Perjantaina monet lapset lähtevät töihin - Perhe - Ilta-Sanomat

Perjantaina monet lapset lähtevät töihin

Kuvituskuva
Julkaistu: 21.11. 13:55

Perjantaina työpaikoilla ympäri Suomen vietetään Lapsi mukaan töihin -teemapäivää.

Lapsen oikeuksien viikkoon liittyvän teemapäivän aikana lapset lähtevät vanhempiensa tai muiden tärkeiden aikuisten mukaan töihin katsomaan, mitä työpaikalla tapahtuu.

Maailmalta Suomeen rantautunutta teemapäivää koordinoi lapsiasiavaltuutetun toimisto yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Tarkoituksena ei ole teettää lapsella töitä vaan tarjota tilaisuus tutustua läheisen aikuisen arkeen.

Lapsiasiavaltuutettu on vedonnut työpaikkoihin, jotta ne antaisivat vierailumahdollisuuden myös lapsille, joiden vanhemmat eivät ole töissä tai eivät voi viedä lasta töihin.

Päivään osallistumisesta on pitänyt jättää poissaolopyyntö koulun käytäntöjen mukaisesti sekä sopia vierailusta työnantajan kanssa.