Espoolainen Luisa, 30, putosi pimeyteen synnytyksen jälkeen: ”Kukaan ei arvannut, missä jamassa olin” - Perhe - Ilta-Sanomat

Espoolainen Luisa, 30, putosi pimeyteen synnytyksen jälkeen: ”Kukaan ei arvannut, missä jamassa olin”

Luisa sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen muutamia kuukausia Isla-tyttären syntymän jälkeen.

Luisa sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen muutamia kuukausia Isla-tyttären syntymän jälkeen.

Julkaistu: 4.12. 20:06

30-vuotias espoolainen Luisa sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Isla-tyttö oli enemmän kuin toivottu, mutta yli vuoden kestänyt masennus varjosti vauva-arkea. Luisa ja synnytysmasennukseen perehtynyt asiantuntija kertovat, miten toimia, jos masennus iskee.

Loppuvuonna 2017 noin puoli vuotta Isla-tyttären syntymän jälkeen Luisa tajusi, ettei kaikki ole hyvin. Suorittajaluonne ei päästänyt itseään helpolla ja se johti lopulta romahtamiseen.

– Olin jatkuvasti todella ahdistunut. Minua ahdisti kaikki ympärillä, kaikki mikä ei ollut minun käsissäni ja mihin en voinut vaikuttaa.

– Toteutin kaiken niin, että se näytti paperilla hyvältä. Meillä on kuvia siitä ajasta, kun kävimme reissussa ja olimme vaikka missä. En kuitenkaan ollut henkisesti läsnä. Muistan kaiken, mutta se oli sellaista sumuista. Ajattelin myös, että en halua olla yksi niistä masentuneista äideistä.

Toive lapsesta toteutui vihdoin

Kolumbiasta viiden kuukauden ikäisenä Suomeen adoptoitu Luisa oli tiennyt jo 17-vuotiaana haluavansa ainakin yhden lapsen. Hänellä oli suunnitelma; hänestä tulisi äiti 25-vuotiaana. Harras toive sai kuitenkin väistyä, kun Luisan edellisessä suhteessa lasta ei alkanut kuulua. Liitto kariutui lopulta lapsettomuuteen.

– Kävikin niin, että olin 25-vuotias ja eronnut. Ei siis mennyt niin kuin olin suunnitellut.

Luisa oli unelmoinut lapsesta jo vuosia ennen kuin Isla-tytär ilmoitti tulostaan.

Luisa oli unelmoinut lapsesta jo vuosia ennen kuin Isla-tytär ilmoitti tulostaan.

Neljä vuotta sitten Luisa tapasi nykyisen aviomiehensä. Unelmat tulevaisuudesta yhdistivät.

– Meitä yhdisti muun muassa se, että halusimme perheenlisäystä. En suhteen alussa salaillut ollenkaan sitä, että minun haavelistan ykkösenä on oma perhe. Onneksi myös miehelläni oli samanlaisia haaveita.

Ensitapaamisesta kului vuosi, kun isänpäiväviikolla vuonna 2016 raskaustesti näytti positiivista.

– Olin tehnyt elämäni aikana todella monta raskaustestiä. Minulle oli jäänyt lapsettomuusajalta vahvasti mieleen se pettymyksen määrä joka kuukausi, kun lasta ei tullutkaan. Nytkään en meinannut uskoa, että voisin olla raskaana.

– Ajattelin, ettei mikään ole varmaa ennen kuin tyttö on sylissä.

Luisan raskaus ei ollut kovin helppo. ”En ollut pahoinvoiva, mutta minulla oli kovia kipuja”.

Luisan raskaus ei ollut kovin helppo. ”En ollut pahoinvoiva, mutta minulla oli kovia kipuja”.

Toivottu tyttö pääsi äitinsä syliin heinäkuussa 2017.

– Synnytys meni todella hyvin, se oli oikeasti hyvä kokemus. Pääsimme kotiin sairaalasta jo reilun vuorokauden jälkeen.

Imetysongelmia ja vetäytymistä

Ensimmäiset päivät kotona menivät uutta tulokasta ihmetellessä, mutta odottamattomat haasteet varjostivat tuoretta onnea.

– Imetyksestä ei tullut yhtään mitään. Koin siitä todella paljon riittämättömyyttä. Olen itse korvikelapsi, mutta kun sitä imetysasiaa pauhataan Suomessa niin paljon, että lapsi ei pysy edes hengissä, jos et imetä.

– Minulla on huono tapa suorittaa ja jos on jotain ohjeita, en osaa poiketa niistä. Oli kamala onnistumisen paine kaikessa.

Hiljalleen Luisa alkoi vetäytyä kuoreensa.

– Kavereilta tuli paljon viestejä, jossa he kysyivät kuulumisia ja pyysivät lähettämään vauvasta kuvia. En jaksanut vastata yhteenkään viestiin. Ajattelin, että antakaa vain olla.

Imetysongelmat varjostivat vauva-arkea.

Imetysongelmat varjostivat vauva-arkea.

– En myöskään halunnut lähteä pois kotoa. Mieheni yritti saada minua lähtemään jonnekin, esimerkiksi näkemään ystäviä, mutta en halunnut lähteä kotoa minnekään.

Luisa halusi viettää kaiken aikansa Isla-tyttären kanssa.

– Kesti aikaa, ennen kuin ymmärsin, että se onni oli siinä niin pitkän ajan odottamisen, niin monen pettymyksen ja kariutuneen avioliiton jälkeen. Tuntui siltä, etten halua antaa lapsestani palaakaan minnekään muualle. Oli suuri tarve suojella lasta.

Tilanne paheni: ”Sellaista pakokauhua en ollut koskaan tuntenut”

Puolivuotiaana Isla-tyttö nukkui öisin vain maksimissaan puoli tuntia kerrallaan. Luisa luuli ahdistuksen johtuvan väsymyksestä.

– Vetäydyin koko ajan enemmän ja enemmän. Kaikki normaalit asiat, kuten mökille menemiset ja siellä pärjäämiset alkoivat ahdistaa ja pelottaa.

– Saatoin ahdistua todella pahasti, jos mieheni tuli vartinkin myöhässä töistä kotiin. Kämmenet hikosivat ja kävelin ympäri asuntoa ahdistuneena. Iski kamala pakokauhu. Saatoin myös itkeä, kun mieheni yritti lähteä lenkille.

Luisa ja Isla-tytär lokakuussa 2017. Luisa kuvailee kuvan olotilaansa näin: Olisi pitänyt olla onnellinen, mutta en tuntenut mitään.

Luisa ja Isla-tytär lokakuussa 2017. Luisa kuvailee kuvan olotilaansa näin: Olisi pitänyt olla onnellinen, mutta en tuntenut mitään.

Luisan on vaikea pukea silloista olotilaa sanoiksi tai selittää sitä.

– Minulla oli niin vaikea olo oman pääni sisällä. Meillä oli lapsen kanssa ihan mukavaa, mutta minä olin sairas. Pakokauhu ja ahdistus ovat ne tunteet, mitkä siltä ajalta muistan.

Luisa on kärsinyt lapsuudessaan koulukiusaamisesta. Lisäksi hänellä on synnynnäinen kuulovamma, mikä on periytynyt myös tyttärelle. Luisa on siis elämässään tottunut kohtaamaan vaikeita asioita. Synnytyksen jälkeiset tuntemukset olivat silti jotain aivan uutta.

– Olen kokenut monia ikäviä tunteita elämäni aikana, mutta tuollaista pakokauhua en ole koskaan tuntenut. Halusin vain päästä oman pään sisältä pakoon. Se oli jotain ihan kamalaa.

Luisa piti masennuksen sisällään: ”Olin totaalilukossa”

Ulkopuolisille Luisa ei masennuksen oireitaan paljastanut. Ei kunnolla edes omalle miehelleen.

– Masennuksen myötä parisuhde ajautui kriisiin, koska olin niin lukossa, etten saanut sanotuksi oikein mitään.

Luisa ja Isla toukokuussa 2018. Luisan mukaan kuvaan tiivistyy tunne ahdistuksesta hymyn takana.

Luisa ja Isla toukokuussa 2018. Luisan mukaan kuvaan tiivistyy tunne ahdistuksesta hymyn takana.

– Neuvolassakin kysyttiin, että Luisa hei, miten teillä oikeasti menee. Vastasin, että hyvin menee. Silloin toinen ääni päässä sanoi, että sano nyt sille neuvolatädille, että auta.

Niitä sanoja Luisa ei kuitenkaan saanut sanottua.

– Olin niin totaalilukossa, etten pystynyt hakea apua.

Kukaan ei osannut aavistaa, että Luisan tilanne oli äitynyt niin pahaksi.

– Kukaan ei arvannut, missä jamassa olin. Olen sellainen, että vaikka kuinka ahdistaisi, minä osaan toimia ja hoitaa asioita. Asiat eivät jää tekemättä. Tajusin kyllä, että minulla oli huono olla, mutta silti hoidin kaiken.

– Tein kaiken naamari kasvoilla.

Luisa ei itsekään ymmärtänyt olevansa masentunut.

– Minulle ei koskaan tullut sellaista tunnetta, ettenkö rakastaisi lastani. Ehkä siksi en myöskään osannut profiloida itseäni masentuneeksi.

”En ollut hullu, vaan olin sairas”

Masennuksen oireet kestivät lopulta 1,5 vuotta. Vasta viime keväänä Luisa alkoi omien sanojensa mukaan ”saada mieltään ovenrakoon”.

– Ainoa asia, mikä auttoi, oli aika. Aloin puhua asiasta vasta, kun oma olo alkoi helpottaa.

Synnytyksen jälkeistä masennusta oli kestänyt yli vuosi kun Luisa sai puhuttua asiasta läheisilleen.

Synnytyksen jälkeistä masennusta oli kestänyt yli vuosi kun Luisa sai puhuttua asiasta läheisilleen.

Hiljalleen Luisa myönsi sairautensa myös läheisilleen.

– Nyt olen alkanut kertoa masennuksestani vanhemmille ja ystäville. He ovat totta kai harmitelleet ja sanoneet, että voi kun olisi tiennyt.

– Olemme pystyneet nyt keskustelemaan asiasta myös mieheni kanssa. Olemme todenneet, että en ollut hullu, vaan olin sairas.

Vasta jälkeenpäin Luisa ymmärsi, mitä masennus aiheutti.

– Tämä tilanne meinasi viedä minulta perheen, oman terveyden sekä miehen terveyden. Se menee niin syvälle ilman, että kukaan ymmärtää mitään päällepäin.

”Nyt on järjettömän hyvä olo”

Luisa istuu espoolaisen kotinsa sohvalla ja pitää toista kättään hellästi 2-vuotiaan Islan ympärillä.

Haastattelun aikana Isla seuraa herkeämättä Myyrä-sarjaa. Katselutuokio kuitenkin keskeytyy, kun Isla osoittaa äitiään ja sanoo useampaan kertaan: ”Mun äiti”.

Luisa katsoo tytärtään hymyillen ja vastaa: ”Niin, sun äiti”.

Vaikuttaa siltä, että Luisa on päässyt masennuksesta paremmille vesille.

– Nyt on järjettömän hyvä olo. Olen terve ja elämänlaatuni on palannut. Näen, tunnen ja haluan kokea asioita. Minä olen taas minä; haluan nähdä kavereita, tehdä autojuttuja ja olla välillä pois kotoakin. Minun ei myöskään tarvitse kontrolloida jatkuvasti kaikkea.

Luisa kuvailee nykyistä olotilaansa ”kevyeksi ja huojentuneeksi”.

Luisa kuvailee nykyistä olotilaansa ”kevyeksi ja huojentuneeksi”.

Luisa pitää myös tärkeänä puhua synnytyksen jälkeisestä masennuksestaan ääneen.

– Jaksan nyt puhua tästä kokemuksesta, koska koen, että tämä on turhankin vaiettu aihe.

”Saa sanoa, jos on väsynyt”

Luisa haluaa oman kokemuksensa pohjalta antaa vinkkejä samanlaisten tunteiden kanssa kamppaileville naisille.

– Pitää uskaltaa sanoa niistä pienistäkin huonoista tunteista eikä odottaa. Jos tuntuu, että on mitään poikkeavaa, niin kannattaa heti puhua. Saa sanoa, jos on väsynyt. Kaikki tunteet ovat sallittuja.

Masennus ei aina näy ulospäin.

– Ihminen voi olla hymyilevä ja toimiva, mutta sitä ei voi tietää, mitä pään sisällä on. Kukaan ei arvannut minunkaan tilannetta.

Yhtä raskasta kokemusta rikkaampana Luisa osaa nyt arvostaa niin isoja kuin pieniäkin asioita entistä enemmän.

– Äitiys on maailman epäkiitollisin ammatti, mutta se on kaikki sen arvoista. Pitää osata katsoa, että se palkinto on tässä (lapsessa). Täytyy olla myös ylpeä pienistäkin asioista, esimerkiksi putkeen nukutusta yöstä, syödystä ruoasta ja siitä, että olet ehtinyt käydä suihkussa ja kaupassa.

Luisa kuvailee Isla-tytärtään ”temperamettiseksi pikku hassuttelijaksi”.

Luisa kuvailee Isla-tytärtään ”temperamettiseksi pikku hassuttelijaksi”.

– Kun katson nukkuvaa Islaa, ajattelen, että hän on ihmeellinen.

Asiantuntija: Noin joka kymmenes äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen

Jopa 80 prosenttia synnyttäjistä käy läpi niin sanotun baby blue -vaiheen, jolloin mielialat vaihtelevat ja tunteet ovat herkistyneet. Tämä vaihe kestää tyypillisesti muutamasta päivästä muutamaan viikkoon.

Noin joka kymmenes äiti kärsii kuitenkin synnytyksen jälkeisestä masennustilasta, jolloin oireet kestävät pidempään.

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry:n toiminnanjohtajan Mari Mannisen mukaan synnytyksen jälkeisen masennukseen on useita eri syitä. Yksi laukaiseva tekijä voi olla se, jos äidillä on ollut ennenkin taipumusta masennukseen tai mielenterveysongelmiin. Myös vaikea synnytys saattaa laukaista masennuksen.

Mannisen mukaan moni äiti on itselleen liian armoton ja tämä voi aiheuttaa masennuksen oireita.

– Kyllä me kohtaamme sitä, että äidit ovat usein itselleen armottomia ja pyrkivät täydellisyyteen. Se voi olla yksi tekijä, mikä lisää riskiä sairastua synnytysmasennukseen.

Synnytyksen jälkeisen masennuksen kirjoon kuuluu monenlaisia oireita: Väsymystä, univaikeuksia, ahdistusta, epävarmuutta omasta äitiydestä, mielialan laskua. Voi tulla myös paniikkioireita.

– Näkyvä oire on myös elämänilon katoaminen. Yksi merkki masennuksesta on myös se, että väsymys ei lähde pois nukkumalla, Manninen kertoo.

Pahimmillaan masennus voi johtaa epätoivoisiin tekoihin.

– Pahin skenaario on se, että haluaa tehdä itselleen tai lapselleen jotain pahaa. Silloin kun masennus on syvimmillään, näitä ajatuksia voi tulla. Vielä pahempaa on se, että tekeekin jotain, Manninen sanoo.

Apua haettava ajoissa: ”Ei ole huonon äidin merkki, jos kärsii masennuksesta”

Mannisen mukaan avun tarpeen myöntäminen voi olla monelle vaikeaa.

– Kukaan meistä ei halua masentua, siksi ongelmia yritetään usein piilotella loppuun asti. Hyvä meikki naamaan ja tsempataan, vaikka ei jaksaisi.

– Toivoisin etteivät äidit kokisi syyllisyyttä siitä, jos he eivät pysty muutamaan kuukauteen olemaan täydellisiä äitejä tai tekemään kaikkea sitä, mitä ympäristö heiltä odottaa. Ei ole huonon äidin merkki, jos kärsii masennuksesta. Masennus on sairaus siinä missä muutkin. Se ei määritä sitä, oletko hyvä tai huono äiti.

Jos masennuksen oireita alkaa tulla, Manninen kehottaa hakemaan apua matalalla kynnyksellä.

– Toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat ottaa asian rohkeasti puheeksi siitä huolimatta, onko kyseessä hetkellinen tunne vai pidempään kestänyt tilanne. Jos huomaat voivasi huonosti, kannattaa heti ottaa asia puheeksi läheisten kanssa tai neuvolassa.

Neuvolan lisäksi tilanteesta voi puhua myös esimerkiksi ÄIMÄ ry:ssä. Järjestö tarjoaa muun muassa puhelintukea ja vertaistukea.

– Meillä voi jutella ihmisen kanssa, joka on käynyt läpi saman kokemuksen ja saada vinkkejä siitä, miten masennuksesta voi toipua. Siellä uskaltaa sanoa ääneen niitä synkkiäkin ajatuksia.

– Jos tilanteen antaa pahentua eikä hae apua, se voi vaikuttaa myös lapsen hyvinvointiin.

Manninen muistuttaa, että tilanne on rankka myös isälle.

– Isällehän tämä on myös hyvin vaikea asia, eli hänkin voi tarvita apua.

Kuvituskuva
Kuvituskuva