Luurin toisesta päästä kuuluu tuhinaa.
Jokeltelua se ei vielä ole, vaan äännähdyksiä, joita pienet vauvat päästävät, kun ovat vastikään saapuneet maailmaan.
Ilta-Sanomien kysymyksiin vastaa lokakuussa syntyneen vauvan tuore äiti, pääkaupunkiseudulla asuva Anna, 35.
Nousujohteista uraa tehnyt nainen on elänyt viime aikoina uutta elämänvaihetta. Johtotehtävät ovat tauolla, on äitiysloman aika.
Annan raskaus ei ollut helppo. Lapsen syntymän jälkeen elämään on laskeutunut rauha.
Annan hedelmöityshoidot ja raskaus olivat hankalaa aikaa, joten lapsen syntymän jälkeinen rauha tuntuu ihmeelliseltä. Tuntuu siltä kuin voisi viimein vähän hengähtää.
– Poika nukkuu ja syö hyvin, ja olemme voineet mennä ja tehdä vapaasti. Kaikki on mennyt hämmentävän helposti.
Vapaa-aikanaan Anna kulkee Helsingin katuja ja tapaa perhevapailla olevia ystäviä lapsineen.
Kotiin tullessaan äiti rattaineen sulkee oven takanaan yksin. Niin on ollut alusta asti tarkoituskin.
Itsellisen äidin päätös hankkia lapsi ilman kumppania ei ollut B-suunnitelma.
– Minulle tämä on ollut koko ajan suunnitelma A, Anna painottaa.
Lapsi menee parisuhteen edelle
Kun lapsen yrittämiselle tuli viime vuoden keväällä ensimmäistä kertaa elämässä jaksamisen ja ajankäytön puolesta sopiva hetki, Anna aloitti prosessin, joka oli muhinut mielessä pitkään.
Useampia kertoja elämänsä aikana seurustellut Anna ei tuolloin ollut suhteessa. Jos näin olisi ollut, hän olisi yrittänyt lasta miehen kanssa yhdessä. Jos mies ei olisi lasta halunnut, hän olisi jatkanut yrittämistä yksin.
– Mikäli pitäisi valita lapsen ja parisuhteen välillä, en epäröisi sekuntiakaan. Lapsi on minulle tärkeämpi, Anna summaa.
Lasta Anna muistelee halunneensa ”aina”. Kyseessä on olennainen osa identiteettiä.
Se, että hän tuli äidiksi normeista eroavalla tavalla, on hänelle yhtä mutkatonta. Kun aika oli oikea, oli tekojen aika.
– Elämän isoimman toiveen kanssa en voisi jäädä odottamaan.
”En halua, että muut päättävät puolestani, mikä on rohkeaa”
Annan valinta itsellisestä vanhemmuudesta ei tosiasiassa ole niin erityinen kuin joskus annetaan ymmärtää.
Naiset ovat kautta aikojen hankkineet lapsia ilman kumppania. Itsellinen äitiys on puolestaan yleistymässä oleva tapa perustaa perhe. Hedelmöityshoitoihin itselliset naiset ovat päässeet vuodesta 2007 alkaen, kun laki hedelmöityshoidoista tuli voimaan.
Silti heteroäidin ja -isän muodostama ydinperhe on yhä se malli, jota meille tahattomastikin tuputetaan.
Juurtuneista asenteista kielivät vaikkapa viralliset asiakirjat: puhutaan vanhemmista, kun voisimme puhua vanhemmasta tai vanhemmista, Anna kuvailee.
Pysäyttäviä voivat olla myös tuttavien huolimattomat – vaikkakin täysin ymmärrettävät – lausahdukset.
– Minä esimerkiksi sain lapsen synnyttyä onnitteluja rohkeudestani. En kuitenkaan halua, että muut päättävät puolestani, mikä on rohkeaa ja mikä ei. Minulta olisi vaatinut enemmän rohkeutta luopua unelmastani.
Anna muistuttaa, että hänen kuplassaan itsellinen äitiys on vain yksi keino muiden joukossa saada lapsihaave toteutumaan.
Nykyään myös ajatus perheestä on laajentunut. Perhe voi muodostua myös itse valituista ystävistä.
– Minä haluan luoda lapselleni kulttuurin, jossa perhe sisältää muitakin aikuisia kuin minut. Lapsen ei tarvitse olla vain minusta riippuvainen, Anna sanoo.
Psykologin konsultaatio jäi kaivelemaan
Hedelmöityshoitojen avulla vanhemmaksi päätyneen Annan tie äidiksi ei ollut mutkaton, sillä hänen ei ollut helppoa tulla raskaaksi.
Silti jälkikäteen ajateltuna vain yksi asia koko prosessissa jäi kaivelemaan. Hän koki psykologin konsultaation nöyryyttävänä. Konsultaatiota edellytettiin prosessin takia. Hedelmöityshoitoa ei saa antaa, jos ”on ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä”.
Psykologin tapaamiset perustuivat siis lakiin, mutta tuntuivat turhauttavilta. Kahden tapaamisen aikana Anna kertasi ammattilaisen kanssa itsestäänselvyyksiltä tuntuneita perusasioita muun muassa tukiverkostojen tärkeydestä.
– Se oli vaivaannuttavaa, sillä olin harkinnut asiaa vakavasti ja valmis sijoittamaan siihen tuhansia euroja. Jos olisin hankkiutunut vahingossa raskaaksi, en olisi joutunut vastaaviin kuulusteluihin.
Sinänsä ajatus siitä, että jokainen vanhemmaksi tuleva kävisi ammattilaisen kanssa keskustelemasta vanhemmuuden haasteista, voisi Annan mukaan olla hyväksi kaikille äidiksi tai isäksi haluaville.
– Mutta nämä keskustelut voisi käydä vaikka neuvolassa.
Lapsen paras ei riipu vanhempien määrästä
Anna muistuttaa, että itsellinen vanhemmuus voi olla täysin toimiva, jopa ydinperhettä toimivampi tapa kasvattaa lapsi.
Arki lokakuussa syntyneen lapsen kanssa on lähtenyt rullaamaan hyvin.
Ydinperheen ideaali on kummallinen ihanne siinä mielessä, että moni lapsi elää riitaisassa kasvuympäristössä. Kaikki ymmärtävät, ettei tämä ole kenellekään paras kasvuympäristö.
– Kun lapsen kasvattaa yksin, ei ainakaan tarvitse riidellä kasvatuksellisista seikoista, Anna huomauttaa.
Hänelle on itsestäänselvyys, että lapsen paras ei riipu vanhempien määrästä tai vaikkapa sukupuolesta. Myös lähipiirin kokemukset vahvistavat näkemystä.
– Esimerkit perinteisistä mutta samaan aikaan tasapainoisista ja tasa-arvoisista parisuhteista ja perheistä ovat vähissä, Anna sanoo.
Tutkimukset tukevat sitä, että yksinhuoltajuus voi olla toimiva perhemalli muiden joukossa.
Esimerkiksi Väestöliitto huomauttaa sivuillaan, että mikään ei viittaa siihen, että yksin lapsen hankkinut ei kykenisi luomaan lapselle yhtä hyviä lähtökohtia kuin kaksin lapsen hankkinut pari.
”Lainsäädäntö tulisi kammata läpi”
Elämme aikaa, jolloin julkinen puhe vauvakadosta on paikoin huolipuhetta, jossa voi olla syyllistävä sävy.
Anna kaipaisikin yhteiskunnalta tukea myös normista eroaville vanhemmille.
Esimerkiksi hedelmöityshoitojen saaminen julkisella puolella on vielä itsellisille äideille pitkien jonojen takana, joten monet päätyvät kalliisiin yksityisiin hoitoihin.
Myös lainsäädäntö tulisi kammata läpi, Anna painottaa.
– Sen tulisi vastata tahtotilaa. Jos halutaan, että ihmisillä olisi aidosti tasa-arvoiset mahdollisuudet saada lapsi, myös rahaan ja verotukseen liittyvät asiat tulisi käydä läpi, Anna muistuttaa.
Näin unelma lapsesta ei jäisi kenelläkään ainakaan byrokratian rattaisiin.
Anna ei epäile tulevaa
Annan unelma on nyt toteutunut, eikä naisella ole huolta huomisesta.
Epäilys siitä, etteikö hän voisi kasvattaa lasta yksin, ei ole koskaan käväissyt hänen mielessään.
Tulevaisuus ei pelota. Annalla on tukenaan vahva tukiverkosto, joka koostuu perheestä ja ystävistä.
Voimaa arkeensa Anna saa perhe- ja ystäväverkostostaan, lapsestaan – ja tarvittaessa vaikka Arja Tiaisen runosta Minulla on parveke, jolla seistä.
Jotakin samastuttavaa Tiaisen säkeissä kieltämättä on.
”...Minä pidän naisista, jotka käsittävät asiat ilman, että heitä on opettamalla opetettu, elävät eivätkä tuherra päiviään miesten selän takana.
En ole täällä toistamassa vanhoja kuvioita.
En ole täällä mikään lohtu tai satama.
Pistän asioita alulle, vaikutan, liikun, vaihdan ilmettä...”
*Lähteet: Honkaniemi, Pihla. Nyman, Sonja. 2019. Kertomuksia itsellisestä äitiydestä. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos, Väestöliitto.fi
Tätä on itsellinen äitiys
Itsellinen nainen viittaa henkilöön, joka toivoo saavansa lapsen yksin ilman parisuhdetta. Itsellisillä äideillä tarkoitetaan ihmisiä, jotka ovat muodostaneet yhden vanhemman perheen, Kertomuksia itsellisestä äitiydestä -pro gradussa määritellään.
Perheen perustamisen toive ja vauvakuume eivät luonnollisesti rajoitu ainoastaan naisiin. Itselliseksi isäksi ryhtyminen on kuitenkin hankalaa, sillä sijaissynnytykset on kielletty Suomessa ja adoptiolapsia myönnetään todella harvoin itsellisille miehille.
Lähde: Honkaniemi, Pihla. Nyman, Sonja. 2019. Kertomuksia itsellisestä äitiydestä. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos.
