Kun miehiltä kysyy, miksi he eivät halua lapsia, yksi pelko nousee yli muiden – asiantuntija tunnistaa huolen - Perhe - Ilta-Sanomat

Kun miehiltä kysyy, miksi he eivät halua lapsia, yksi pelko nousee yli muiden – asiantuntija tunnistaa huolen

Miehillä voi olla pelkoja isäksi tulemisesta.

Miehillä voi olla pelkoja isäksi tulemisesta.

Julkaistu: 12.2. 13:18

Kun miehet kertoivat, miksi synnytystalkoot eivät houkuttele, erityisesti yksi pelko nousi esiin. Väestöliiton Heli Vaaranen tuntee sen työnsä puolesta.

Suomessa väkiluku uhkaa kääntyä tulevaisuudessa laskuun, jos ihmisten lisääntymisinto ei nouse. Puheet synnytystalkoista saavat lapsia toivovat epätoivon partaalle, vapaaehtoisesti lapsettomat taas turhautumaan.

Hiljattain Helsingin Sanomat julkaisi mielipidekirjoituksen, jossa kolmekymppinen nainen harmitteli nimenomaan miesten lisääntymishaluttomuutta. Kirjoittaja kertoi joutuneensa monesti tilanteeseen, jossa mies ei ole valmis isäksi ja suhde on päättynyt sen takia.

Me Naiset kysyi miehiltä, miksi he eivät halua lapsia, ja yksi vastaus nousi ylitse muiden: moni kokee, että äidillä on suurempi oikeus lapseen, jos vanhemmat eroavat. Näin vastaajat kertoivat ajatuksistaan:

”Naiset ovat tehneet lapsista taloutensa pönkittäjiä, vaativat liian suuria elatusmaksuja eivätkä halua, että isä tapaa lapsiaan. Yhteiskunta tukee äidin asemaa ja nauraa miehille.”

”Äiti riistää lapsen kuitenkin itselleen ja vaatii hirvittävän suuria elatusmaksuja.”

”Koska lasten äiti vie ne kuitenkin minulta, en halua sellaista surua.”

”Tuntuu, että kaikki naiset ovat nykyään niin ’voimaantuneita’ ja ’itsenäisiä’, että mies kelpaa vain siittokoneeksi ja tulevaksi elatusmaksujen maksajaksi. Isällä ei tässä maassa edelleenkään ole minkäännäköisiä oikeuksia lapsiin erotilanteessa.”

Yksikin karu tarina horjuttaa

Moni vastaaja uskoi, että tulisi ikään kuin huijatuksi, mikäli suostuisi isäksi. Luottamus mahdolliseen puolisoon ja lapsen äitiin on jo lähtökohtaisesti olematonta.

Väestöliiton johtava asiantuntija Heli Vaaranen vahvistaa, että miesten pelot voivat olla todella suuria. Hän kohtaa vastaavia kokemuksia työssään jatkuvasti.

– Pelätään sitä, että toinen alkaa syyttää jostakin tai vaikeuttaa lapsen tapaamista. Raha-asiat ovat myös aina vaikeita, hän sanoo.

Isän oikeuksista vanhemmuuteen on keskusteltu vuosia, ja yksi puhuttavimmista kysymyksistä on, suosiiko järjestelmä automaattisesti äitejä. Esimerkiksi riitatilanteessa sosiaalityöntekijöiden on koettu antavan enemmän arvoa lapsen äidin kokemuksille ja kertomuksille.

Tarinat kriisiytyneistä eroista ja vanhemmuuden kiistoista levittävät epäluuloja niidenkin keskuuteen, jotka eivät itse ole vanhempia.

– Vaikka yksi kymmenestä kokemuksesta olisi negatiivinen, niin jo yksikin on pelote. Elämä on etenkin nykyään hyvin epävarmaa, maailman tila huolettaa, ja siinä tilanteessa halutaan suojautua riskeiltä ja turvata perusluottamus, Vaaranen kuvailee.

Kyselyyn vastanneista miehistä osa kertoi huolistaan mahdolliseen eroon liittyen, mutta ilmoitti myös olevansa parisuhteessa. Tähän liittyen Vaarasella on yksinkertainen kehotus.

– Seurustele sellaisen ihmisen kanssa, johon luotat. Jos lähtökohta on, että ei nähdä hyvää tulevaisuutta kumppanin kanssa, niin olisi syytä miettiä kahteen kertaan.

Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Me Naisissa. Voit lukea sen täältä.

Lue lisää:

Emmillä, 34, on ollut vauvakuume jo 10 vuotta – nyt puhuvat naiset, jotka olisivat halunneet lapsen

Hanna, 36: ”Mieheni halusi erota heti, kun kerroin, etten halua lapsia”

Ella, 28, on aina ajatellut, ettei ole äitimateriaalia – nyt puhuvat naiset, jotka eivät halua lapsia

Tuoreimmat osastosta