalossaan oli ollut tulipalo. Asuimme neljän kilometrin päässä toisistamme, joten en voinut edes kuulla paloautojen ääntä nukkuessani.

Tokaisu oli enne

– Kun olin nuori, kotonamme soi puhelin. Isäni meni vastaamaan. Ennen kuin hän ehti vastata, sanoin äidilleni että ”mummu soittaa, että Pekka (isän veli) on kuollut”. No, mummu soitti ja kertoi asian. Setä ei ollut sairas, vaan tieto tuli ihan yllätyksenä.

”Kymmenen minuutin päästä soi puhelin”

– Olin kerran ystävälläni. Minulle tuli tarve olla hetken yksin. Menin parvekkeelle, poltin tupakan ja tuli tunne, että isoisäni ei ole kunnossa. Sanoin tästä myös ystävälleni. Noin kymmenen minuutin päästä soi puhelin. Sain tietää että isoisäni oli kuollut.

”Unen tunnelma oli kummallinen”

– Näin vuosia sitten unta, jossa kesämökkinaapuri tuli käymään mökilläni. Minusta tuntui, että en voi päästää häntä sisälle, joten puhuin hänelle ovelta. Hän totesi, että on kummallista, ettei kukaan naapuri päästä häntä kyläilemään, kun en minä eikä toinenkaan naapuri päästänyt sisälle. Unen tunnelma oli kummallinen.

Seuraavana päivänä minulle tuli soitto vieraasta numerosta. Mökkinaapurin poika soitti minulle, että hänen isänsä oli kuollut edellisenä yönä.

Uni täsmäsi totuuden kanssa

– Näin varmaan parikymmentä vuotta sitten Helsingin Tapanilan keskustasta hyvin todenmukaista unta, vaikka en ollut koskaan tietääkseni käynyt siellä.

Viikko pari sen jälkeen päätinkin lähteä ihan huvikseni sinne ajelemaan. Hämmennys oli melkoinen, kun rakennukset ja katukuva olivat täsmälleen samat kuin unessani.

”Säikähdin vähän”

– Setäni kuoli yllättäen, kun olin muutaman vuoden ikäinen. Outo juttu on, että ainoa muistikuvani hänestä on hänen omissa hautajaisissaan istumassa pöydän ääressä ison talon pienemmässä huoneessa. Ehkä sekoitan kaksi muistoa keskenään, mutta muisto on ollut aina samanlainen ja selkeä. Muistan hänen juoneen ja tupakoineen hieman happaman näköisenä. Säikähdin vähän.

Pettäminen loppui, ja niin loppui suhdekin

– Olen aina nähnyt enneunia. Parikymppisenä silloinen poikaystäväni katosi oudoille reissuille öiksi. Epäilin pettämistä. Näin niinä öinä unia, joissa hän petti minua.

Tyypin ilme oli näkemisen arvoinen, kun kuvailin hänelle kaikki ne naiset melkein puolen vuoden ajalta, samoin päivämäärät ja kellonajat jolloin hän niiden naisten kanssa oli. Loppui pettäminen, mutta loppui suhdekin.

Näin unta serkun hautajaisista

– Tästä on kohta neljä vuotta. Näin unta, että olin hautajaisissa. Äkkiä tajusin kenen hautajaiset ne olivat. Ne olivat serkun hautajaiset. Kaksi kuukautta myöhemmin serkku kuoli. Serkku olisi täyttänyt tänä vuonna 50 vuotta.

Vanhan talon portaikosta kuului ääniä, kertoo lukija.­

Portaikossa oli eniten ääniä

– Vanhassa villassa, jossa vietimme kesälomia, kummitteli. Sanoin mielessäni kummitukselle, etten tahdo nähdä häntä. En koskaan nähnyt sitä. Päätin elää talossa, jota rakastin, antamatta minkään kummituksen häiritä. Kyllä niitä ääniä kuului, mutta olin päättänyt, että ne olivat vanhan talon ääniä. Toki tiesin, että talossa oli tapahtunut kuolema portaikossa. Siellä niitä ääniä olikin eniten.

”Todella pelottavaa!”

– En ollut nähnyt vanhempiani yli kahteen vuoteen. Illalla hampaita pestessäni aloin pohtimaan, että miltäköhän mahtaisi tuntua, jos jompikumpi nyt kuolisi.

Seuraavana aamuna äiti soitti ja kertoi isäni kuolleen yön aikana.

Olen saanut vastaavanlaisia ”etiäisiä” aikaisemminkin. Todella pelottavaa!

Onko sinulle tapahtunut jotain kummallista, jolle et ole löytänyt tai et usko olevan ihan luonnollista selitystä? Kerro kokemuksesta alla kommenteissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?