Kommentti: Kunpa olisin tiennyt tämän etukäteen synnytyksestä

Julkaistu:

Kommentti
Jos olisin ennen synnytystä kuullut edes yhden positiivisen synnytystarinan, minun ei olisi etukäteen tarvinnut pelätä, Ilta-Sanomien toimittaja Mira Hurmas kirjoittaa.
– Pelottaako synnytys sinua?

Siinä kysymys, jonka kuulin useita kertoja alkuvuodesta, kun esikoiseni laskettu aika lähestyi. Pelkojani synnytykseen liittyen kysyivät niin hoitoalan ammattilaiset kuin ystävänikin. Jo kysymyksenasettelu antaa ymmärtää, että synnytyksessä on jotain pelättävää. Kukaan ei esimerkiksi kysynyt, mitä ajatuksia edessä oleva synnytys herättää, mikä olisi ollut neutraalimpi tapa lähestyä asiaa.

Niin kutsuttu synnytysväkivalta on noussut suureksi puheenaiheeksi #minämyössynnyttäjänä-kampanjan myötä. Pidän kampanjaa tärkeänä ja en missään nimessä väheksy siihen osallistuneiden naisten kokemuksia.

Hoitoalan ammattilaiset ovat ilmaisseet huolensa siitä, että kampanja onnistuu lietsomaan pelkoa niissä naisissa, joilla synnytys on vielä edessä. Mikäli oma synnytykseni olisi vielä edessä, kuuluisin varmasti näihin naisiin. Se ei silti tarkoita sitä, etteivätkö kaltoinkohtelua synnytyksessään kokeneet naiset saisi kertoa kokemuksestaan.

Mutta voi kunpa joku jossain olisi kertonut minulle ennen synnytystäni, että kaikki voi mennä myös hyvin!

Kyllä. Olin lähemmäs 30-vuotias ensisynnyttäjä, enkä muista kertaakaan kuulleeni positiivista synnytyskertomusta. Muilta naisilta olen kuullut järkyttävän yksityiskohtaisia tarinoita siitä, kuinka kaikki on mennyt päin helvettiä. Siksi kerron mielelläni omaa synnytystarinaani iloiten, sillä en olisi koskaan osannut kuvitella, että synnytys voi olla myös hieno kokemus, joka ei jätä jälkeensä fyysisiä ja henkisiä vammoja.

Esikoistyttäreni saapui maailmaan helmikuisena aamuyönä Helsingin Naistenklinikalla. Toivon, että olisin ennen synnytystä kuullut edes yhden positiivisen synnytystarinan, niin minun ei olisi etukäteen tarvinnut pelätä.

Synnytyksen onnistumisessa kyse on tietenkin myös tuurista, mutta suuri kiittäminen on Naistenklinikan henkilökuntaa, joka piti minusta ja vauvasta loistavaa huolta.

Vielä raskaana ollessani minua pyydettiin neuvolassa antamaan numero nelosesta kymppiin siitä, kuinka paljon synnytys minua pelottaa. Annoin numeron kahdeksan. Kun syytä numerolle kysyttiin, vastasin että kaikki synnytyksestä kuulemani tarinat ovat olleet niin kamalan kuuloisia. Neuvolan hoitaja oli asiallinen asian suhteen, mutta totesi, että ”synnytykset ovat kuin naisten sotakertomuksia, jolloin äänessä ovat eniten ne, jotka ovat kokeneet hirveimpiä ja niitä tarinoita kerrotaan eteenpäin ja että ne joilla kaikki on mennyt hyvin jäävät hiljaisina taka-alalle.”

Synnytykseni jälkeen olen kertonut tarinaani kaikille niille, joita se on kiinnostanut, lähinnä siis lähipiirilleni. Eniten olen onnellinen siitä, että olen saanut kertoa tarinan kahdelle raskaana olevalle ystävälleni. Toinen heistä huokaisi helpottuneena syvään ja kiitti, että välillä kuulee tällaisiakin versioita.

Mikä omasta synnytyksestäni sitten teki niin onnistuneen? Tässä kohtaa pitää ottaa huomioon, etten ollut riskisynnyttäjä ja raskauteni ja synnytykseni eteni muutenkin melko tavalliseen tahtiin.

Yksi tärkeimmistä asioista on se, että minun ja kätilön kemiat kohtasivat. Hän oli napakka alan ammattilainen, joka uskalsi sanoa suoraan, mitä toivoo minun missäkin kohtaa tekevän ja miksi. En itse olisi kestänyt esimerkiksi päätä silittelevää ja lässyttävää kätilöä, mutta ymmärrän, ettei kohdalleni osunut täpäkkä kätilö olisi sopinut jokaiselle synnyttäjälle, minulle hän sopi. Vaatii siis hurjaa ammattitaitoa kätilöltä, jotta tämä osaa kohdata synnyttävän naisen tilanteen vaatimalla tavalla.

En myöskään ollut tehnyt minkäänlaista tarkkakohtaista listaa toiveistani synnytyksen suhteen, vaan luotin, että Naistenklinikan henkilökunta osaa hommansa, kuten he osasivat. Huomioisin myös että on tärkeää, että synnytyksessä mukana oleva puoliso tai tukihenkilö on äidin tukena. Tämänkin asian suhteen olin onnekas.

Minä siis pelkäsin raskaana ollessani synnytystä aivan turhaan. Kai sekin on luonnollista, että jotain sellaista, mihin varmasti liittyy kipua ja mitä ei ole aiemmin kokenut, pelkää.

Olen onnellinen, että pystyin synnytyksen jälkeen kiittämään kasvotusten kätilöä. Synnytykselle annoin kysyttäessä arvosanan yhdeksän.

Varmasti kätilöistäkin löytyy ammattiin sopimattomia henkilöitä, sillä eivät nämä kauhutarinat tyhjästä synny. Toivoisin, että neuvolat suhtautuisivat synnytyspelkoon tosissaan. Esimerkiksi itse sain jäädä pähkäilemään pelkojani yksikseni. Luulen, että itseäni olisi myös auttanut, jos olisin päässyt tutustumaan synnytyssairaalaan etukäteen, mutta ainakaan Helsingissä ei tätä mahdollisuutta enää kaikille ole.

Ja raskausaikana huomasin muun muassa Facebookin raskausryhmissä, kuinka eriarvoista odottavien äitien kohtelu neuvoloissa ympäri Suomen on, mutta se on jo toisen kirjoituksen paikka.

Minä myös synnyttäjänä –kampanja on tärkeä, sillä se on onnistunut herättämään keskustelua arasta aiheesta, jonka kanssa naiset ovat aiemmin jääneet valitettavan yksin.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että kaikki voi mennä hyvin tai jopa erinomaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt