Kommentti: Vihataanko Suomessa vauvoja? Nämä kohtaamiset metrossa ja kahviloissa vavahduttivat tuoretta äitiä

Julkaistu:

Kommentti
Rääkyvän pikkuvauvan itku raastaa jokaisen hermoja, ja näin on tarkoituskin, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Mira Hurmas.
– Onko lapsen kanssa pakko matkustaa?

Tämä kysymys toistui kommenteissa, joissa keskusteltiin lasten käyttäytymisestä lentokoneesta. IS julkaisi keskiviikkona runsaasti luetun ja kommentoidun tekstin lasten käyttäytymisestä lentokoneessa – tai pikemminkin siitä, kuinka ikävästi aikuiset ihmiset ovat suhtautuneet lapsiin lennoilla.
Tämä tuntuu olevan ikuisuusaihe, joka nousee pinnalle tasaisin väliajoin, kuten myös lasten käyttäytyminen julkisissa kulkuneuvoissa, kaupoissa, ravintoloissa ja missä tahansa julkisessa tilassa. Vastauksena alun kysymykseen, vastaan omasta puolestani: Kyllä lasten kanssa pitää saada matkustaa. Matkustaminen ei ole mikään yhden ihmisryhmän yksinoikeus.

Rääkyvän pikkuvauvan itku raastaa varmasti jokaisen hermoja ja näin on tarkoituskin, sillä ei pieni vauva osaa itseään muutoin ilmaista saadakseen apua tilanteeseen, jonka vuoksi itkee. Sen sijaan aikuisten ihmisten voisi olettaa osaavan ilmaista itseään muutoinkin kuin tylysti, mutta osa aikuisista tuntuu unohtaneen käytöstavat tyystin. Vereni oikein kiehuu, kun mietin tilanteita, joista olen ihan viime kuukausina kuullut muilta äideiltä.

Minulla itselläni on kuusikuinen tytär. Olen siinä mielessä onnekas, etten ole törmännyt törppöjen aikuisten reaktioihin, vaikka minä ja tyttäreni liikummekin paljon kotimme ulkopuolella. Sen sijaan olen kuullut ikäviä kertomuksia siitä, kuinka vihamielisesti vauvoihin ja heidän äiteihinsä on suhtauduttu esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa.

Ystäväni matkusti hiljattain viisikuisen vauvansa kanssa metrossa, kun keski-ikäinen, aivan tavalliselta näyttänyt nainen oli alkanut huutaa kurkku suorana, kuinka tämä matkustaa ilmaiseksi lastenvaunujen kanssa muiden verorahoilla ja että tämän pitäisi mennä töihin. Toinen ystäväni kertoi kohtauksesta, jota todisti raitiovaunussa: pikkuruinen vauva oli itkenyt, jolloin eräs mies oli alkanut huutaa isoon ääneen, kuinka vauvan äiti on surkea äiti, kun ei saa lastaan hiljaiseksi.

Tiedoksi vaan tämänkaltaisille karjujille, että joskus pienelle vauvalle kelpaa rauhoitukseksi vain syli, mutta täydessä kulkuneuvossa vauvan vaunuista pois ottaminen on turvallisuusriski.

Toinen seikka, mikä IS:n uutista koskevissa kommenteissa toistui, oli tämä: ”Ei ihme, että syntyvyys on laskussa ja ihmiset eivät tahdo lapsia, jos suhtautuminen Suomessa lapsiin on tämä.”

Suomea kuvaillaan usein lapsivihamieliseksi maaksi. Kuten jo aiemmin sanoin, olemme tyttäreni kanssa onnekkaita, ettemme ole tällaiseen vihamielisyyteen törmänneet. Sen kyllä myönnän, että ennen kuin olimme vastasyntyneen vauvani kanssa liikkuneet ihmisten ilmoilla, minua jännitti kovasti, miten muut ihmiset reagoisivat, mikäli vauvani alkaisi itkeä kovaäänisesti julkisilla paikoilla. Kuinka selviäisin tämänkaltaisesta tilanteesta uutena äitinä samalla, kun ihmiset loisivat minuun vihamielisiä katseita? Nyt tajuan, että asian ajatteleminen oli täyttä ajanhaaskausta ja todella typerää. Aivan kuin tuoreella äidillä ei olisi ollut tärkeämpiäkin asioita ajateltavana.

Koska julkisessa keskustelussa niin kovin usein puhutaan vain siitä, kuinka inhottavasti ihmiset suhtautuvat lapsiin, tahdon omalta osaltani kertoa itselleni merkityksellisistä ja lämpimistä kohtaamisista tuntemattomien kanssa. Tahdon kiittää näitä henkilöitä, jotka ovat tuoneet piristystä vauva-arkeemme. Ehkä jopa joku heistä tunnistaa itsensä tekstistä.

Kiitos siis teille tuntemattomille, joita olemme tyttäreni kanssa näiden kuuden kuukauden aikana kohdanneet.

– Kiitos sinulle, hieman vanhempi nainen, jonka kanssa juttelimme noin 15 minuuttia kestäneen metromatkan. Sanoit tytärtäni kauniiksi ja kerroit, kuinka rakastat lapsia, vaikka et itse lapsia koskaan valitettavasti saanut. Ihmettelit, kuinka vauvani voi olla niin pieni ja kerroit aina vauvan nähdessäsi ihmetteleväsi samaa. Tämä kohtaaminen liikutti ja kosketti minua.

– Kiitos sinulle, nuori nainen keskustassa sijaitsevassa kahvilassa, joka loit minuun myötätuntoisia katseita, kun en saanut vauvaani lopettamaan itkemistä. Sinä teit selvästi töitä, koska olit kahvilla läppärin kanssa, mutta ärsyyntymisen sijaan valitsit luoda minuun kannustavia ja myötätuntoisia katseita. Ne merkitsivät paljon tuossa tilanteessa.

– Kiitos sinulle nainen Meilahdessa sijaitsevassa kahvilassa, joka ehdotit, että olisin voinut vaihtaa vauvani vaipan sohvapaikalla, jolla istuit, kun en löytänyt vieressä olevista wc-tiloista hoitopöytää. Onnekseni hoitopöytä löytyi, ja vaikka tarjouksesi oli ystävällinen, niin totean, etten ikipäivänä vaihtaisi vauvan vaippaa tilassa, jossa muut nauttivat korvapuustejaan kahvin kera.

– Kiitos myös samaisessa kahvilassa olleelle miehelle, joka suhtautui vauvani pieneen ja yllättävään raivoitkuun humoristisesti ja totesi itkun loputtua hymyillen: ”Hieno ääni, hän on varmasti tuleva oopperalaulaja.”

– Kiitos sinulle sinä ihana työntekijänainen Kouvolan asuntomessuilla, joka suhtauduit perheeseemme hyvin lämpimästi. Oli paahtavat 32 astetta ja täysimetetty vauvani tarvitsi juotavaa. Kysyin, voinko imettää häntä ständinne sohvalla. Naurahdit kysymykselle ja huudahdit: Älä edes kysy tuollaista, tietenkin voit!

– Kiitos sinulle rouva, joka annoit täydessä ruuhkametrossa vaunupaikalla sijaitsevan istumapaikan minulle, jotta pystyin helpommin vaunujen tasolta rauhoittelemaan hermostunutta vauvaani.

– Kiitos myös lukuisille muille ihmisille, jotka olette tulleet vauvalleni muuten vain höpöttelemään ja hymyilemään.

Toivon ja uskon, että tämänkaltaisia kohtaamisia on myös muilla suomalaisilla vanhemmilla. Valitettavasti ikävät kohtaamiset vain jäävät paremmin mieleen ja niistä puhutaan enemmän.

Lopuksi vielä yksi ajatus. Kun olin itse lapsi, yksi lempielokuvistani oli Roald Dahlin kirjaan perustuva Matilda-elokuva. Lapsena en koskaan voinut ymmärtää yhden elokuvan hahmon ajatusmaailmaa ja pidin siksi pelottavaksi tarkoitettua hahmoa jopa humoristisena. Kyseessä oli rehtori Trunchbull. Karmea alakoulun rehtori vihasi lapsia ja rankaisi oppilaita muun muassa kiduttamalla heitä tyrmässä.

Lapsena pohdin aina, miten Trunchbull voi niin kovin vihata lapsia, sillä onhan hän itsekin joskus ollut lapsi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt