Tiina säästää kaupassa tarjouksia etsimällä - Perhe - Ilta-Sanomat

Tiinan perheessä on kaksi aikuista ja kolme lasta, kauppaan menee 100 euroa viikossa – näin hän sen tekee

Suomalaiset jakavat vinkkinsä siitä, miten kauppalaskussa voi säästää ja kertovat, kuinka paljon heillä menee viikossa rahaa ruokaan.

Julkaistu: 25.3. 11:05

Kysyimme suomalaisilta perheiltä, miten paljon heillä menee viikon kauppareissuilla rahaa. Perheet kertovat myös, miten kauppalaskussa voi säästää.

Kun perheessä on vanhempien lisäksi useampi lapsi, myös kauppalaskun summa voi joskus hirvittää.

Toisaalta kauppaan voi mennä hyvin erilaisia summia sen mukaan, kuinka paljon on valmis pihistämään tai panostamaan.

Kysyimme suomalaisilta, kuinka paljon heille menee kauppareissuilla rahaa viikossa. Summat vaihtelivat muutamasta kympistä moneen sataan euroon.

Kauppalasku 350 euroa per viikko (1 400 euroa/kk)

Susanna Luosmaa-Holm on viiden lapsen äiti. Perheessä on 4-, 5-, 7-, 13- ja 23-vuotiaat lapset sekä äiti ja isä, joten kauppareissuihin saa kulumaan sekä aikaa että rahaa.

Seitsemän hengen perheessä kauppakassin summaksi tulee keskimäärin 350 euroa viikossa. Henkeä kohden tämä on 50 euroa.

– Summaan kuuluvat ruoan lisäksi hygieniatuotteet ja pesuaineet, Luosmaa-Holm kertoo.

Seitsemän hengen perheessä kauppakassin summaksi tulee keskimäärin 350 euroa viikossa.

Perhe suosii isoja kauppaketjuja. Säästöä syntyy ostoksia keskittämällä ja bonuskortteja käyttämällä.

– Saamme bonuksia noin 50–60 euroa kuukaudessa. Ruokalaskua saa pienemmäksi myös kauppalistalla ja suunnittelemalla, mitä ruokia milloinkin syödään, Luosmaa-Holm vinkkaa.

Kauppalasku 100–200 euroa viikko (400–800 euroa/kk)

Tiinan viisihenkisessä perheessä on 8-, 10- ja 11-vuotiaat lapset.

Kauppaan menee viikossa 100–200 euroa pelkkään ruokaan. Henkeä kohden tämä tekee 20–40 euroa. Perhe pyrkii käymään kaupassa parin kolmen päivän välein, sillä esimerkiksi maitoa kuluu niin paljon, ettei kauppareissu kerran viikossa riitä.

Perheellä on käytössä bonuskortti, mutta säästöä syntyy ajoittamalla kaupassa käynti oikein.

Kaupasta löytyy yleensä tarjouksia iltaisin, Tiina vinkkaa.

– Käyn kaupassa aamulla ennen töihin menoa ja illalla töiden jälkeen, kun tarjolla on tarjoustuotteita. Ruokaa teemme aina pariksi päiväksi kerrallaan, Tiina vinkkaa.

Kauppalasku 200–250 euroa per viikko (800–1 000 euroa/kk)

Emmi Koiviston perheessä on kaksi aikuista ja kolme pientä lasta. Pesueeseen kuuluu myös koira ja kissa, joille tietysti ostetaan ruokaa ja tarvikkeita siinä missä muillekin.

Kauppakassiin kuluu viikossa noin 200–250 euroa. Tämä tekee 40–50 euroa per pää.

Perhe käy kaupassa tavallisesti pari kertaa viikossa, näin epidemia-aikaan harvemminkin. Kauppavalinta on yleensä jokin suuren kauppaketjun kaupoista.

Myös tässä perheessä kerätään bonuksia bonuskortille.

– Säästöä syntyy, kun teemme kauppalapun valmiiksi. Niin tulee vähemmän heräteostoksia, Koivisto kertoo.

Kauppalasku 150–200 euroa viikko (600-800 euroa/kk)

Krista Suhosen perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi 5-, 7- ja 14-vuotiaat lapset. Myös lemmikkeihin kuluu rahaa, sillä perheessä on koira, kaloja ja syyrianhamsteri.

Kauppalasku on viikossa 150–200 euroa. Tämä tekee henkeä kohden 30–40 euroa.

Perhe käy kerran viikossa isommassa marketissa ja muutamia kertoja lähikaupassa täydentämässä varastoja.

– Bonuskortit ovat kovassa käytössä, ja tarjoustuotteita seuraamme ja ostamme. Ostamme lähes aina halvimman vaihtoehdon. Isommat ostokset kerralla, niin ei tule heräteostoksia niin paljon, Suhonen sanoo.

Kauppalasku 100–150 euroa viikossa (400–600 euroa/kk)

Anskun perheessä on viisi henkeä. Vanhempien lisäksi perheessä on 3-, 7- ja 16-vuotiaat lapset.

Tyypillisesti perheellä kuluu kauppareissuilla rahaa 100–150 euroa viikossa, eli henkeä kohden 20–30 euroa. Korona-aikana kauppalasku nousee, sillä koko perhe on kotona.

– Käymme kaupassa kerran viikossa tai käytämme kauppakassipalvelua. Keskitämme ostoksiamme, sillä onhan se kiva, että kerran kuussa saa jonkun kympin tekemistään ostoksista takaisin.

Ansku pyrkii suunnittelemaan ruoat moneksi viikoksi eteenpäin ja tilaamaan suunnittelun pohjalta ruoat.

– Näin mukaan ei mahdu turhia heräteostoksia, Ansku kertoo.

Kauppalasku 150–800 euroa viikossa (600 euroa/kk)

Lauran perheeseen kuuluu kaksi aikuista ja kolme lasta. Lapset ovat 4-, 11- ja 15-vuotiaita. Isot ostokset perhe hakee kerran viikossa, ja lisäksi ylimääräisiä ostoksia tehdään pari kertaa viikossa. Tämäkin perhe kerää bonuksia, ja säästöä on syntynyt ostoksia samaan kauppaan keskittämällä.

– Ruokalasku on pienentynyt, kun sitä vertaa aikaan, jolloin kävin joka toinen päivä kaupassa. Myös ostoslistan laatiminen, viikon ruokien suunnittelu etukäteen ja listassa pysyminen ovat pienentäneet ruokalaskua. Ostan myös melkein aina halvinta versiota tuotteesta, Laura kertoo.

Koiraperheen kauppalaskuun 60–90 euroa viikossa (240–360 euroa/kk)

Anskun perheessä on kaksi koiraa ja kaksi aikuista. Kauppalasku on viikossa 60–90 euroa, eli 30–45 euroa per pää. Perhe suosii isoa supermarkettia.

Anskun säästökeinona on bonuskorttien suosiminen ja tarkka kauppalapun täyttö.

– Ostan vain sen mitä lapussa lukee, en ylimääräistä. Kun haen kaupasta vain ruoat, en mene edes kiertelemään muille osastoille kuin ruokapuolelle. Silloin ei tule ostettua mitään turhaa.

Miten teidän perheessänne säästetään ruokakuluissa? Kerro se alla kommenttikentässä!

Korjattu juttuun Emmi Koiviston ruokakulut viikkoa koskevaksi. Aiemmin jutussa luki summa kuukautta kohti.