”Suomessa on sateenkaarinuoria, joiden on paettava kotoa turvallisuutensa vuoksi” – asiantuntija kertoo, miten tuet identiteettinsä kanssa kipuilevaa nuorta

Julkaistu:

Meidän Perhe & Vauva
Sateenkaarinuorten kanssa työskentelevä Mio Kivelä neuvoo vanhempia kohtaamaan nuori tavalla, jolla hän itse haluaa tulla kohdatuksi.
– Aikuisille tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta nuoremme elävät jo aikaa, jolloin seksuaalivähemmistöön kuuluvat eivät välttämättä tule enää ulos kaapista. Sille ei ole tarvetta, sillä erilaiset seksuaaliset suuntautumiset nuorille ovat arkipäivää, eivät mikään juttu. Tämä saattaa hämmentää ja olla meille aikuisille vaikeaa ymmärtää, sanoo seurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja Mio Kivelä.

Osa hänen työtään on omaa identiteettiään etsivien sateenkaarinuorten tukeminen. Kivelä on kulkenut itsekin pitkän polun omaksi itsekseen: hän on kasvanut syntymässä tytöksi määritellystä lapsesta aikuiseksi mieheksi.

Vähemmistöön kuuluvat tietävät Kivelän mukaan kuuluvansa vähemmistöön jo varhaisessa vaiheessa. Nuoret voivat vallan hyvin tunnistaa ja olla varmoja omasta seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoli-identiteetistä, vaikka vanhemmasta itsestä tuntuisi, ettei hänellä itsellä ollut mitään hajua mistään vielä niin nuorena.

– Käytän usein tätä esimerkkiä: Kun kuljet lasitunnelin myötäisesti, et edes huomaa kulkevasi tunnelissa, mutta jos suunta on eri, törmäät nopeasti seinään.

Kuuntele, mitä nuori oikeasti sanoo

Jos nuori kipuilee oman identiteetin löytymisen kanssa, vanhemman tärkein tehtävä on antaa tukea ja käsitellä löydettyä tietoa yhdessä. Kannattaa tuoda esiin, että sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat on normaaleja ja neutraaleja, ja viestittää niin nuorelle, että meillä niistä voi puhua.

– Ei se tiedon antaminen sotke lapsen tai nuoren päätä.

Vanhempia Kivelä kehottaa kuuntelemaan, mitä nuori oikeasti sanoo. On mahdollistettava nuorelle tilaa löytää oma identiteettinsä. Joskus nuori ei voi olla oma itsensä kotona, koulussa tai kavereiden kanssa. Silloin hän voi löytää väylän vertaistuelle ja kohtaamiselle somen kautta.

– Jos transnuorta ei kohdata niin kuin transnuori kertoo, että hänet pitäisi kohdata, niin häntä ei ikinä kohdata. Siksi sosiaalisen median väylä on tärkeä, Kivelä huomauttaa.

Joskus nuori ei voi olla oma itsensä missään. Silloin hän voi löytää väylän vertaistuelle ja kohtaamiselle somen kautta.

”Kysymys voi olla elämästä tai kuolemasta”

Vanhemman ei myöskään kannata tehdä suuria johtopäätöksiä tai olettaa liikaa nuoren ajatusten ja tunteiden suhteen. Sen sijaan olisi annettava tilaa löytää itsensä.

– Meidän tulisi ymmärtää, että voimme olla väärässä nuoremme suhteen. Esimerkiksi transnuorelle murrosiän alkaminen ei välttämättä olekaan hieno tai ilahduttava juttu. Se voi olla todella ahdistava kokemus, koska kroppa kasvaa aivan eri suuntaan kuin oma identiteetti. Silloin nuori kaipaa ympärilleen aikuisia, jotka ymmärtävät ja tiedostavat tämän.

Vaikka aika on sallivampi kuin vaikka Kivelän omassa nuoruudessa, hän muistuttaa, että edelleen Suomessa elää sateenkaarinuoria, joiden on paettava kotoa turvallisuutensa takia tai siksi, etteivät he ole sinne tervetulleita.

Tilastot ja tutkimukset kertovat, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla on selkeästi kohonnut itsemurhariski. Noin neljäsosa transmiehistä on yrittänyt itsemurhaa. Identiteetin etsintää ja hyväksymistä läpi käyvä nuori tarvitsee ympärilleen hyväksyviä aikuisia.

– Kysymys voi olla elämästä tai kuolemasta. Tilanne ei ole se, että nuori huomaa olevansa trans, eikä tiedä mitä tehdä, vaan kysymys on nuoren tasa-arvoisesta olemassaolosta transihmisenä tässä yhteiskunnassa, sen jäsenenä.

Mio Kivelä on vieraana Meidän Perheen ja Vauva.fin Teinit, niitä on vain pakko rakastaa -podcastin jaksossa, jossa pohditaan teinien vanhemmuutta.

Lue lisää:

Näin tuet teinin kasvua omaksi itsekseen – kuuntele uusi podcast teinin vanhemmalle!

Apua, onko niillä seksiä? Nuoren ensimmäinen seurustelu on vanhemmalle kasvun paikka

”Osa nuorista pelkää, että vanhemmat eivät hyväksy heitä” – protu- ja rippileirin ohjaajat kertovat, mitä nuorille kuuluu nyt

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt