Soitteleeko äiti päivittäin? Näistä merkeistä tunnistat, että napanuora vanhemman ja aikuisen lapsen välillä on vielä katkaisematta

Julkaistu:

Perhe
Turhan tiivis yhteydenpito, rajojen kunnioittamattomuus tai liika tukeutuminen aikuiseen lapseen kertovat vanhemman vaikeudesta päästää irti jälkikasvustaan. Se estää lasta ottamasta vastuuta omasta elämästään.
Jos vanhempi kyläilee aikuisen lapsensa luona kutsumatta, alkaa siivota tai järjestellä tavaroita ja katsoo muutenkin asiakseen puuttua tämän elämän valintoihin, kyseessä voi olla takertuva äiti tai isä, joka ei osaa päästää irti lapsestaan.

Tilanne on klassinen erityisesti äitien ja heidän aikuisten poikiensa välillä.

Vanhemman kiinnipitäminen voi ilmetä monin tavoin. Esimerkiksi hyvin tiivis yhteydenpito ja voimakas tukeutuminen lapseen ovat usein merkkejä vanhemman vaikeudesta päästää irti.

– Usein kyseessä on tunkeileva ja rajaton suhtautuminen aikuiseen lapseen. Tämän yksityisyyden kunnioittaminen voi olla osin puutteellista, eikä pyyntöjä omasta reviiristä kunnioiteta, listaa Väestöliiton terapiapalveluiden psykologi Jaana Ojanen.

Esimerkiksi äitiensä tiukassa otteessa olevat aikuiset pojat voivat kokea äitinsä ahdistavina ja takertuvina.

– Irrottautuminen takertuvasta äidistä vaatii joskus voimakkaitakin tekoja, joista seuraa konflikteja. Itsenäistymisyritykset voivat aiheuttaa myös syyllisyyden tunteita, mikäli äiti uhriutuu ja syyllistää, Ojanen kuvailee.

 

Itsenäistymisyritykset voivat aiheuttaa myös syyllisyyden tunteita, mikäli äiti uhriutuu ja syyllistää.

Liian tiivis suhde esimerkiksi äidin ja aikuisen pojan välillä voi myös aiheuttaa haasteita pojan omaan parisuhteeseen:

– Pojastaan kiinni pitävä äiti voi aiheuttaa ärtymystä ja mustasukkaisuutta miniässä. Mikäli mies kuuntelee enemmän äitiään kuin kumppaniaan, tästä voi seurata isojakin parisuhderiitoja.

Itsenäistyminen vanhemmista on luonnollinen osa aikuiseksi kasvamista ja oman toimijuuden haltuunottamista. Suotuisissa kasvuolosuhteissa napanuora vanhempiin katkeaa automaattisesti, kun nuori kiinnostuu ympärillä olevasta maailmasta ja lähtee kokeilemaan siipiään.

– Tässä iässä nuori tarvitsee rajoja, sillä hän ei kykene asettamaan niitä itse. Liiallinen sallivuus ei tue nuoren kasvua, Ojanen huomauttaa.

Itsenäistyminen vanhemmista tapahtuu surutyön kautta. Vähitellen kaveripiiri, ystävyyssuhteet ja harrastukset muuttuvat vanhempia tärkeämmiksi.

Parhaimmillaan vastuu itsestä siirtyy vanhemmilta aikuistuvalle lapselle itselleen pienin askelin aina siivouksesta, ruuanlaitosta ja vaatehuollosta rahankäyttöön, laskujen hoitamiseen ja päätöksentekoon.

Vanhemmat voivat tukea aikuistuvaa lastaan suhtautumalla kannustavasti tämän itsenäistymisyrityksiin. Vanhempien myös hyvä olla saatavilla silloin, kun vastuunottoa opetteleva jälkikasvu ei koe pärjäävänsä omin avuin.

Yleensä varhaisaikuisuudessa vuorossa on kiinnittyminen elämänkumppaniin. Sitä seuraavaan aikuisuuteen kuuluu vastuunottaminen omasta taloudesta, omasta itsestä ja omista päätöksistä.

 

Vastuunotto itsestä tuo hyvinvointia itselle ja ympäristölle.

– Vastuunotto itsestä tuo hyvinvointia itselle ja ympäristölle. Sopiva tasapaino itsenäisyyden ja riippuvuuden välillä on myös edellytys toimivalle parisuhteelle ja ystävyyssuhteelle, vanhemmuudelle sekä elämässä menestymiselle, Ojanen näkee.

Mikäli itsenäistyminen lapsuudenperheestä on jäänyt puolitiehen, se voi näkyä aikuisen ihmisen elämässä vaikeutena ottaa vastuuta omasta elämästä ja liiallisena tukeutumisena vanhempiin, kumppaniin tai ystäviin.

Ääritapauksissa aikuinen ihminen ei pääse itsenäistymään lainkaan ja jää niin kutsutuksi peräkammarin pojaksi tai tytöksi.

– Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin poikkeuksia ja ne liittynevät itsenäistymiskehityksen jumiutumiseen, Ojanen kertoo.

Yksilön itsenäistymisen ja vastuunoton aikataulut ovat usein kulttuurisidonnaisia.

– Länsimaissa lapset muuttavat usein täysi-ikäistymisen myötä pois kotoa, kun taas esimerkiksi Lähi-idän kulttuureissa lapsuudenkodissa saatetaan asua pitkälle aikuisuuteen, Ojanen vertaa.

Jos aikuinen lapsi kokee, että oma suhde vanhempiin sisältää liikaa läheisyyttä tai riippuvuutta, hän voi päästä eteenpäin tutkimalla omia päätöksentekoon liittyviä ajatuksiaan ja tunteitaan.

Toisinaan voi olla hyvä hakea tukea itsenäistymiseen kääntymällä ammattilaisen puoleen.

 

Omien tarpeiden tunnistaminen, niiden jämäkkä puolustaminen ja ilmaiseminen ovat keskeisiä keinoja muuttaa ihmissuhteiden dynamiikkaa.

Mikäli tuntuu, että vanhemman ote on tiukka, napanuoran voi katkaista vielä aikuisellakin iällä:

–  Omien tarpeiden tunnistaminen, niiden jämäkkä puolustaminen ja ilmaiseminen ovat keskeisiä keinoja muuttaa ihmissuhteiden dynamiikkaa. Suhteita vanhempiin ei kannata katkaista, mutta joskus etäisyyden ottaminen voi olla tarpeen. Näin kannattaa tehdä etenkin silloin, jos itsenäistymispyrkimykset aiheuttavat voimakkaita konflikteja ja kuormittavat tunteita, Ojanen suosittelee.

Aikuisen lapsen itsenäistyminen vaatii kasvamista sekä häneltä itseltään että hänen vanhemmiltaan. Tällöin armollisuus itseä ja muita kohtaan voi osoittautua tärkeäksi voimavaraksi.

– Muutos vaatii sinnikkyyttä. Joskus sen myötä aiheutuu myös kipua, mutta pitkällä tähtäimellä positiivinen muutos tuo hyvinvointia, Ojanen kannustaa.

Näissä tilanteissa irti päästäminen on jäänyt puolitiehen

  • Turhan tiivis yhteydenpito. Aikuisen lapsen kanssa saatetaan pitää yhteyttä päivittäin. Mikäli yhteydenpito tapahtuu pääosin vanhemman aloitteesta tai herättää voimakasta syyllisyyttä lapsessa, joka ei itse soita päivittäin, voi kyseessä olla liiallinen aikuisen lapsen elämään pyrkiminen. Tasapaino löytyy, kun antaa lapsen irtautua ja pyrkii rakentamaan uudenlaisen, tasavertaisemman suhteen vanhemman ja lapsen välille.
  • Liiallinen tukeutuminen. Joskus vanhemman ja lapsen välille on rakentunut jo varhaisessa vaiheessa ikään kuin tasavertainen ystävyyssuhde, jossa vanhempi purkaa huoliaan lapselle. Erityisesti esikoiset ja pojat voivat joutua tukipilarin rooliin. Olisi tärkeää muistaa, että aikuinenkin lapsi tarvitsee varsin usein tukea ja vanhemmointia.
  • Ohjailu ja valintojen arvostelu. Itsenäistyvä lapsi kaipaa neuvoja ja elämänkokemuksesta kumpuavaa viisautta. Lapsi voi kaivata tukea ammatin tai kumppanin valintaan, ensiasunnon ostamiseen tai muihin isompiin päätöksiin. Samanaikaisesti hän rakentaa omannäköistään elämää ja joskus oppiminen tapahtuu virheiden kautta. Vanhemman voimakas ohjailu ja jo tehtyjen valintojen arvostelu voi johtaa syväänkin loukkaantumiseen. Vanhemman on tärkeää kertoa aikuistuvalle lapselleen tukevansa tätä riippumatta siitä, millaisen valinnan hän ikinä tekeekään – ja myös seistä tämän lupauksen takana. Elämänviisauksia voi jakaa, lapsi itse päättää, että ottaako niistä vaarin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt