Naapuri totesi Emmalle, ettei pientaloalueelle tarvitse muuttaa trampoliinin kanssa – lakimies kertoo, saako naapurin trampoliinista valittaa - Perhe - Ilta-Sanomat

Naapuri totesi Emmalle, ettei pientaloalueelle tarvitse muuttaa trampoliinin kanssa – lakimies kertoo, saako naapurin trampoliinista valittaa

Trampoliinileikit voivat häiritä naapureita. Lakimies kertoo, miten asiassa kannattaa menetellä.

Julkaistu: 25.6. 15:20

Lasten leikit kuuluvat normaaliin asumiseen, kertoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies. Vain tietyissä tilanteissa trampoliinista voi valittaa.

Turusta Helsinkiin muuttanut Emma kohtasi kolme kesää sitten helsinkiläisellä omakotialueella uuden naapurinsa, eikä vastaanotto ollut ystävällinen.

– Olimme juuri muuttaneet ja asentaneet omakotitalomme pihalle trampoliinin. Naapuri tuli aidan viereen huutamaan, että emmekö ymmärrä, että hän on vanha ihminen ja tarvitsee rauhaa. Naapurin mukaan pientaloalueelle ei tarvitse muuttaa trampoliinin kanssa.

Tilanne rauhoittui, kun Emma pysyi tilanteessa rauhallisena mutta jämäkkänä.

– Kerroin hänelle, että kyseessä on kuitenkin oma pihamme. Naapuri ei ikinä palannut asiaan uudelleen. Asumme täällä nyt kolmatta kesää.

Yhteenotto helsinkiläisellä pihalla päättyi rauhallisesti, mutta mitä sanovat lakipykälät? Tuleeko trampoliinia siirtää, jos naapurit valittavat?

Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen kertoo, että naapuri voi valittaa trampoliinista, jos se aiheuttaa kohtuutonta haittaa tai häiriötä.

– Tällainen haitta naapurille voisi olla esimerkiksi maiseman menetys tai kohtuuton varjostushaitta.

Lasten leikkejä tulee kuitenkin ymmärtää, sillä ne kuuluvat normaaliin asumiseen.

– Tällä perusteella trampoliinia ei voida kieltää, koska tavanomaisia ääniä naapureiden pitää yhteisöasumisessa sietää, Pynnönen sanoo.

Lasten leikkejä tulee ymmärtää, sillä ne kuuluvat normaaliin asumiseen.

Mikäli trampoliini sijaitsee asunto-osakeyhtiön pihalla, esimerkiksi rivitaloyhteisössä, taloyhtiökään ei voi trampoliinia kieltää, jos piha on selvästi rajattu huoneiston haltijan yksinomaiseen käyttöön.

– Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa trampoliini aiheuttaa kohtuutonta haittaa tai häiriötä muille osakkaille tai asukkaille, sanoo Pynnönen.

Trampoliinin asentaminen taloyhtiön pihalle vaatii kuitenkin aina luvan.

– Taloyhtiö kiinteistönomistajana vastaa kiinteistön turvallisuudesta. Tämä tarkoittaa, että taloyhtiö ensisijaisesti vastaa siitä, että trampoliini täyttää vaadittavat turvallisuusvaatimukset. Lisäksi yhtiön on huolehdittava trampoliinin kunnossapidosta sekä käyttäjien ohjeistuksesta ja käytön riittävästä valvonnasta.

– Taloyhtiö voi asettaa luvan myöntämisen ehdoksi sen, että osakas sitoutuu kirjallisella sopimuksella ottamaan nämä asiat vastuulleen, kertoo Pynnönen.

Mikäli taloyhtiön pihalle on asennettu trampoliini, ja leikeissä sattuu vahinko tai tapaturma, voi taloyhtiö joutua vastuuseen, mikäli turvallisuusvaatimuksia on laiminlyöty.

– Trampoliinin asentamiseen ei kannatakaan ryhtyä, ennen kuin vastuu- ja turvallisuusasiat on selvitetty ja mahdollinen sopimus osakkaan ja yhtiön välillä huolellisesti laadittu, Pynnönen kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?