Kehu ja kiitä! Miksi suomalaisille tyypillisesti vaikea tapa on lapsen kehitykselle niin tarpeen - Perhe - Ilta-Sanomat

Kehu ja kiitä! Miksi suomalaisille tyypillisesti vaikea tapa on lapsen kehitykselle niin tarpeen

Onko sinun vaikea kehua muita? Jos olet vanhempi, on aika opetella kiittämisen ja kehumisen taito, uutuuskirja ehdottaa.

Kehuja saanut lapsi on asiantuntijan mukaan voimaantunut, tyytyväinen ja kiitollinen. Lisäksi hänellä on energiaa lähteä muuttamaan asioita, joihin kaivataan muutosta.­

10.9. 20:02

Hoitko lapsellesi ei, ei ja vielä kerran ei? Tajusitko myöhemmin, että viimeisestä kiitoksesta on jo aikaa?

Ilta-Sanomien aiemmin haastatteleman Kiintymysvanhemmuusperheet ry:n varapuheenjohtaja Petra Maskon mukaan jatkuvasta ei-sanan hokemisesta voi tulla negatiivinen kehä, joka heikentää positiivista yhteyttä lapsen kanssa.

Myös Pirjo Suhosen uutuuskirja Onnellisten lasten salaisuudet (Siltala, 2020) kehottaa vanhempia kehumaan ja kiittämään lastaan.

Kirjassa Jyväskylän yliopiston psykologian professori Kaisa Aunola muistuttaa kehumisen voimasta. Vaikka kehuminen ei ole kuulunut suomalaiseen kasvatuskulttuuriin, ja olemme pahimmillaan pelänneet sen tekevän lapsistamme ylpeitä, olisi tästä ajatustavasta aika luopua.

Kehuminen ei ole kuulunut suomalaiseen kasvatuskulttuuriin. Liika kehu ylpistää, saatettiin aiemmin ajatella.­

Kehuja saanut lapsi on asiantuntijan mukaan voimaantunut, tyytyväinen ja kiitollinen. Lisäksi hänellä on energiaa lähteä muuttamaan asioita, joihin kaivataan muutosta.

Uutuuskirja kertoo, että ajatus, jonka mukaan kehuminen johtaa tyytyväisyyteen, joka taas hidastaisi kehitystä, on virheellinen. Mikään tutkimus ei vahvista sitä, että kokonaisvaltainen kehitys pysähtyisi, jos olemme tyytyväisiä.

Kasvatuksessa tulisikin panostaa enemmän vahvuuksiin heikkouksien sijaan, Aunola summaa.

Mikä tahansa kehuminen ei tosin kannata. Vanhemman on tunnettava lapsensa, ja kehumisen on oltava merkityksellistä. Palautteen tulee siis kohdistua johonkin asiaan, sillä ylimalkainen kehuminen menettää merkityksensä.

Jatkuvien kieltojen sijaan lasta voi auttaa kasvamaan positiivisin kannustimin.

Aunolan viesti on seuraava:

”Kieltävien lauseiden ’älä tee sitä, älä tee tätä, älä juokse, älä koske’ sijaan kannattaa sanoa vaikkapa: ’Kiitos, kun kävelet rauhallisesti.’”

Palkitse lasta yrittämisestä

Eikä tämä ole ensimmäinen kasvatusopas, joka kertoo kehumisen voimasta.

Aiemmin asiasta on kirjoittanut muun muassa Christine Carter kirjassaan Raising Happiness – 10 simple steps for more joyful kids and happier parents.

Carterin mukaan vanhempien kannattaa palkita lastaan yrittämisestä, ei täydellisyyden tavoittelusta.

Vanhemmat, jotka korostavat voittojen ja saavutusten merkitystä, kasvattavat nimittäin lapsistaan todennäköisemmin ahdistuneita suorittajia. Kehu siis lasta yrityksestä, älä pelkästään menestyksestä.

Erään tutkimuksen mukaan lapset, joita kehuttiin heidän älynsä perusteella, valitsivat jatkossa helppoja tehtäviä, jotta saisivat onnistumisestaan kehuja jatkossakin. Sen sijaan lapset, jotka olivat saaneet kehuja kovasta yrityksestä, valitsivat jatkossa haastavampia tehtäviä – ja oppivat niistä enemmän kuin helpommalla itsensä päästäneet.

Osittainen lähde: Pirjo Suhonen: Onnellisten lasten salaisuudet, Siltala 2020

Miten sinut on kasvatettu? Enimmäkseen kehumalla vai kieltämällä? Kommentoi alle!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?