Kun Sini Ariellin vauva itki ravintolassa, tarjoilija teki ratkaisevan liikkeen: ”Australiassa ei tarvitse stressata, että mitä jos lapsi huutaa”

Julkaistu:

Meidän Perhe & Vauva
Tatuointitaiteilija Sini Ariell harjoittelee tyttärensä Pennyn, 2, kanssa, miten myrkkykäärmeitä juostaan pakoon. Muuten elämä Australiassa on rentoa.
Onko tuo jokin käärmehattu, Sini Ariell, 37, kysyi kolme vuotta sitten mieheltään Stuartilta, 32, ja osoitti autotallissa kerällä olevaa asiaa. Ei, se on pyton, Stuart vastasi rauhallisesti.

Sini ja Stuart alkoivat kutsua autotallissa majailevaa pytonia Simoniksi. Sitten eräänä päivänä se lähti pois. Seuraavana vuonna, kun Sinin isä oli käymässä ja avasi autotallissa olevan vetolaatikon, laatikosta löytyi tuttu vieras.

– Silloin ajattelin, että tähän en kyllä suostunut mennessäni Stuartin kanssa naimisiin. Tuntui, kuin olisin katsonut luontodokumenttia, Sini kertoo.

Sini muutti Australian Singletoniin syyskuun 28. päivä vuonna 2015. Päivälleen kaksi vuotta sen jälkeen syntyi esikoinen Penny. Penny viettää lapsuutensa hyvin erilaisessa ympäristössä kuin Riihimäellä kasvanut Sini.

Tuholaistorjuja käy kolmen kuukauden välein

Perhe asuu farmilla Hunter Valleyn laaksossa, kolmen tunnin ajomatkan päässä Sydneystä. Kotia ympäröivät sadat eukalyptuspuut, ja ikkunoista näkyy kumpuilevaa vuoristoa. Lähin naapuri on kahden kilometrin päässä, ja kauppaan on 40 kilometrin ajomatka. Stuart ja Sini kasvattavat farmilla muun muassa angus-karjaa, jonka lihaa viedään ympäri maailmaa.

Siinä missä Suomessa kotitalon pihalle saattaa joskus eksyä rusakko tai siili, Sinin perheen kodissa on toisin.

Tuholaistorjuja käy myrkyttämässä talon kolmen kuukauden välein. Se on välttämätöntä, sillä muuten talo olisi täynnä myrkkyhämähäkki mustaleskiä ja niiden munia. Nyt niitä löytyy ainoastaan ulkokalusteista. Niin ja kengistä, jos ne ovat unohtuneet pihalle.

Taloa ympäröivä nurmikko on pidettävä lyhyenä, jotta sen suojiin ei kätkeydy myrkyllisiä käärmeitä. Hunter Valleyn alueella asustelee myös varaanin kaltaisia suuria liskoja, jotka syövät joskus farmien pienimpiä vasikoita.

– Täällä pienet lapset on pakko opettaa pelkäämään hyönteisiä ja matelijoita. Leikimme Pennyn kanssa usein leikkiä: heitän maahan tekokäärmeen, ja sitten me molemmat juoksemme pakoon, Sini kertoo.

Onneksi kaikkia laakson eläimiä ei tarvitse pelätä. Sini ja Penny katselevat välillä ikkunasta, kuinka yli sadan kengurun lauma hyppii kauempana laaksossa. Auringon laskettua naurulintu kookaburra aloittaa laulunsa. Naapurin takapihan eukalyptuspuussa majailee koala.


Tarjoilija taltutti uhmakohtauksen

Kun Penny syntyi, ensimmäinen vuosi meni Siniltä sumussa. Pennyllä oli paha koliikki ja refluksi. Tuolloin Sini kertoi avoimesti, että elämä vauvan kanssa oli erittäin raskasta. Aluksi itkevän vauvan kanssa oli helpointa olla kotona farmilla, mutta sosiaalinen Sini kaipasi nopeasti ihmisten ilmoille.

Kun Sini ja Stuart menivät ensimmäistä kertaa Pennyn kanssa ravintolaan, Siniä jännitti. Kun Penny heräsi ja aloitti itkun, Sini oli jo nousemassa ylös ja juoksemassa rattaiden kanssa ulos, jotta voisi rauhoittaa itkevää vauvaa siellä – ja jotta hän ei häiritsisi muita asiakkaita.

Tarjoilija puuttui kuitenkin peliin ja pyysi Siniä istumaan aloilleen. It’s okay, I can push, tarjoilija sanoi, nappasi vaunut ja lähti kiertämään Pennyn kanssa ravintolaa. Siniä yllätti tilanteessa sekin, että kukaan ravintolan muista asiakkaista ei tuntunut häiriintyvän Pennyn itkusta.

– Täällä lasten annetaan olla sellaisia kuin he ovat: kukaan ei mulkoile jos lapsi itkee. On tosi helppoa olla lapsen kanssa missä vain, koska ei tarvitse stressata siitä, että mitä jos lapsi huutaa, Sini kertoo.

Tuntemattomat kyllä mielellään tsemppaavat. Esimerkiksi silloin, kun Penny heittäytyi ruokakaupan lattialle makaamaan ja huusi täyttä kurkkua, ohi kävelevä äiti huudahti I feel you, tiedän tunteen. Siitä Sini australialaisessa kulttuurissa tykkääkin: kannustamisen ja ymmärtämisen ilmapiiristä.

Vanhemmille on myös aina tarjolla apua. Kun Sini ja Penny käyvät kahdestaan kaupassa, tuntemattomat tarjoutuvat pitämään lasta, jotta Sini saa pakattua ruuat. Jos vaunuja tarvitsee nostaa muutaman portaan verran, nostoapua ei tarvitse erikseen pyytää.

Isomman lapsen kanssa liikkuessa hyödylliseksi ovat osoittautuneet pienimmästäkin ruokakaupasta löytyvät leikkinurkkaukset. Myös ravintolat huomioivat lapsiasiakkaat. Pennyn ruokatilaus on yleensä jo otettu, kun Sini ja Stuart vasta istuvat pöytään. Tarjoilija on useammin kuin kerran katkaissut Pennyn uhmakohtauksen tuomalla pöytään muovipussillisen leluja.

Sinin mielestä äitiyteen ja vanhemmuuteen suhtaudutaan Australiassa kaikin puolin rennosti. Kerran Pennyä paljon hoitanut naapuri Jackie sanoi Sinille, että Penny voi tulla yöksi hoitoon, jotta Sini ja Stuart pääsevät yhdessä juhlimaan.

– Se tuntui oudolta. Kokemukseni mukaan Suomessa ei ikinä saisi mainita sitä, että äiti voi haluta tehdä asioita ilman lasta – ja että äidillä voi olla jopa hauskaakin aikuisten kesken, Sini pohtii.

Haaveissa toinen lapsi

Pennyllä on sekä Suomen että Australian kansalaisuus. Sinille on tärkeää, että Penny oppii kummatkin kielet. Vaikka perheen pysyvä koti onkin Singletonissa, Suomeen soitellaan päivittäin videopuheluita. Sini puhuu tarkoituksella kaikki puhelut kaiuttimen välityksellä, jotta Penny kuulisi mahdollisimman paljon suomea.

Penny osaa myös jo ikävöidä Suomea ja isovanhempiaan.

– Pappa eli isäni on Pennyn paras ystävä. Pennyn on aina saatava päivän pappa-annos täyteen, Sini nauraa.

Stuartin mielestä olisi hienoa, jos Penny voisi myöhemmin käydä yhden lukuvuoden suomalaista koulua. Sinin mukaan australialaiset arvostavat Suomea ja suomalaisuutta, ja suomalaista peruskoulua pidetään yhtenä maailman laadukkaimmista.

Suomeen muutto ei kuitenkaan ole perheellä vielä lähivuosina suunnitelmissa, mutta jotain muuta isoa kyllä: Sini ja Stuart ovat alkaneet haaveilla sisaruksesta Pennylle.

Siitäkin huolimatta, että Pennyn odotus ei ollut helppo. Raskausaikana hyperemeesistä kärsinyt Sini oksensi 17 kertaa vuorokaudessa, synnytykseen asti. Sen jälkeen tuli Pennyn koliikki ja refluksi. Sini ei myöskään aiemman lapsettomuusdiagnoosinsa vuoksi tiedä, tuleeko hän enää raskaaksi.

Silti Siniä kutkuttaisi yrittää.

– Stuartin mielestä toinen lapsi ei tuo enää niin suurta mullistusta elämään kuin esikoinen. Itse en tiedä, jaksanko sitä kaikkea uudestaan. Toisaalta, täytän muutaman vuoden päästä neljäkymmentä. Jääkö minua harmittamaan, jos emme edes yritä, Sini pohtii.

Lue lisää:

Petran, 22, lapsilla on koti Iisalmessa ja Bangladeshissa – anoppi soittaa Suomeen kuusi kertaa päivässä

Äidit kertovat: äitiys on raskaampaa kuin isyys

Äiti vaikean vauvavuoden jälkeen: ”Uskallanko koskaan hankkia toista lasta?”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt