Kommentti: Minne katosi bambuvapa?

Julkaistu:

Silloin ennen
Aurinko porottaa. Rantakivellä pikkupoika ilostuu, kun upea sudenkorento istahtaa onkivavan nokkaan – siis bambuvavan.
Ei semmoista hienoutta heti käteen annettu. Ukki vuoli parimetrisen vavan rantapihlajasta, sitaisi siihen sentään oikean kaupan siiman, jossa oli punapäinen korkkikoho, lyijypaino ja ahvenen suuhun sopiva koukku.

Mato piti itse pujottaa koukkuun. Ukki ilmoitti, ettei semmoista kalamiestä kaveriksi ota, joka ei edes matohommia hallitse.

Opin myös ottamaan ahvenen koukusta vain pienillä naarmuilla – ja kuorimaan sen pihlajapahlan, jotta se kuivuessaan kevenisi.

Pari 50-luvun kesää kuitenkin meni ennen kuin äiti kalasoppasaaliista kiitollisena osuuskaupassa yllättäen täräytti kauppiaalle:

– Onkos teillä semmoisia rottinkionkia vai mitä bambuvapoja ne ovat? Tälle kalastajapojalle pitäisi saada kunnon välineet.

Oli tietysti. Ihmeellinen, kellanruskea, ehkä nelimetrinen vapa oli höyhenenkevyt ja suippeni päästään tuskin onkisiiman paksuiseksi. Harmitti jo, että sitä pitäisi lyhentää, jottei iso ahven veisi koko vavanpäätä mennessään.

Toki tämän tiesin, eihän bambuvapa semmoinen ihme ollut, etten onkikavereilla olisi moista nähnyt.

Tiesin myös, että onkireissuilla bambuvapaa on pidettävä eri asennoissa, ettei se käyristy vallan onkimiskelvottomalle kaarelle.

Vaikka bambuvavat olivat harvinaista tuontitavaraa kaukaa Aasian metsistä, sieltä pandojen mailta, eivät ne kovin kalliita olleet. Helposti sain uuden ja pari metriä pidemmän tilalle, kun osuuskaupan vapa lopulta katkesi taistelussa arviolta puolikiloista kyrmyahventa vastaan.

Äiti kyllä hieman epäili, että bambuvavan vauriot olisivat tulleet kotimatkalla rannasta. Oli näet kuullut, kuinka kiistelimme, katkeaako bambu siitä sileästä kohdasta vai solmupaikasta, jos niillä miekkailla alettaisiin.

Pätkistä metalliholkeilla koottava bambuvapa oli kätevä keksintö, kun pyörällä lähdettiin vähän kotirantaa pidemmälle kalaretkelle. Raskaampiahan koottavat vavat olivat – ja esimakua siitä, mitä tuleman piti.

Kun virvelinvavat olivat jo pitkään olleet lasikuitua, ei tietenkään ollut ihme, että bambuisten onkivapojen rinnalle ja tilalle ilmestyi vielä kevyempiä, taipuisampia ja järjettömän pitkiksi venyviä teleskooppikuituvapoja.

Onhan niitä tuonne nurkkiin kertynyt varmaan tusina eri mittaista. Ja juu, kyllä ahdin onkianti kuituvavallakin kahdeksan metrin päästä kaislikosta nousee.

Mutta tunnelmassa ei päästä lähellekään sitä hetkeä, kun sinisen ja vihreä sävyissä kimaltava sudenkorento ensi kertaa bambuvavan päähän istahti.

Vinkkaa osoitteeseen plus@iltasanomat.fi, mitä tavaraa tai asiaa kaipaat. Me etsimme tarinan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt