Kaksosuus aiheutti yllättävän harmin armeijassa – kaksoset kertovat itse, millaista se oikeasti on - Perhe - Ilta-Sanomat

Kaksosuus aiheutti yllättävän harmin armeijassa – kaksoset kertovat itse, millaista se oikeasti on

”Armeijassa oli kirous olla kaksonen. Kaksi muistetaan paremmin kuin yksi, joten turhan usein joutui vahtivuoroon jostain kumman syystä.” Ilta-Sanomien lukijat kertovat kokemuksiaan kaksosuudesta.

Ilta-Sanomien lukijat kertovat, minkälaista on olla kaksonen. Eräs lukijoista kommentoi aihetta näin: ”Ehkä kummallisinta on tuntea toisen mieliala, vaikkei asuta edes samassa kaupungissa tai olla oltu yhteyksissä moneen päivään!”­

15.12. 17:24

Kaksosuus on usein tavallista tiiviimpi sisarussuhde, jossa on puolensa – hyvät ja huonot. Jos suhde on hyvä, tukea on tarjolla läpi elämän.

Kerroimme aiemmin identtisistä kaksosista Marianista ja Moniresta, jotka sekoitetaan helposti toisiinsa. 22-vuotiaat siskokset kertoivat, että heitä samankaltaisuus ei ole koskaan haitannut.

– Olemme tehneet pienestä saakka liki kaiken yhdessä, ja meitä on myös kohdeltu yksilöiden sijaan kaksikkona. Monet puhuvat kaksosista sen sijaan, että kutsuisivat meitä nimillä. Tämä ei ole tosin koskaan haitannut, Marian kommentoi.

Artikkelia kommentoivat useat kaksoset, jotka tunnistivat Marianin ja Moniren havainnot tutuiksi.

Poimimme kommenteista tunnistettavimmat jutut.

Tätä kaikkea on kaksosuus:

1. Identtiset kaksoset sekoitetaan usein toisiinsa

– Ilmeisesti muut ihmiset eivät osaa suhtautua kaksosiin, koska ventovieraat käyttävät huomattavasti aikaa tuijottamiseen ja supatteluun. Kohteliaisuus unohtuu. Kaksosia myös niputetaan yhteen, eikä kohdella yksilöinä, valitettavasti. Edelleen meidätkin sekoitetaan keskenämme, vaikka hiuksemme ovat olleet ihan eri väriset jo vuosia, ja pukeudumme eri tavalla.

”Kaksosia myös niputetaan yhteen, eikä kohdella yksilöinä”, valittelee yksi kommentoineista.­

2. Riitapukari on lähellä

– Minun kanssani samalla luokalla koulussa oli identtinen kaksospari. Heille tuli kerran nyrkkitappelu koulukuvista. Molemmat väittivät paremmin onnistunutta omakseen.

3. Kaksosille sattuu ja tapahtuu

– Asuimme 1950-luvulla Helsingin Kaivokadulla asemaa vastapäätä. Kaksossiskoni Sinikka putosi rappusilta ja katkaisi etuhampaansa. Viikkoa myöhemmin minä juoksin mattotelinettä päin. Minulta katkesi sama hammas. Hammaslääkärissä lääkäri sanoi minulle, että vastahan sinä kävit. Minun piti kovasti selittää, että se oli kaksossiskoni, enkä minä. Hän muisti tapauksen varmaankin loppuelämänsä.

4. Kaksoset niputetaan usein yhteen

– Kouluaikana ja lapsena meidän kohtelu oli erikoista: meitä ei kohdeltu yksilöinä. Yksilöitähän me olemme silti, vaikka olimme samannäköisiä ja syntymäaika on sama. Yhä edelleen aikuisiällä meitä eivät sukulaiset puhuttele omilla nimillä.

Nyt aikuisiällä kaksosuus tuntuu rikkaudelta. Mutta en kaipaa yhtään ventovieraiden töllistelyä ja typeriä kysymyksiä lapsuus- ja nuoruusiästä.

5. Monet kaksoset haluavat erottua toisistaan

– Meidän identtiset tytöt eivät todellakaan halua olla, eivätkä todellakaan ole, samanlaisia. Heille on tärkeää erottua toisistaan, eivätkä he tykkää, jos heitä kutsutaan kaksosiksi. He kokevat loukkaavana, jos joku korostaa heidän samanlaisuuttaan.

He ovat toisilleen tietysti tuki ja turva, ja he luottavat toisiinsa täysin. Ja toisaalta taas riitelevät pienimmistäkin asioista. Mutta ennen kaikkea he ovat kaksi erillistä ihmistä. Olen siitä iloinen.

6. Joskus voi olla kirous olla kaksonen

–  Kun toiset saavat lahjoja ikiomiksi, kaksoset saavat usein yhteisiä lahjoja. Kaikki pitää oppia jakamaan. Armeijassa oli kirous olla kaksonen. Kaksi muistetaan paremmin kuin yksi, joten turhan usein joutui vahtivuoroon jostain kumman syystä.

7. Kaksosuus ei merkitse automaattisesti yhteyttä

– Minulla on kaksosveli, eikä mitään maagista yhteyttä ole. Tuskin tunnen häntä, olemme hyvin etäisiä. Lapsena tappelimme paljon, ja olemme muutenkin kuin yö ja päivä. Joskus olen kateellinen niille, joilla on hyvät ja tiiviit välit sisarustensa kanssa. Mutta kaikkea ei voi saada.

Monet kaksoset tulevat erityisen hyvin toimeen keskenään, mutta eivät kaikki. Pari kommentoijaa kertoi olevansa kaksosensa kanssa kuin yö ja päivä.­

Samaa sanoo toinenkin lukija. Kaksonen voi olla paras ystävä mutta myös pahin vihollinen.

– Emme tulleet kaksossiskoni kanssa toimeen lapsena, emmekä aikuisinakaan ole missään väleissä. Olemme kuin yö ja päivä, pahimmat viholliset. Asumme samassa kaupungissa, mutta jos siskoni tulisi vastaan, hän olisi minulle yhdentekevä.

8. Identtinen kaksosuus mahdollistaa huijaamisen

– Meidän suvussa on identtiset kolmoset, nyt jo täysi-ikäisiä. Vauvoina heille piti laittaa ranteisiin eri väriset langat, että heidät erotti. Nuorina neitoina he huijasivat välillä sekä vanhempiaan että kavereitaan.

9. Toisen mielialan voi tuntea etäisyydenkin päästä

– Olemme identtiset kaksoset. Sain itsekin identtiset kaksoset. Välillä on ollut miettiminen, kumpi on kumpi. Samojen unien näkeminen siskoni kanssa on aivan normaalia. Ehkä kummallisinta on tuntea toisen mieliala, vaikkei asuta edes samassa kaupungissa tai olla oltu yhteyksissä moneen päivään!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?