Ilman lapsenlapsia jääneet Saara ja Elli tunnustavat olevansa kateellisia niille, jotka saavat olla mummoja: ”Jään paitsi jostain” - Perhe - Ilta-Sanomat

Ilman lapsenlapsia jääneet Saara ja Elli tunnustavat olevansa kateellisia niille, jotka saavat olla mummoja: ”Jään paitsi jostain”

”Elämän jälkiruokaa” ei kateta jokaisen pöytään.

”Elämän jälkiruokaa” ei kateta jokaisen pöytään.

Julkaistu: 16.11. 10:18

Isovanhempi-ikään ehtinyt voi joutua kipeiden tunteiden eteen, jos lapsenlasta ei kuulu.

Isovanhemmuus kuuluu eräänlaiseen ikääntymisen perusoletukseen. Tyypillinen tarina on, että ihminen saa elinkaarensa aikana lapsia ja myöhemmin lapsenlapsia.

Elämä ei aina toista kaavaa, eivätkä toiveet ja suunnitelmat toteudu.

Pääkaupunkiseudulla asuva Elli, 63, on tahattomasti lapseton ja nyt lapsenlapseton. Hän myöntää kokeneensa kateutta muiden lapsenlapsista.

– Jään paitsi jostain. Olen huomannut kuulemistani tarinoista, että on tärkeää osallistua lasten elämää, hän kertoo.

Lapsenlapset miehen edellisestä suhteesta ovat jääneet Ellille vieraammiksi. Hän kokee jäävänsä vähän ulkopuoliseksi ja olevansa miehen tyttärelle enemmän kaveri kuin äitipuoli.

Elämä omien lastenlasten kanssa olisi Ellin ajatuksissa tällaista: leikitään ja leivotaan, käydään puistoissa ja retkeillään.

Kuvituskuva

Saara joutui sulattelemaan poikiensa ilmoitusta

Elli kokee lapsettomuuden ja lapsenlapsettomuuden surullisemmaksi, mitä enemmän aikaa kuluu.

– Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän sitä ajattelee, ettei ole seuraavaa ikäpolvea.

Saara, 63, hätkähti vähän, kun hänen täysi-ikäiset poikansa ilmoittivat jokin aika sitten, että lapsenlapsia on turha odotella. Samanikäiset tutut olivat alkaneet saada lapsenlapsia, ja kaipuu omiin heräsi.

Saara joutui sulattelemaan poikien viestiä itsekseen.

– Kai siinä on vähän kateellinen ollut, kun näkee muiden isovanhempien ja lastenlasten välisen kiintymyksen ja onnen. Mutta suurimmaksi osaksi olen ollut onnellinen muiden puolesta.

Toisen elämään ei ole valtaa esittää toivomuksia

Psykologi ja psykoterapeutti Sirpa Nyman sanoo, että isovanhempikandidaatti saattaa käydä läpi monenlaisia tunteita.

Voi olla kateellinen toisten lapsenlapsista ja kokea osattomuutta ja tyhjyyttä. Mitä merkitystä elämällä on, kun ei tule niitä lapsenlapsia, joita on ajatellut hoitavansa?

– Voi olla kateellinen toisten lapsenlapsista ja kokea osattomuutta ja tyhjyyttä. Mitä merkitystä elämällä on, kun ei tule niitä lapsenlapsia, joita on ajatellut hoitavansa? Miten omien lasten elämä ja oma suku jatkuu? Nyman luettelee.

Osansa on myös siinä, että tuntee jäävänsä jälkeen omanikäistensä jutuista.

– On tuttu teema, että isovanhemmat puhuvat todella paljon lapsenlapsistaan; miten he ovat menestyneet ja mihin heidän kanssaan on matkustettu.

Onko lapsenlapsettomuuttaan sureva itsekäs, jos toivoo lapsensa tekevän lapsia? Entä onko isovanhemmaksi haikailevalla oikeutta tuoda tarvettaan julki ja millä ehdoilla?

Nyman sanoo, etteivät tunteet ole sinänsä vääriä tai itsekkäitä. Ne on tärkeää hyväksyä sellaisina kuin ne ovat.

– On tärkeää hyväksyä, että itselle tulee surun ja jopa katkeruuden ja kiukun tunteita lapsenlapsettomuudesta.

Mutta.

– Pitää ymmärtää, ettei ole valtaa toisen elämään esittää toivomuksia tai vaatimuksia, että heidän pitäisi järjestää oma elämänsä näin. Se, jos jokin, on itsekästä, hän painottaa.

Pitää ymmärtää, ettei ole valtaa toisen elämään esittää toivomuksia tai vaatimuksia, että heidän pitäisi järjestää oma elämänsä näin. Se, jos jokin, on itsekästä.

Psykologi: Keskustelulle selkeät rajat

Mikäli oman vanhemman puheet ja vihjailut toivotuista lapsenlapsista ahdistavat, Nyman ehdottaa, että keskustelulle laitettaisiin selkeät rajat. Lapsi sanoisi suoraan, ettei pidä aihealueen käsittelystä tai että vihjailu ahdistaa.

– Utelin lapsitoiveista kautta rantain. Mutta sen enempää en ole halunnut sekaantua. Missään nimessä en ole halunnut painostaa omia poikiani hankkimaan lapsia, kertoo kahden kolmekymppisen pojan äiti Saara.

– Ehkä olen nyt tyytynyt tähän tilanteeseen. Ei elämässä tarvitse saada kaikkea. Lapsia tulee, jos tulee.

Mikäli suru lapsenlapsettomuudesta ei jätä rauhaan, Nyman sanoo, että asia tulee ratkaista ennen muuta itse.

Keskusteluapua on tarjolla.

Kuvituskuva

– Jos on yhä työelämässä, työterveyden kautta pääsee puhumaan psykologin kanssa. Myös perheasianneuvottelukeskuksissa voi käydä puhumassa yksityiselämän kuormituksesta. Yksityisellä puolella voi hakeutua juttelemaan psykoterapeutin kanssa.

Muunkinlaisia tapoja työstää lapsenlapsettomuutta on. Isovanhempikandidaatti voi halutessaan hakeutua mukaan ystävyystoimintaan tai varamummoksi tai -vaariksi.

Tai hankkia lemmikin.

– Monelle se on tosi hyvä ratkaisu. On tutkittu, että lemmikin pitäminen lisää hyvinvointia ja laskee verenpainetta.

Kummitoiminta toi merkityksellisyyttä elämään

Sekä Elli että Saara ovat päätyneet mukaan Mannerheimin lastensuojeluliiton kummitoimintaan, jossa he auttavat vapaaehtoisina lapsiperheitä. Elli tapaa kummiperhettään pari kertaa kuukaudessa, Saara kerran viikossa. Molemmat naiset suosittelevat toimintaa ja kokevat sen tuovan elämään merkityksellisyyden tunnetta.

Saara on toiminut lapsenvahtina 12-vuotiaasta asti. Se on ”verissä”, kuten hän sen itse ilmaisee.

Kummiperheen luona vieraileminen avaa omaa maailmaa. Siinä tuntee itsensä tärkeäksi ja hyödylliseksi.

– Ensin perheen lapsi vierasti minua paljon. Mutta yksi kerta hän tuli minua syli ojossa vastaan. Se on parasta tässä, hän kertoo.

Elli kertoo, että on saanut varamummona toimimisesta paljon iloa.

– Olen paljon energisempi. Kummiperheen luona vieraileminen avaa omaa maailmaa. Siinä tuntee itsensä tärkeäksi ja hyödylliseksi, Elli sanoo.

– On ihanaa seurata lasten varttumista, sillä en muuten näe sitä. Olen kiintynyt molempiin kummiperheisiini. Olen kertonut perheen äideille, että he voisivat olla omia tyttäriäni. Ystävyytemme säilyy varmasti jatkossa, Elli kertoo.