Sonja, 27, käytti tuhansia euroja siirtääkseen päätöstä lasten hankkimisesta: ”On kauhea kiire tehdä töitä juuri nyt”

Julkaistu:

Me Naiset
Sonja haluaa keskittyä ensin uraansa ja miettiä lasten hankkimista vasta sitten. Siksi hän käytti 4 000 euroa munasolujensa pakastamiseen.
Vanhemmuuden lykkääminen on todellinen ilmiö nuorten naisten keskuudessa, sillä yhä useampi odottaa sitä oikeaa elämäntilannetta.

Oikeaa hetkeä odottaa myös 27-vuotias Sonja, joka keräsi kasaan 4 000 euron summan ja käytti sen munasolujensa pakastamiseen kesäkuun alussa. Hän haluaa keskittyä ensin uraansa eikä halua sen estävän myöhempiä lapsihaaveita.

– On kauhea kiire tehdä töitä juuri nyt. Pelkään, että jos alan miettiä lapsiasiaa vasta työelämään jalkautumisen jälkeen, olen sitten jo liian vanha, Sonja sanoo.

– Munasolujen pakastus on keino lievittää omaa paniikkia.

Sonja kaipaa lisäaikaa uransa luomiseen, sillä hän sairastui vakavasti 20-vuotiaana. Silloin elämä meni paitsioon viiden vuoden ajaksi. Munasolut säilyvät pakkasessa varmuudella seitsemän vuotta, joten pakastamisella ostetaan parhaimmillaan noin vuosikymmen lisäaikaa.

– En ole koskaan edes miettinyt, haluanko lapsia vai en, mutta haluan silti säilyttää sen vaihtoehdon. Kolmenkympin jälkeen hedelmällisyys alkaa kuitenkin laskea, Sonja sanoo.

Aikaisten vaihdevuosien oireet, kuten kuukautisten poisjäänti ja kuumat aallot, saivat Sonjan lopulta marssimaan hedelmällisyysklinikalle.

Ei mikään läpihuutojuttu

Munasolujen pakastamista edeltävä hoitoprosessi on sama kuin koeputkihedelmöityksessä, jossa munasoluja kasvatetaan hormonipistoksin. Niin pyritään varmistamaan, että kierron aikana kehittyisi useampia hyvälaatuisia soluja kerättäväksi.

Mehiläisen lapsettomuusklinikan Felicitasin naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Tuija Foudila kertoi Me Naisille aiemmin, että yhden hormoneilla stimuloidun kuukautiskierron saldo on noin kymmenen munasolua.

Kyse on aikaa vievästä, rankasta projektista.

Hoidon alussa Sonja kävi kahdessa kartoitustapaamisessa lääkärissä, minkä jälkeen edessä olivat hormonipistokset. Hormonikuuri sai Sonjan mielialat heittelemään.

– Välillä itketti, sitten nauratti ja toisinaan teki mieli kuristaa kaikki. Huomasi, että ollaan kyllä jonkin tällaisen toimenpiteen alla, Sonja sanoo.

Munasolut kerätään ovulaation aikaan. Kerääminen oli Sonjan kohdalla pistoksia ikävämpi toimenpide – munasolut kerättiin neulan avulla emättimen kautta. Tässä kohtaa projekti vaati kolmen päivän sairausloman töistä.

Yksi hoitokerta maksaa noin 3 000–4 000 euroa, ja munasolujen säilyttäminen maksaa reilu sata euroa vuodessa. Sonja suunnittelee tekevänsä hoidon toistamiseen, kunhan hän saa säästettyä tarpeeksi ison pesämunan uudelleen.

Voi myös olla, että lopulta munasoluja ei välttämättä tarvitse käyttää ollenkaan, sillä sopivana ajankohtana jotkut tulevat luomusti raskaaksi. Pakastetuilla munasoluilla voi yrittää raskautta myös luovutettujen siittiöiden avulla ja hankkia lapsen yksin.

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Me Naisissa. Voit lukea alkuperäisen jutun täällä.

Lue myös:

Vaikean eron jälkeen Niina, 36, päätti pakastaa munasolunsa: ”Ei ole tärkeämpää asiaa, mihin voisin rahani laittaa”

6 000 euroa säästöön alle puolessa vuodessa: näin se onnistui!

Hanna, 36: ”Mieheni halusi erota heti, kun kerroin, etten halua lapsia”

Kolmen vuoden lapsettomuushoidot melkein erottivat Jennin ja Mikon: ”Muut eivät tienneet, mitä kävimme läpi”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt