Neuvolan kysely alkoholista saa monen karvat pystyyn: ”Eräs nuori tuleva isä vastasi rehellisesti...” - Perhe - Ilta-Sanomat

Neuvolan kysely alkoholista saa monen karvat pystyyn: ”Eräs nuori tuleva isä vastasi rehellisesti...”

Ilta-Sanomien lukijat avautuvat kokemuksistaan neuvolassa.

Ilta-Sanomien lukijat avautuvat kokemuksistaan neuvolassa.­

15.10. 16:59

Suomalaiselle neuvolajärjestelmälle satelee kiitosta, eikä syyttä.

Monet kokevat, että neuvolassa jos jossakin saa tukea raskauden alkutaipaleelta pikkulapsiarkeen saakka. Onpahan neuvolajärjestelmämme äänestetty Ylen kyselyssä myös kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi keksinnöksi.

Vauva.fi-keskustelupalstalla neuvolan tarpeellisuudesta käydään keskustelua Neuvola, turha vai tarpeellinen -keskustelunaloituksen alla.

Neuvolajärjestelmän puolustajia on keskusteluketjussa selvä enemmistö. Yksi kommentoineista kertoo, että erityisesti ensimmäisen lapsen kohdalla neuvolakäyntiä jopa odotti kovasti.

– Se, että perhettä kohdeltiin yksilöllisesti oli hienoa. Terveydenhoitajan vuosien kokemus ja vankka ammattitaito toivat turvallisuuden tunteen. Ehkä joskus joku masennuskysely tuntui itsestä turhalta. Mutta jos sillä saadaan kiinni jonkun perheen kohdalla ongelma, niin hyvä niin.

Toinen kommentoija kuvailee neuvolaa ehdottomasti tarpeelliseksi. Erityisesti odotusaikana neuvolasta sai kaiken tarpeellisen tiedon raskaudesta.

– Ohjeistus oli selkeää, ja ohjausta täydennettiin usein kotiin vietävällä kirjallisella materiaalilla. Vastaanottokäynnit olivat yksilöllisiä. Niissä huomioitiin koko perheen tilanne. Mielestäni on tärkeää, että neuvolassa kysellään henkilökohtaisia perheen arkeen ja elämään liittyviä asioita. Tekeväthän nämä käynnistä juuri yksilöllisen.

Yksi kommentoineista kertoo, että erityisesti ensimmäisen lapsen kohdalla neuvolakäyntiä jopa odotti kovasti.­

Mutta kuten on kaikkien asioiden kanssa, on myös neuvolajärjestelmällä kritisoijansa.

Eräs kommentoija kuvailee neuvolaa näin:

– Kokemus on se, että siellä keskitytään niin tiukasti näihin masennus- ja päihdeasioihin, että ne terveysasiat jäävät hoitamatta kokonaan.

Toinen asettelee sanansa varovaisemmin.

– En minä sinne ole mennyt omia ja perheeni asioitani kertomaan ja tukea hakemaan. Olen vaan halunnut tietää, että raskaus menee hyvin, ja että lapsi on terve ja kasvaa normaalisti.

Vastaa rehellisesti, saa tarvittaessa apua

Myös Ilta-Sanomien lukijat avautuvat kokemuksistaan neuvolassa. Sitaatit on poimittu aiemman neuvola-aiheisen artikkelin kommenteista.

Vastauksissa korostuivat kysymykset alkoholinkäytöstä, joita moni tuntui vierastavan. Monen mielestä kysymyksiin ei edes uskalla vastata rehellisesti, missä piilee oma ongelmallisuutensa.

Esimerkiksi alkoholin riskirajat on tarkkaan määritelty, eikä niihin vaikuta oma kokemus asiasta. Varsinaista ”turvallista” rajaa alkoholinkäytössä ei edes ole.

Artikkelin lopussa neuvolan terveydenhoitaja kertoo, miksi nämä monia ärsyttävät kysymykset ovat tärkeitä ja miksi niitä kysytään.

Näin Ilta-Sanomien lukijat kommentoivat:

”Alkoholista ei uskalleta puhua”

– Eräs nuori tuleva isä vastasi rehellisesti ottavansa muutaman kerran vuodessa kavereiden kanssa reilusti, mutta muutoin olevansa erittäin tarkka. Siitähän seurasi ensin saarna, sitten sosiaalityön seurannassa oleminen ja lopuksi vielä muutaman kerran vuodessa yllätystarkastukset, eräs kommentoija väittää.

– Tuo kyseinen mies on tuttavapiiristäni kaikista vastuuntuntoisin isä. Eli rehellinen vastaus hyvältä mieheltä toi vuosien kiusan ja yhteiskunnan voimavarojen hukkaamisen. Varmasti olisi sosiaalityöllä ollut asiakkaita, joilla tarve olisi ollut todellinen. Siksi alkoholista ei uskalleta puhua, kuten olisi toivottavaa.

Kommentoija ei avannut tarkemmin, mitä ”muutaman kerran vuodessa reilusti” käytännössä tarkoittaa.

”Viikon päästä sain puhelun”

– Tämä kysymyslista alkoholin käytöstä niin neuvoloissa kuin diabeteshoitajalla on laadittu niin, että täytyy olla tarkkana, mitä siihen vastaa. Vastailin omasta mielestäni rehellisesti annettuihin vaihtoehtoihin. Viikon päästä sain puhelun, jossa minulle kerrottiin, että olen pahoin alkoholisoitunut, eräs vastaaja kirjoittaa.

– Eihän siinä mitään, jos näin olisikin, mutta kun naapuritkin luulevat minun olevan pitkällä tipattomalla tammikuulla, kun hapan ei tunnu maistuvan. Totuus taitaa olla jossain puolivälin tienoilla kohdallani, ei missään nimessä suurkulutuksen puolella.

”Kukaan järkevä ihminen ei vastaa totuudenmukaisesti…”

Hieman huolestuttavaakin voi olla se, että kysymyksiin ei aina vastata rehellisesti. Tarkoitus on kuitenkin saada kiinni mahdollisista ongelmista ajoissa ja tarjota perheelle tukea.

– Kukaan järkevä ihminen ei vastaa totuudenmukaisesti kysymyksiin alkoholista, tupakasta eikä masennuksesta. Lopetin itse tupakoinnin yli 25 vuotta sitten. Silti kaikissa lääkärinlausunnoissa mainitsevat minun olevan entinen tupakoitsija.

”Ei taida uskaltaa”

Lastensuojelun tarkoitus on suojella lapsia ja tukea perheitä. Moni kokee asian toisin. Lastensuojelua jopa pelätään.

– Ei sitä taida oikein uskaltaa masennuksesta puhua. Nykyajan lastensuojelulaki on järjetön. Perheet eivät uskalla hakea apua.

Suomalaiset kertovat kokemuksiaan neuvolasta. Joitakin alkoholinkäytöstä kertominen vastaanotolla voi jännittää.­

”Parasta on, kun…”

– Parasta on, kun noihin alkoholikysymyksiin ei vastaa lainkaan. Mitään velvollisuutta vastaamiseen ei ole, eräs summaa monen tunnot.

Miksi alkoholinkäytöstä puhuminen neuvolassa herättää tunteita? Oletko saanut apua neuvolan kautta? Kerro kokemuksistasi alla kommenteissa!

Ilta-Sanomat ja Vauva.fi kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Tästä syystä neuvolassa kysellään jaksamisesta ja alkoholinkäytöstä

Ilta-Sanomien aiemmin haastatteleman terveydenhoitaja Anne Nordströmin mukaan kysymykset alkoholinkäytöstä tai jaksamisesta eivät ole arvostelua tai tuomitsemista.

– Erilaisia kyselyitä tehdään siksi, että ne helpottaisivat vaikeista asioista puhumista ja herättäisivät vanhempia miettimään omaa tilannettaan tulevina vanhempina.

Keskustelun tarkoituksena on myös tarjota apua, jos sille on tarvetta.

– Neuvolassa tehdään paljon moniammatillista yhteistyötä. Jos tulee tilanne, jossa perhe voisi hyötyä lastensuojelun asiakkuudesta, siitä keskustellaan aina ensin avoimesti, Nordström muistuttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?