”Kahden lapsen tarpeisiin vastaaminen on haastavaa” – vanhemmat kertovat, miten arki muuttuu toinen lapsen myötä

Julkaistu:

Meidän Perhe & Vauva
Aina seuraa vai kaksin verroin kaitsettavaa? Annetaan vanhempien kertoa.
Yhden lapsen kanssa haastavinta on leikkiseuran puute, ja kolmilapsiset perheet puolestaan ovat amerikkalaiskyselyn mukaan kaikista stressaantuneimpia. Voisi siis kuvitella, että jos perheessä on kaksi lasta, arki on onnellista ja sujuvaa?

Näin ei kuitenkaan aina ole, selvisi Vauva.fin kyselystä.

Haastavinta ei ole lasten lukumäärä vaan rikkonaiset yöt

Kahden lapsen kanssa lepohetkeä ei välttämättä saa yhtä helposti kuin yhden lapsen kanssa. Lapset saattavat nukkua päiväunet eri aikaan tai toinen lapsista ei nuku enää ollenkaan päiväunia.

Tilanteesta tulee kuormittava erityisesti silloin, jos lapset heräilevät paljon yöllä, eikä vanhemmalla ole tilaisuutta nukkua univelkaa pois päivällä.

”Vanhempi lapsi on alle kaksivuotias ja pienempi neljä kuukautta. Yöt menevät suhteellisen hyvin, mutta molemmat lapset heräävät yleensä kuudelta aamulla.”

”Nukuttamisessa menee kauemmin aikaa, koska kaksi lasta saattaa riehua illalla keskenään.”

”Meillä on kaksi lasta ja kolmas tulossa. Lasten lukumäärä ei stressaa vaan se, ettei toinen lapsemme nuku. Se on syönyt voimavaroja ja vaikuttaa jaksamiseen etenkin nyt, kun raskauskin valvottaa.”

”Esikoinen ei nuku päiväunia, mutta vauva valvottaa äitiä yöllä kovasti.”

Leikkikaveri löytyy aina – myös automatkoilla

Paras asia kahden lapsen kanssa on vanhempien mukaan se, että lapsista on aina seuraa toisilleen – niin hyvässä kuin pahassa. Sisarusten suhde voi olla todella läheinen, mutta läheiseen suhteeseen kuuluu myös riitoja.

”On helpottavaa, että on kaksi lasta yhden sijaan. Lapset pitävät seuraa toisilleen, eikä äitiä kaivata leikittäjäksi.”

”Ihan mahtavaa kun on kaksi tyttöä vuoden ikäerolla. He ovat toistensa parhaat kaverit, ja vaikka olenkin yksinhuoltajaäiti, elämä on aika helppoa.”

”Lapseni ovat kolme ja yksi, ja he ovat mahdottoman ihana kaksikko! Leikkivät ja lukevat yhdessä päivät pitkät. Sairaspäivinä he tappelevat mitä lastenohjelmaa haluavat katsoa, mutta aina lopulta köllöttävät vierekkäin. Automatkat ovat tosi helppoja, kun tyypit naurattavat toisiaan. 500 kilometriä menee yhdellä pysähdyksellä, eikä kukaan ehdi sillä matkalla vinkua tylsyyttä.”

”Ruokaa tehdessä kukaan ei roiku lahkeessa, kun kotoa löytyy leikkikaveri.”

Apua, miten jaan huomiota molemmille?

Jos sisaruksilla on pieni ikäero, arki kahden lapsen kanssa saattaa aluksi tuntua haastavalta. Vauva vaatii paljon huomiota, mutta samaan aikaan pitäisi huomioida myös esikoista.

”Arjessa kahden lapsen tarpeisiin vastaaminen on joskus haastavaa, kun kaiken pitäisi tapahtua heti. Esimerkiksi uimahallissa käydessä pitää pyöriä väkkäränä, kun molempia lapsia pitää vahtia koko ajan.”

”Ainoa haaste kahden lapsen kanssa on iltaisin, kun 3-vuotias ei suostu jäämään yksin omaan sänkyynsä, ja 1-vuotias vaatisi myös äidin silittelemään uneen. Ratkaisimme ongelman vuodesohvalla, jolle isosisko saa tulla nukkumaan pikkuveljen huoneeseen, jos yksin jääminen tuntuu pahalta. Samassa huoneessa lapset nukahtavat heti ja vetelevät 11 tuntia yössä unta.”

”Esikoinen kaipaa kovasti huomiota mutta vauva viettää paljon aikaa rinnalla. Pukeutuminen ja kotoa lähtö on hankalampaa: vaikka alkaisi valmistautua tuntia ennen lähtöä, niin saa tukka putkella kiirehtiä.”

Lainaukset on poimittu Vauva.fin verkkokyselystä.

Lue lisää:

Ehkä sittenkin vielä yksi lapsi? 10 ihanaa perustelua sen puolesta (kun olet oikeastaan jo päättänyt)

Jatkuvaa leikkikaverin kaipuuta vai autuasta arkea – millaista on elämä yhden lapsen perheissä?

Vieläkö kolmas? Kolmen lapsen vanhemmat paljastavat lapsiluvun hyvät ja huonot puolet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt