”Miehen kosintaa voi joutua odottamaan vuositolkulla!” – 10 naista kertoo, miten he kosivat miestään - Perhe - Ilta-Sanomat

”Miehen kosintaa voi joutua odottamaan vuositolkulla!” – 10 naista kertoo, miten he kosivat miestään

Julkaistu: 29.2. 9:02

Perinteen mukaisesti karkauspäivänä myös nainen saa kosia. Onneksi kosimiseen ei kuitenkaan enää liity sääntöjä! 10 miestään kosinutta naista kertoo tarinansa.

”Tasan kello kaksitoista polvistuin”

Jenna, 25, kertoo tienneensä jo seitsemän kuukauden seurustelun jälkeen, että hänen kohdalleen oli osunut se oikea. Niinpä hän päätti kosia seurustelukumppaniaan romanttisesti ystäväseurueen edessä.

– Tasan kello kaksitoista yöllä uutenavuotena juhlakansa oli kokoontunut yhteen huoneeseen, jossa polvistuin mieheni eteen ja kosin.

Hieman hämmentynyt mies vastasi kosintaan myöntävästi.

– Aika tuntui oikealta ja tiesin, että haluan viettää elämäni tämän miehen kanssa, Jenna sanoo.

Jenna haluaa kannustaa naisia kosimaan itse, jos siltä tuntuu.

– Nykypäivänä myös naiset voivat kosia. Se ei ole vain miesten juttu, eikä sitä kannata arastella.

”Rakkautta ja romantiikkaa ei koskaan voi kuluttaa liikaa”

Vuoden 2018 kesänä Paula, 33, päätti kerätä rohkeutensa ja kosia rakastamaansa miestä.

– Olimme kahdestaan kesälomareissulla Ylläksellä. Vietimme rauhallista mökki-iltaa ja päätin, että nyt on se hetki. Puhuin niin kauniisti kuin osasin hänestä ja meistä. Lopuksi kysyin mieheltäni, tahtoisiko hän mennä kihloihin kanssani.

Paulan mies kuunteli puhetta keskeyttämättä ja vastasi myöntävästi. Kosinnan hetkellä pari oli pitänyt yhtä jo kaksi ja puoli vuotta, ja Paula halusikin osoittaa kosinnalla, kuinka tärkeä mies oli hänelle.

– Rakkautta ja romantiikkaa ei koskaan voi kuluttaa liikaa! Naiset, kosikaa mielitiettyjänne, jos siltä tuntuu! Miehet on ihania niin ronskeine olemuksineen kuin yltiöromanttisesti liikuttuneina.

 Kosiminen on myös naisen oikeus, ja mielestäni se on merkki suuresta rakkaudesta, jota myös nainen voi tuntea.

”Nainen voi ottaa ohjat omiin käsiinsä”

Jenna, 28, päätti esittää elämänsä miehelle tärkeän kysymyksen karkausvuoden sattuessa kohdalle.

– Otin sormusrasian tyynyn alta ja kysyin, että haluaisitko sinä tällaisen. Mieheni yllättyi ja oli onnellinen.

Pariskunnan lähipiiri suhtautui kihlautumiseen pelkästään positiivisesti.

– Ajattelin, ettei kosinnan tarvitse olla vanhan kaavan mukaan niin, että mies kosii. Päätin olla ensimmäinen kosiva nainen meidän suvussamme.

Pari on edelleen kihloissa ja onnea täydentävät kaksi lasta. Myös Jenna haluaa kannustaa karkauspäivän kunniaksi naisia kosimaan – jos vain siltä tuntuu.

– Jos mies ei saa kosintaa aikaiseksi, nainen voi ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Mies liikuttui erikoisesta kosinnasta kyyneliin

Jutan, 28, ja hänen kihlattunsa on tarkoitus tanssia häitä syyskuussa.

– Kosin miestäni illanistujaisissa. Päivä oli aamusta asti todella jännittävä, ja olin ostanut kihlasormukset pienen kikkailun kautta ja mieheni tietämättä.

Loppuosa kosinnasta on vähintäänkin persoonallinen.

– Käärin sormukset vaippaan minigrip-pussissa ja kaadoin päälle luumusosepurkin. Käärin vaipan kuin käytetyn kakkavaipan. Oikealla hetkellä hain vaipan vessasta, ja ojensin miehelle sanoen: ”Jos kestät tämän, kestät minuakin koko loppuelämäsi.”

Jutta halusi suorittaa kosinnan itse, sillä hän halusi näyttää olevansa suhteessa tosissaan. Kosintatapa taas edusti pariskunnan yhteistä huumoria.

– Mieheni tirautti pari kyyneltä ja oli sitä mieltä, etten olisi saanut tehdä kosintaa, koska hän itse oli aikonut tehdä sen.

Jutta kertoo läheisten suhtautuneen kosintaan samalla tavalla kuin mitä suhtautuminen olisi ollut miehen kosintaan.

– Kosiminen on myös naisen oikeus, ja mielestäni se on merkki suuresta rakkaudesta, jota myös nainen voi tuntea.

”Kotiin päästyä nakkasin sormukset miehen syliin”

Nooran, 21, kosinta oli arkinen, mutta silti täynnä rakkautta.

– Olimme olleet muutaman kuukauden yhdessä. Idea kihlautumisesta lähti humalassa ”vitsillä”, eikä mies sitä ottanut oikein tosissaan ennen kuin yksi päivä kävin töiden jälkeen hakemassa sormukset. Kotiin päästyä nakkasin sormukset miehen syliin ja kysyin, että vieläkö hän tahtoo kanssani naimisiin.

Nooran mielestä käsitykset siitä, että miehen pitäisi kosia ovat vanhanaikaisia.

– Jokainen kosikoon omalla tavallaan – oli se sitten mies tai nainen.

 Parisuhteessa on kaksi yhtä arvokasta osapuolta, joten minun mielestäni perinteitä on hyvä välillä ravistella.

Kysymys lähti viestinä

Sara, 24, kosi miestään varsin nykyaikaisella tavalla.

– Etsimme yhdessä äitini kanssa netistä kuvan, jossa luki ”will you marry me?”, ja lähetin sen sitten miehelleni viestinä.

Sara ehti epäillä miehen pitävän viestiä vitsinä, mutta onneksi varsin mieleinen vastaus saapui nopeasti.

– Mieheni vastasi, että totta kai menen kanssasi naimisiin. Seuraavana päivänä haettiin yhdessä sormukset. Naimisiin mentiin tämän vuoden tammikuussa.

”Moni mies huokaisee helpotuksesta”

Heidi, 37, ja hänen miehensä virallistivat liittonsa viime vuoden syyskuussa.

– Kosin miestäni epäromanttisesti illalla, kun katsoimme televisiota. Mies huomasi, että olin jännittynyt ja kysyi, että mikä minua vaivaa. Eihän siinä muuta auttanut, kun laskeutua alas sohvalta polvilleen ja kertoa, kuinka en halua elää elämääni ilman häntä.

Mies reagoi kosintaan täydellisesti.

– Hän ei keskeyttänyt, vaan antoi minun puhua asiani ja suostui!

Heidi kertoo yrittäneensä vihjailla miehelle kihloista jo ennen kosintaa.

– Sitten kun sitä vihjailua oli jo jonkin aikaa kestänyt, päätin että parempi tarttua itse toimeen. Jälkikäteen sain kuulla mieheltä, että hän oli itseasiassa jo miettinyt ja suunnitellutkin kosintaa.

Heidin lähipiiri suhtautui kosintaan positiivisesti ja ihaillen.

– Luulen, että moni mies huokaisee helpotuksesta, jos oma nainen kosii – pääsevätpä itse pälkähästä suunnittelun ja jännittämisen osalta.

”Miesten kosinnat ovat niin last season!”

Kaisa, 30, ja hänen miehensä viettivät viime vuonna kesähäitä muutaman vuoden kestäneen kihlauksen jälkeen.

Avioliittoon johtanut kosinta oli aikoinaan hyvinkin romanttinen.

– Vietimme uuttavuotta ystävien luona Kylmäkoskella. Miesporukka lähti käymään kaupassa, ja kun he tulivat takaisin, odotin omaa miestäni yläkerrassa kynttilöiden ja ruusun terälehtien keskelle. Polvistuin yhden polven varaan ja pyysin häntä viettämään loppuelämän kanssani.

– Mies päästi pari kyyneltä, mutta kyllä sieltä myöntyminen saatiin. Lähipiiristä tuli pelkkiä onnitteluita!

Kaisan mielestä naisten ei tarvitse odottaa kosintaa karkausvuoteen.

– Rohkeasti vaan kosimaan – miesten kosinnat ovat niin last season! Sitä voi myös joutua odottamaan vuositolkulla!

Kysymys luki koristeplektrassa

Kristiina, 39, kosi nykyistä aviomiestään viime vuoden aprillipäivänä seitsemän kuukauden seurustelun jälkeen.

– Annoin hänen käteensä metallisen koristeplektran, jossa luki ”Will you marry me?” – mieheni siis soittaa kitaraa.

Mies yllättyi kosinnasta, mutta reagoi kuitenkin positiivisesti ja vastasi myöntävästi.

– Minulla on vähän kärsimätön luonne. Siinä vaiheessa kun oli selvää, että haluan viettää loppuelämäni hänen kanssaan, en malttanut jäädä odottamaan.

Kristiina muistuttaa, ettei kosijan sukupuolella pitäisi olla merkitystä tasa-arvoisessa yhteiskunnassa.

– Luutuneiden käsitysten takia mies yllättyy kosinnasta varmasti vielä enemmän.

”Perinteitä on hyvä ravistella”

Jenni, 31, kosi tulevaa aviomiestään viime juhannuksena, jolloin parin ensitapaamisesta tuli kuluneeksi neljä vuotta.

– Olin piirtänyt 12-sivuisen sarjakuvan ensimmäisestä juhannuksestamme ja siitä, mitä suhteemme minulle merkitsee. Viimeisellä sivulla minun hahmoni katsoo miestä kohti ja kysyy, tahtooko hän olla aina kanssani.

Jenni kertoo olevansa suhteessa vähemmän aloitteita tekevä osapuoli ja hän halusikin tehdä kerrankin itse isomman aloitteen.

Mies yllättyi kosinnasta iloisesti.

– Ymmärrän, että perinteet ovat monille tärkeitä. Parisuhteessa on kuitenkin kaksi yhtä arvokasta osapuolta, joten minun mielestäni perinteitä on hyvä välillä ravistella. Moni harmittelee, kun kosintaa ei ole kuulunut, mutta ongelma ratkeaa sillä, että kysyy itse.