Kommentti: Retki suklaatehtaaseen todellakin aiheutti sisarkateutta - Perhe - Ilta-Sanomat

Kommentti: Retki suklaatehtaaseen todellakin aiheutti sisarkateutta

Julkaistu: 18.4. 14:14

Ikinä en ole ollut niin kateellinen kuin 6-vuotiaana, kun jo koulua käyvä isosisko lähti luokkaretkelle Hellaksen suklaatehtaaseen, kirjoittaa toimittaja Pertti Koskinen.

Jo pelkkä bussimatka kauas Turkuun olisi ollut kotipihan vangille elämys – ei toki perillä odottavan karkkitaivaan veroinen.

Näkihän sen naamasta, kun sisko palasi kotiin. Korvasta korvaan autuas ja suklaatahrainen hymy, tuliaisista ei tietoakaan. Mutisi jotain, että älä itke, kyllä säkin pääset, kunhan kasvat isoksi.

En päässyt. Opettaja vei meidät retkelle koulun taakse pellolle katsomaan rukiin kasvua.

Hellas-reissu meni lopullisesti 1989, kun Huhtamäki-konserni vaihtoi sen nimenkin Hollannista ostamaansa Leafiin.

Nyt muutamaa Hellaksen perintöherkkua kuten Tupla-patukkaa ja ksylitoli-Jenkkiä tuottaa yrityskauppojen jälkeen Suomen Cloetta.

Hellaksen historia alkaa vuoden 1890 Helsingfors Nya Karamellfabrikista. Sen Turun-sivuliikkeen osti 1910 Rudolf Gardberg, ja hän nimesi karamellitehtaansa Kreikan omakielisen nimen mukaan Hellakseksi.

Eipä minua suklaatehtaan historia tietenkään silloin kiinnostanut. Olin autuaan tietämätön siitä, että 20-luvulla oli tehty Auto-suklaata ja Parantola-pastilleja.

Sen sijaan tiesin hyvin, että joulun toiseksi paras hetki koittaa vasta jouluevankeliumin, enkelitaivaan, kinkun ja luumukiisselin jälkeen.

Mummon tuomaa Hellaksen Budapest-suklaakonvehtirasiaa ei näet piilotettu lahjapaperiin, vaan se avattiin juhlallisesti rauhoittamaan meitä lapsia jo hyvän aikaa ennen joulupukin tuloa.

Eihän niitä kahmaloittain saanut. Jokaiselle riitti vain kaksi Budaa, mutta tuo taivaallinen joulun makumuisto vei melkein luokkaretkelle Turkuun.

Joulun jälkeen oltiin omillamme. Viikkorahat eivät konvehteihin piisanneet, mutta riittihän Hellas-tarjontaa. Kioskilla arvoin, ostanko Kola-toffeepötkön, ­Hedelmäpastilli-rasian, lakupiipun, Mau-Mau-lakritsan vai lystikkään, vaikkakin vähän kirpeän Figarol-askin.

Onneksi teini-iässä käyttöraha kasvoi sen verran, että kaverini Jopon kanssa saimme ostetuksi puoliksi vadelmatäytteisen ­Ruusu-suklaa-levyn. Sen äärellä oli aina helppo jakaa ajankohtaisia tyttöhuolia.

Sisko keräsi Jenkin Filmitähti-purkkaa ja liimasi James Deanin kuvat vihkoon.

Minä taas sain 60-luvun alussa kokoon Jenkin nykymoraalissa mahdottoman Uudet aseet -purukumikuvasarjan kaikki 120 kuvaa!

Omat lapset arvostavat Hellas-kaipuutani. Saan joka joululahjaksi kaksi rasiaa Budapestia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?