Kommentti: Seitsemän odottamatonta seikkaa, joita en tiennyt äitiydestä etukäteen – sitkeä myytti suomalaisäideistä mureni täysin

Julkaistu:

Äitienpäivä
Minulla ei todellakaan ollut äitiydestä ruusuista kuvaa, vaan äitiys näyttäytyi mielikuvissani jopa ankeana, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Mira Hurmas.
Tänään sunnuntaina vietettävä äitienpäivä on itselleni erityinen, sillä vietän ensimmäistä äitienpäivää äitinä.

Minusta tuli äiti kolme kuukautta sitten, kun eräänä helmikuisena aamuyönä maailmaan saapui ihana, temperamenttinen tyttö kymmenen päivää ennen laskettua aikaansa.

Raskaana ollessani ja jo ennen sitä pohdin usein, millaista äitinä olo on. Jos olen rehellinen, ajatus äitiydestä kauhistutti minua pitkään. Kuulun niihin naisiin, jotka ovat aina sisimmässään tienneet tahtovansa äideiksi jonakin päivänä, mutta samalla äitiys tuntui pelottavalta. Kadottaisinko samalla kokonaan oman itseni? Olisinko jatkossa ”vain äiti?”

Ennen äidiksi tuloa minusta tuntui, että vanhemmuudesta puhutaan Suomessa usein kovin negatiiviseen sävyyn. Luulenkin, että tämä on yksi niistä syistä, joiden vuoksi suomalaisten syntyvyys on jyrkässä laskussa ja ensisynnyttäjien keski-ikä on entistä korkeampi.

Suurena syynä pidän myös mukavuudenhalua. Ainakin meillä oli puolisoni kanssa kahdestaan (tai no, oli kuvioissa myös koiramme) niin hauskaa monta vuotta, että miksi lähteä muuttamaan hyvää kuviota.

Minulla ei todellakaan ollut äitiydestä ruusuista kuvaa, vaan äitiys näyttäytyi mielikuvissani jopa ankeana. Ennen äitiyslomani alkua, kun fiiliksiäni kysyttiin edessä olevasta vauvavuodesta, tokaisin, että olin varautunut siihen, että alku tulee olemaan aivan hirveää. Etenkin vauvaperheiden arjen kuvittelin olevan yksinomaan kaoottista. Kun nyt ajattelen tuota vastausta, se tuntuu kylmäävältä ja minulle tulee siitä paha mieli. Sillä kuukaudet äitinä ovat olleet ihania. Toki tunteet ovat heitelleet, mutta olen ollut kiitollinen jokaisesta päivästä pienen vauvani kanssa.


Kuten alussa sanoin, olen ollut äitinä vasta muutaman hassun kuukauden, mutta jo tässä ajassa olen oppinut hurjasti uusia asioita, joita en tiennyt äitiyden etukäteen sisältävän. Koska taipaleeni äitinä on vielä kovin lyhyt, tulen varmasti kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta oppimaan jatkuvasti uutta.

Äitienpäivän kunniaksi tahdoin kuitenkin listata muutamia pikkuvauva-arkeen liittyviä asioita, joita en vielä ennen tyttäreni syntymää äitiydestä tiennyt.

1. Synnytys voi olla myös positiivinen kokemus

Onnekseni minun kohdallani synnytys oli positiivinen, ja kuten tavataan sanoa, voimaannuttava kokemus. Positiivisesta synnytyskokemuksesta en todella osannut edes haaveilla etukäteen, sillä kaikki kuulemani kertomukset synnytyksestä ovat olleet hirvittävän kuuloisia. En minäkään toki välttynyt raastavalta kivulta, mutta oletinkin sen kuuluvan asiaan ja kiitän lääketiedettä sekä ilokaasusta että epiduraalista.

2. Imetyksen ihmeellisyys

Olin perehtynyt imetykseen jonkin verran etukäteen, mutta en ilmeisesti tarpeeksi, sillä en voinut uskoa, että pieni vauva voi viihtyä rinnalla syömässä useita tunteja putkeen. Tästä syystä luulen, että ensimmäisinä viikkoinaan vauvamme itki iltaisin todella paljon ja häntä ei saanut rauhoitettua, kunnes tajusin, että hänellä on edelleen nälkä, ja kas niin itkut jäivät vähäisiksi. Niinpä iltaisin olen tehnyt oloni mukavaksi vauvan asustellessa rinnalla. En myöskään tiennyt tai ollut tajunnut ajatella sitä, että imettäminen ei ole itsestäänselvyys, vaan siihen voi liittyä erilaisia vaikeuksia.

3. Äidit voivat olla myös ihania toisilleen

Olen kuullut myyttiä siitä, kuinka äidit voivat olla toisilleen ilkeitä ja arvostelevat toistensa valintoja äitiyden suhteen. Minä en tähän ole törmännyt. Kun kerroin raskaudestani sosiaalisessa mediassa, sain useita onnitteluviestejä muilta äideiltä, jotka olivat myös suuri tuki raskausaikanani. Olen myös saanut hyviä neuvoja niiltä ystäviltäni, jotka ovat tulleet äideiksi ennen minua. Äitikaverit ovat myös korvaamattomia, sillä ilman heitä päivät äitiyslomalla olisivat melko yksinäisiä. Mikä hämmästyttävintä: sosiaalisen median eri äitiryhmissä olen kohdannut yllättävän asiallista, tsemppaavaa ja positiivista keskustelua aiheesta kuin aiheesta.

4. Oma aika

Vauvamme suostuu syömään myös tuttipullosta (en tiennyt sitäkään, etteivät kaikki vauvat tähän automaattisesti suostu), minkä vuoksi minun on ollut mahdollista välillä jättää vauva kahdestaan isänsä kanssa ja ottaa aikaa itselleni. Olen yllättynyt siitä, etten ainakaan vielä ole kaivannut niin paljon omaa aikaa, mitä etukäteen ajattelin. Toisaalta joskus päivät kotona vauvan kanssa voivat tuntua pitkiltä ja haaveilen tuolloin esimerkiksi rentouttavasta joogatunnista. Kun sitten pääsen joogamattoineni läheiselle jumppasalille, huomaan vilkuilevani koko ajan kelloa, sillä haluan tietää, milloin pääsen takaisin vauvani luokse.

5. Vauvan suhde isään

Tästä osasin kyllä haaveilla, mutten tiennyt, kuinka ihanalta tuntuu katsoa miestäni viettämässä aikaa yhdessä vauvamme kanssa. En edes tahdo sen tarkemmin kuvailla sitä – niin siirappiselta se kuulostaisi, millaisia tunteita se minussa herättää.

6. Itkevä vauva julkisilla paikoilla

Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta yksi asia, jota etukäteen stressasin, olivat vauvan mahdolliset itkukohtaukset julkisilla paikoilla. Erityisen typerää on se, että pelkäsin muiden ihmisten hermostuvan vauvan itkuun. Vaikka vauvani on yleensä tyytyväinen vaunumatkustaja, on hän tähän mennessä rääkynyt kurkku suorana muun muassa metrossa, kahvilassa, kirjastossa ja ostoskeskuksessa. Olen saanut muilta ihmisiltä osakseni näissä tilanteissa lähinnä myötätuntoisia katseita. Ainakaan muuta en ole huomannut, enkä ehtisikään, sillä keskitän huomioni vauvan rauhoittelemiseen. Mahdolliset itkut eivät myöskään enää etukäteen hermostuta minua, sillä tiedän, että itku loppuu aina jossain vaiheessa ja nyt kun tunnistan, mistä syystä vauva milloinkin saattaa itkeä, on rauhoitteleminen myös hitusen helpompaa.

7. Vauvan hymy, nauru ja vasen käsi

En osannut arvata, kuinka onnellinen voin olla siitä, kun vauva hymyilee minulle ensimmäistä kertaa. Ja entä se haltioitunut tunne, kun kuulin ensimmäistä kertaa vauvani naurun. Ja entä se ihmetys, joka vauvan silmistä paistoi, kun hän löysi vasemman kätensä ja ihmetteli sitä päiväkausia ennen oikean käden löytämistä. Ehkä hänkin on vasuri, kuten äitinsä, pohdin hymyillen. Tai mistä minä sitä tiedän. Se tässä kiehtovaa on: päästä tutustumaan tuohon pieneen ihmiseen, joka on osa minua, osa isäänsä ja osa aivan omaa ihanaa itseään.

Onnellista äitienpäivää!

Mistä sinä yllätyit äidiksi tullessasi? Kerro omista kokemuksistasi jutun kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt