Saksassa asuva suomalaisäiti repesi nauruun, kun kuuli mitä lapsi sai koulussa syödäkseen: ”Tällaista ei Suomessa nähdä”

Julkaistu:

Kouluruoka
Saksassa asuva suomalaisäiti purskahti hämmästyneeseen nauruun, kun hänen lapsensa kertoivat, mitä koulussa tarjottiin lounaaksi.
Koko perheen muutto ulkomaille ei ole aina helppoa.

Pieneen saksalaiskaupunkiin noin kahdeksan vuotta sitten muuttanut suomalaisperhe on kuitenkin sopeutunut erinomaisesti uuteen kotimaahansa. Perheen kaksi kouluikäistä lasta viihtyvät Saksassa jopa niin hyvin, ettei paluu Suomeen houkuta ainakaan tällä hetkellä.

– Lapset tykkäävät olla Suomessa, mutta heidän elämänsä on nyt saksalaista. Jos joku sanoisi, että meidän pitäisi muuttaa johonkin uuteen maahan tai takaisin Suomeen, se ei olisi mikään helppo juttu, perheen äiti kertoo.

Äiti kertoo perheensä arjesta myös blogissaan Koti Saksassa, sydän Suomessa.

Kouluruoka hämmästytti: ”Kyllä minua oikeasti nauratti”

Vaikka perheen elämä Saksassa rullaa hyvin, kaipaa perhe joitakin asioita Suomesta.

Äiti on pistänyt merkille, ettei saksalainen kouluruoka ole aivan yhtä terveellistä kuin suomalainen vastaava. Erityisesti hän kertoo huvittuneensa muutama viikko sitten koulussa tarjotusta lämpimästä ateriasta.

Koululaisilla tarjottiin lounaaksi lettu, jonka lisukkeena oli Nutellaa ja sokeria.

– Kyllä minua oikeasti nauratti, kun lapset tulivat kotiin ja kertoivat, mitä koulussa oli ruokana. Naamat olivat vieläkin Nutellassa. Ei tällaista kyllä Suomen kouluruokalassa tarjoilla.


Vaikka äiti kummasteli jälkiruokamaista ruokaa, olivat lapset siitä mielissään.

– Ehkä kouluruoka koetaan Saksassa eri tavalla ja ajatellaan, että kiva tarjota lapsille jotain hyvää syömistä. Jos lapseni olisivat aloittaneet koulun Suomessa, katsoisin varmaankin vielä enemmän, että mitä ihmettä täällä tarjotaan.

Äitibloggaaja on pistänyt merkille myös muita hieman epäterveellisiä kouluruokia, kuten hampurilaiset ja pizzan.

– Kun Suomessa on kalakeittoa, täällä kala on aina esimerkiksi kalapuikkoina. Joskus jälkiruokana on puolikas bansku, omppu tai jopa jätski! Harvemmin jogurttia, äiti listaa.

Sianlihaa koulussa ei tarjoilla ollenkaan. Äiti kuitenkin huomauttaa, että kouluruoassa on varmasti eroja Saksan eri kaupungeissa.

Suomalaisäiti antaa myös kiitosta joillekin terveellisille kouluruoille, joita ovat muun muassa linssikeitto ja höyrytetyt kasvikset.

Saksalaisvanhemmat joutuivat puhutteluun epäterveellisten eväiden takia

Äiti on pistänyt myös merkille, että lapset syövät lounaan koululla melko myöhään, varsinaisen koulupäivän jälkeen noin kello yhdeltä. Ruokamaksu on päivältä 2,50 euroa per lapsi. Maksu veloitetaan tililtä aina lukuvuoden alussa, eli syksyisin ja tammikuussa.

Myöhäisestä ruokailusta johtuen vanhempien on pakattava lapsilleen mukaan eväät, jotka syödään noin kello 10.

Äiti kertoo, että lasten koulu on kieltänyt vanhemmilta epäterveelliset ruoat. Hän pakkaakin lapsilleen mukaan esimerkiksi banaanin, sämpylän ja kurkkua.

Kaikki saksalaiset vanhemmat eivät kuitenkaan osaa pakata lapsilleen ravitsevia välipaloja.

– Meidän lapsiltamme ei ole koskaan takavarikoitu eväitä, mutta olen kuullut, että jollakin lapsella oli ollut eväänä suklaavanukas ja se sitten takavarikoitiin. Vanhemmille on pidetty puhuttelu, jotta he oppisivat pakkaamaan terveellisiä eväitä.


Perhe ikävöi Suomen ruokakaupoista kahta asiaa

Hieman epäterveellisten koululounaiden vastapainoksi äiti pyrkii kokkaamaan perheelleen terveellisen illallisen.

– Kotona syömme perusruokaa, jollaista söisimme myös Suomessa. Ostamme paljon luomua, se on Saksassa paljon edullisempaa kuin Suomessa.

Sanonta ”maassa maan tavalla” toimii silti myös heidän perheensä kohdalla, sillä ruokapöytään on tarttunut joitakin saksalaisia tapoja.

– Esimerkiksi Suomessa saatoimme ostaa nakkeja. Täällä ostamme bratwurstia tai muuta laadukasta lihamakkaraa. Saksalaiset syövät myös paljon vaaleaa leipää ja sämpylöitä. Leipä haetaan joka aamu tuoreena leipomosta. Suomessa ei ole tätä kulttuuria.

– Lastenkutsuille voi leipoa aina mitä vaan, kukaan ei näytä olevan allerginen, äiti pohtii.

Perheenäiti myöntää perheen kaipaavan Suomesta tuttua ja turvallista tuotetta, mitäs muutakaan kuin kunnon ruisleipää. Sitä tuodaan pakastettavaksi Suomen reissuilta niin paljon kuin matkalaukkuun suinkin mahtuu.

– Myös puurohiutaleet ovat myös Suomessa parempia. Saksassa puurokulttuuri ei ole mielestäni kummoinen. Olemme vielä sen verran suomalaisia, että aamupalaksi syödään puuroa eikä leipää Nutellalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt