Kolumni: Helsinkiläisäiti jätti perheen kotiin ja muutti kahdeksi kuukaudeksi yksin saareen: ”Irtiotto urautuneeseen arkeen” - Perhe - Ilta-Sanomat

Kolumni: Helsinkiläisäiti jätti perheen kotiin ja muutti kahdeksi kuukaudeksi yksin saareen: ”Irtiotto urautuneeseen arkeen”

Lähes 30 vuotta olen huolehtinut lapsistani ja tuskin ollut ilman perhettä edes viikkoa, kirjoittaa Riika Kuuskoski kolumnissaan.

5.9. 12:00

Äiti lähti saareen. Viisikymppinen helsinkiläisnainen muutti kahdeksi kuukaudeksi työharjoitteluun Kemiönsaareen. Lapset ja koirat jäivät kotiin isän kanssa. Tämä on sarjan ensimmäinen osa.

Kiiruhdan puolijuoksua kohti oletettua bussipysäkkiä. Keltatiilistä Salen taloa vastapäätä nököttää kymmenkunta kivitalonnäköistä kolugnia eli hiiliuunia, termin opin Wikipediasta hiljan. Ne voisivat olla hobittien taloja, elleivät olisi niin isoja. Niissä poltettiin puuta hiileksi, jota tarvittiin raudan valmistukseen ruukin masuunissa.

­

Puuskutan ohi 70-luvun betoniarkkitehtuurin helmen, homeisen entisen kunnantalon – jonkin aivopierun seurauksena sen alta on purettu 1800-luvun hiiliuunejakin.

Estetiikka palaa, kun purjeveneiden mastot pilkottavat aamuauringossa. Käännyn keltaisten kivitalojen viertä rantaan. Rantamakasiinit rakennettiin 1830-luvulla korskeasti uusklassismin ja Engelin tyyliin. Jokin niistä oli hevostalli.

­

Poukaman toisella puolella nököttää suljettu tehdas, jonka edusta on nyt huviveneiden telakka-alueena. Huikea kontrasti sata vuotta vanhojen talojen idylliä ja puolirähjäistä teollisuusskeneä. Industrial, kuten trendiväki sanoisi.

Ehdin, hyvä, sillä seuraava bussi menee vasta tunnin päästä. Pysäkki löytyy keltaisen puutalon edestä, näkyy olevan paperikauppa. Nurmikolle on pudonnut jo omenia.

­

Saariseikkailuni ensimmäinen aamu on huikean kaunis. Asunnossani ei ole vielä jääkaappia ja aamiainen jäi yhteen banaaniin, joten vatsassa kipristää nälkä – mutta myös innostunut jännitys. Seuraavat kaksi kuukautta asun täällä Taalintehtaalla Kemiönsaarella.

­

Ymmärrän että tämä on pieni askel ihmiskunnalle. Monet ihmiset muuttavat työn perässä vieraille paikkakunnille ja moni joutuu olemaan erossa perheestään pitkiä aikoja. Plusviisikymppiselle kolmen lapsen äidille tämä on kuitenkin giganttinen tajunnanlaajennus. Lähes 30 vuotta olen huolehtinut lapsistani ja tuskin ollut ilman perhettä edes viikkoa. Koiriakin pyörii jaloissa kaksi, jos teinit eivät äidin huomiota kaipaakaan.

­

1700 asukkaan kylä on loikka tuntemattomaan, jos asuu Helsingin keskustassa. Synnyinkaupungistani en ole juuri poistunut kuin lomamatkojen verran. 30 vuotta sitten olin neljä kuukautta kesätöissä Kokkolassa ja lukioaikana vajaan vuoden Hollannissa, siinä kaikki.

Ilman yllykettä en olisi rohjennut rutiineista nytkään epämukavuusalueelle, mutta iltapuhteina suorittamiini opintoihin kuuluu harjoittelu. Tuli siis tuhannen taalan paikka lääkitä viidenkympin kriisiä ja tehdä irtiotto urautuneeseen arkeen.

Myöntää täytyy, että Kemiönsaari ei ollut ensimmäinen vaihtoehtoni. Ajattelin Amsterdamia, mutta korona sotki suunnitelmat. Ei siis kahta kuukautta kanavamaisemissa huokailemassa kapoisten punatiilitalojen kauneutta ja boheemia minimetropolia.

­

Katse kotimaahan: eksoottisinta mitä keksin on ruotsinkielinen saaristokylä.

Taalintehdas täyttää kriteerit täydellisesti. Kun yritin katsoa Yle Areenasta A-studiota, sovellus ei antanut. Ruutuun tuli teksti: Tämä ohjelma on katsottavissa vain Suomessa.

­

Kirjassa Muumipappa ja meri Muumimamma toteaa: ”Vahinko etteivät äidit saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat.”

Aion kyllä nukkua sisätiloissa.

Ensimmäisenä iltana löysin pakaaseistani kortin kuopukselta, 15 vee: ”Tsemii ekaa päivää Taalintehtaalla!”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?