Kommentti: Minne katosi tulitikkukeräily?

Julkaistu:

Silloin ennen
Kyllä olisi internetillä ollut käyttöä, kun kansakoulussa noin 1958 sunnuntai-iltana tunnustin, että nyt puuttuu kotiaine tulitikusta.
Ihme kyllä, isäkään ei yltynyt jossittelemaan eikä suuttunut, vaikka hyvin tiesi, että koko viikko olisi ollut aikaa täyttää tulitikkuasialla se huomenna opettajalle luovutettava kotiainevihko.

Nyt oltiin näet perheemme parhaalla isäosaamisalueella. Oli moneen kertaan tullut selväksi, että talossa oli ainekirjoituksen, esitelmien ja puheenpitäjien mestari, joka oli Ressussakin voittanut puhekilpailun aiheenaan ”Kalossi eli upokas”.

Ei ollut tulitikun matka haapapölkystä uittamalla tehtaalle ja rasiaan ja sieltä saunaa sytyttämään kummoinenkaan reissu, kun pappa ”vähän” sanellen auttoi.

Toki isä muistutti, että tämä on sitten viimeinen kerta – ja ymmärtäväinen opettaja oli samaa mieltä. Antoi seiskan, isälle ysin ja minulle noin viitosen.

Kyllähän tulitikut pikkupoikia kiinnostivat, mutta meidän porukassamme vain sytytysmielessä. Joka tuvassa niitä pidettiin tarkoin piilossa, ettemme tuotakaan päässeet harrastamaan.

Kun ei tulitikkuaskeja ollut vapaasti saatavilla, suuntautui keräilyharrastuksemme kahvipakettien autonkuviin. Niissä oli sentään nimien lausuntaohjeet ja huippunopeudetkin!

Joku vastuullinen keräilijä kaveripiiriin oli sattunut, ja hän esitteli autonkuvien sijaan ruutuvihkoa, jossa komeilivat etiketteinä Sampo, Suomi, Solifer ja ainakin sata muuta rasiankantta.

Ihan kivoja, mutta eivät väristäneet pojansydäntä niin kuin Ferrari (lue: ferraari) 265 km/t.

Vaikka isän kotiaine oli vauhdikas ja haapapuuta kunnioittava, siitä puuttuivat kaikki tarkat tiedot, esimerkiksi se, että Wasilji Moldakoff alkoi valmistaa ensimmäisenä Suomessa tulitikkuja 1840 ja I. Gottbergin Tulitikku-wapriikki perustettiin Helsingin nykyisen aseman tienoille 1842.

Ja wikitieto olisi osannut kertoa senkin, että iso Porin tulitikkutehdas perustettiin 1850. Mainittakoon nyt, että se lopetti toimintansa 1987 – ja koko maan viimeinen tikkutehdas Finn-Match Vaajakoskella suljettiin 1995.

Olisi isä voinut elävöittää ainetta viittauksella Algot Untolan kuuluun Tulitikkuja lainaamassa -teokseen – ja ihan itsekin olisin voinut muistaa hersyttää opettajalta vaikka kympin päättämällä kirjoituksen H.C. Andersenin ikiliikuttavaan Pieni tulitikkutyttö -satuun.

Ei tarttunut tulitikkuetikettien keräily harrastukseksi myöhemminkään, alkoi näet purukumikuvien pitkällinen valtakausi.

Eikä pienellä tulitikkutyöllä tainnut olla edes askeja, pelkkiä irtotikkuja paljaassa nyrkissään joulupakkasessa raasu kaupitteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt