Edelleen vain harva mies ottaa vaimonsa sukunimen: ”Myös anoppi tulee vetämään herneen nokkaan tästä aiheesta”

Julkaistu:

Avioliitto
Miehen sukunimen ottaminen on avioliittoon astuessa edelleen se tyypillisin vaihtoehto.
Vanhat perinteet avioliittoon ja eritoten sukunimivalintoihin liittyen jylläävät Suomessa vahvoina. Yhä edelleen suurin osa pareista päätyy ottamaan yhteiseksi sukunimeksi miehen sukunimen.

– Vuonna 2017 vain 1,9 prosenttia pareista valitsi naisen nimen. Miehen nimen taasen otti 66,1 prosenttia naimisiin menneistä, ja omat sukunimensä säilytti 31,9 prosenttia pareista, Juha Lempinen Väestörekisterikeskuksesta kertoo.

Hienoista tasa-arvoistumista näkyvissä

Nimistöntutkija Terhi Ainiala Helsingin yliopistosta kertoo, että varsinainen sukunimilaki on peräisin vuodelta 1920. Silloin säädettiin, että kaikilla tulee olla sukunimi.

– Kuitenkin vasta vuoden 1930 avioliittolaki määräsi, että vaimon on käytettävä miehensä sukunimeä. Tämä pakko poistui vuonna 1986, Ainiala kertaa.

Uuden lain myötä avioon aikoville tuli tasaveroiset mahdollisuudet sukunimen valintaan. Nyt kumpikin saa avioituessa pitää oman nimensä tai ottaa puolison nimen joko sellaisenaan tai nimeen yhdistettynä, niin kutsuttuna kaksoisnimenä.

– Vuonna 1986 miehen sukunimen otti 92,1 prosenttia, naisen 0,4 prosenttia, ja oman sukunimen piti 7,5 prosenttia pareista, Lempinen luettelee.

Voi siis sanoa, että että nykyisin tilanne on hieman erilainen kuin 1980-luvulla, mutta etenkin naisen sukunimen ottaminen on edelleen todella harvinaista.

– Se, että mies ottaa vaimon sukunimen, on varsin marginaalinen ilmiö. Minun on vaikea uskoa, että se merkittävästi kasvaisi, vaikka uskon, että jonkin verran nousee kyllä, Ainiala pohtii.

Perinteet porskuttavat

Kiintoisaa on, että eritoten kesäkuukausina keskimääräistä useammat parit valikoivat miehen sukunimen. Lempinen arvelee, että ilmiö saattaa liittyä perinteiden kunnioittamiseen ja arvostamiseen, joihin myös kesähäät osaltaan liittyvät.

Myös Ainiala liputtaa perinteiden puolesta. Miehen sukunimi valitaan, koska halutaan, että perheellä olisi yksi ja sama sukunimi.

Suurin muutos parinkymmenen vuoden aikana on tapahtunut oman sukunimen suhteen. Siitä pidetään naimisiin mennessä aiempaa hanakammin kiinni.

– Voi sanoa, että tässä ollaan tultu tavallaan tasa-arvoisempaan suuntaan, ja asenteet ovat sikäli muuttuneet, Lempinen pohtii.

”Minä en sukunimestäni luovu!”

Esimerkiksi Vauva.fi-palstalla aihe on herättänyt keskustelua. Eräs kommentoija kertoi viime vuonna, että mies haluaisi hänen ottavan sukunimensä – vaan hänpä ei tätä itse tahtoisi.

– Itse olen jo lapsena päättänyt pitäväni oman sukunimeni. Olen perustellut, että se on osa identiteettiäni ja sukuni on minulle tärkeä. Lisäksi meitä on Suomessa alle viisikymmentä tämän nimistä. Miehen sukunimi löytyy yleisimmän kymmenen joukosta, hän aloittaa.

– Mies sanoo, että sukunimeni ei ole kaunis. Ei se kovin kaunis olekaan, mutta minä pidän siitä. Tulevaisuudessa anoppi tulee vetämään myös herneen nokkaan tästä aiheesta. On haastava ihminen, jonka kanssa ei voi neuvotella mistään. Puolestani mahdolliset lapset voi kyllä laittaa miehen sukunimelle, jos se on niin hirveän tärkeää, vaihtakoot sitten halutessaan. Minä en sukunimestäni luovu!

Toinen taas painottaa, kuinka hän juuri halusi ottaa miehensä nimen.

– Minusta oli ihana ottaa miehen sukunimi. Jos olisin jatkanut vanhalla, niin olisi tuntunut, etten ole naimisiin mennytkään. Lisäksi halusin koko perheelle yhteisen sukunimen, enkä omaani – se oli lapsuudenperheeni sukunimi.

Uusien nimien keksiminen yleistyy

Ainiala kertoo, että kaksoisnimien osuus on aina ollut vähäinen ja entisestään pienentynyt viime aikoina.

– Sen sijaan se, että otetaan kokonaan uusi nimi, on ilmiönä kasvanut. Tämä kertoo siitä, että halutaan yhteinen sukunimi, mutta samalla on tahto ikään kuin aloittaa tarina avioparina alusta, ei kummankaan sukuun nojautuen. Jonkinlainen tasa-arvon ihanne on tässäkin vahvana, Ainiala toteaa.

Myös tämä aihe on herättänyt keskustelua Vauva.fi:ssä. Eräs kertoo kannattavansa keksittyä nimeä lämpimästi.

– Jos miehesi ei halua keksittyä nimeä, niin voithan sinä yksinkin vaihtaa. Vierastan ajatusta ainoastaan silloin, jos keksitty nimi on joku tyyliä Helmenkalastaja. Jos uusi nimi taas on tyyliä Kiurulehto tai muu kohtuullisen järkevä ja nimistöön sopiva, niin kannatan uutta nimeä ehdottomasti. Rohkeutta nimenvaihtoon ja iloa nimen keksimiseen!

– Tuttu otti miehensä kanssa sukunimeksi isoäidin kotitilan nimen. Ihan hieno, historiallinen ja identiteettiä ja juuriakin löytyy, toinen kommentoija kertoo.

– Minulla on keksitty sukunimi. Mies ei antanut antaa sitä lapsellemme, tuntui aika pahalta. Sen mielestä ei ollut aito nimi. Suostuin kauhean väännön jälkeen kun en enää jaksanut kiistellä asiasta. Voipihan se lapsi kuitenkin myöhemmin nimensä joka tapauksessa sitten vaihtaa jos sikseen haluaa. Vaikuttaa siltä, että miehet on jumiutuneempia ja vastahakoisempia mitä tulee sukunimen vaihtamiseen, eräs kertoo.

– Yleensä nämä keksityt sukunimet ovat kyllä teennäisiä ja korneja, en kannata, palstalla kritisoidaan.
Ilta-Sanomat ja Vauva.fi kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Mihin sukunimiratkaisuun päädyit/päätyisit itse avioliitossa? Onko asia aiheuttanut ongelmia tai ristiriitatilanteita? Kommentoi alla!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt