”Leffafriikki, scifinörtti, lukija, kirjoittaja, viisastelija ja herkkis.”
Näin kuvailee 45-vuotias bloggaaja ja kahden lapsen sinkkuäiti Reetta Ek itseään.
Kuvailu on kirjattu Ekin Sellaista sattuu -blogiin, mutta voisi se yhtä hyvin olla myös naisen treffi-ilmoituksesta. Neljä vuotta sinkkuna ollut Ek on naputellut vuosien aikana lukuisia viestejä tuntemattomille.
Näin deittailu vuonna 2020 toimii.
Tosielämän sijaan treffit sovitaan nykyään useimmiten Tinderissä.
Helppoa aikuisena deittailu ei ole, Ek myöntää.
Ennen kaikkea kortilla on aika. Lapsiperheessä sitä harvoin on tarjolla yllin kyllin muutenkaan, ja jos itsellä sattuukin olemaan vapaata, on todennäköistä, että treffikumppanin kalenteri on täynnä.
Aikuisiällä sen oikean tapaaminen voi olla muutenkin haastavampaa. Sinkkuja on muitakin, mutta ajatus siitä, kuka vierelle sopii, on tarkentunut ajan mittaan. Kriteereitä on entistä enemmän.
– Rinnalle tulisi löytyä ihminen, jonka elämänkatsomus, tavat ja kiinnostuksenkohteet kohtaavat omien kanssa.
Ek ei esimerkiksi halua tinkiä huumorintajusta. Jos jutut toisen kanssa eivät kohtaa, kannattaa matkaa jatkaa mieluummin yksin.
Myös ulkonäöllä on merkitystä, nainen myöntää.
– En ole niitä naisia, jotka väittäisivät, ettei ulkonäöllä olisi merkitystä, koska on sillä. Siihen liittyvät kriteerit eivät kuitenkaan ole kiveen hakattuja, Ek kuvailee.
Suoranainen syy pakkien antamiselle on Ekille muun muassa miehen lapsettomuus. Kun lapseton mies tulee vastaan Tinderissä, on hyvin todennäköistä, että Ek pyyhkäisee vasemmalle – ei jatkoon.
– Tässä kohden tietynlaiset varoituskellot soivat, koska lapsettoman ihmisen on aina hyvin vaikea ymmärtää sitä, että lapset ovat aina, siis ihan aina, ykkössijalla. He sanovat ymmärtävänsä, mutta konkretian tasolla tämä asia ei kuitenkaan toimi, Ek kertoo.
Yhteinen aika, sopiva ulkonäkö, huumorintaju ja perhemuoto... vain muutamia mainitakseen.
Kumppanin löytäminen ei totisesti ole helppoa.
Oma lukunsa on tietenkin itse Tinder, jossa voi Ekin mukaan tavata jos jonkinlaista hiihtäjää aina epätoivoisista varattuihin ja seksinmetsästäjiin.
Hyvienkään tyyppien kanssa suhteet eivät aina jatku ihmissuhteeseen saakka.
Ensimmäinen merkki ongelmista voi olla vaikkapa se, ettei treffikumppani halua pitkänkään ajanjakson jälkeen tavata naisen lapsia.
– Jos mies ei tunnu olevan siihen ollenkaan valmis, silloin hän ei ole oikeasti valmis olemaan juuri sinun kanssasi. Puhun kokemuksen rintaäänellä, Ek sanoo.
Kun sydän on särkynyt, tukea saa yleensä ystäviltä.
Treffeillä käyvä sinkkuäiti saa kuitenkin myös ikävää arvostelua osakseen, Ek myöntää. Arvostelijoina ovat perheelliset ja joskus myös toiset sinkkuäidit.
– Arvostellaan ja kyseenalaistetaan sitä, onko sen miehen nyt pakko löytyä, ja onko niillä treffeillä koko ajan rampattava, vaikka itse olisi käynyt vain muutamilla treffeillä, nainen kuvailee.
Ek on kuullut lukuisia kertoja myös lauseen: eikä sinulle kukaan kelpaa?
– Vieras kommentti ei ole sekään, että etsitkö sinä vain elättäjää ja lapsillesi uutta isää.
Vaikeuksista huolimatta Ek on sitä mieltä, että deittaileminen kannattaa. Ikä tuo mukanaan aitoutta, kypsyyttä ja luonnollisuutta, joista on hyötyä myös rakkauselämässä.
Muita samassa tilanteessa olevia sinkkuäiti kannustaakin rohkeuteen.
– Tosi moni sinkkuäiti on todennäköisesti joutunut pettymään. Saanut pakit ja kärsinyt sydänsurut. Joutunut mahdollisesti selittämään lapsille, miksi se ja se ei enää käykään meidän luona. Treffeille kannattaa kuitenkin järjestää aikaa, Ek sanoo.
Vaikka treffit eivät johtaisi mihinkään, ovat ne sinkkuäideille myös sitä kuuluisaa omaa aikaa – aikuista tekemistä. Kaupan päälle voi saada, jos ei muuta, niin hauskan illan. Erilaisista kohtaamisista saa voimaa myös lapsiarkeen.
– Aikuinen nainen, äitikin, tarvitsee itsensä muistamista, oli kyse sitten illallisesta, suudelmasta tai jopa seksistä. Ole siis sinä, oma itsesi. Ole onnellinen. Ja rakasta itseäsi, sillä jos sinä et rakasta itseäsi, niin kuinka kukaan muukaan voisi?
Vain yhdestä asiasta Ek varoittaa muita sinkkuäitejä.
Epätoivoinen etsiminen johtaa nimittäin väistämättä sydämen särkymiseen, kerta toisensa jälkeen.
– Ole siis rohkeasti nirso. Mutta tee itsellesi palvelus, ja koita järjestää silloin tällöin aikaa. Ja ennen kaikkea pidä silmät ja sydän avoinna. Koska saattaa olla, että se jokin kerta hän on siinä. Se oikea.
Oletko sinä entinen sinkkuäiti? Miten löysit rakkauden eron jälkeen? Kerro tarinasi: maarit.rasi@is.fi.