Petra kuoli hirvittävässä onnettomuudessa Venäjällä ja Kristan kohtaloksi koitui aivan väärä seura – Susan Lindroos menetti sisarensa traagisesti aivan liian nuorina

Julkaistu:

Yhdeksän vuotta nuoremmat kaksossiskot olivat Susanin silmäterät. Ensin kuoli Petra traagisessa onnettomuudessa, sitten surua turruttavat päihteet veivät Kristan.
Puhelin soi vasta sihteerikoulunsa aloittaneen Susan Lindroosin kotona 24 vuotta sitten. Puhelimessa oli isä, joka oli lähtenyt joulun jälkeen Susanin pikkusiskojen kanssa Venäjälle.

– Susan, Petralla ei ole päätä, soita äidille, isä sopersi puhelimeen.

Susan luuli aluksi, että kyseessä oli huono vitsi. Yhdeksän vuotta nuoremmat kaksostytöt, Petra ja Krista, olivat Susanin silmäterät.

Mutta kyse ei ollut vitsistä vaan traagisesta onnettomuudesta.

– Soitin mutsille ja töksäytin vain puhelimeen, että Petra on kuollut. Äiti löi luurin korvaan, Susan muistelee nyt.

Hän lähti saman tien ajamaan äitinsä luo. Ajomatkasta Susan ei muista mitään muuta kuin sen, että päässä soi Terence Trent D’Arbyn Dance Little Sister -kappale.

– Jotenkin ajaessa sitä mietti, että ei tilanne voi olla näin paha, ei Petra voi olla poissa.

Mutta 11-vuotias Petra oli poissa.


Elämän menetys oli pienestä kiinni. Perheen autoa vastaan oli ajanut metallilastissa ollut suomalaisrekka, jonka kiinnikkeet olivat pettäneet.

– Sieltä lensi sellainen kontin ”tassu” kuin bumerangi tuulilasin läpi ja tyttöjen väliin leveälle etupenkille. Meidän auto oli iso, pitkä amerikkalainen auto ja ollaan mietitty, että melkein mistä tahansa muusta onnettomuudesta olisi selvitty vammoitta.

Kristan päälle satoi lasinsiruja, metallikappale vei Petran hengen.

Hautajaisista Susan ei muista likimain mitään. Vieläkin haudalle meneminen tekee tiukkaa.

– En käy täällä edes juhlapyhinä. Tämä on minulle maailman pahin paikka.


Kaksosten syntymä oli ollut riemullinen hetki. Perhe oli saanut tietää lapsia olevan kaksi vain muutamaa viikkoa ennen syntymää, kun neuvolassa harjoittelussa ollut työntekijä oli kuullut kahdet sydänäänet.

Susan oli ollut kaverinsa luona leikkimässä, kun isä soitti.

– Odottaessani mietin, että tuleekohan sieltä siskoja, veljiä vai molempia ehkä, Susan muistelee hymyillen.

Yhdeksänvuotias isosisko pääsi heti samana päivänä katsomaan sisariaan sairaalaan. Lasin taakse tosin, sillä tytöt viettivät elämänsä ensihetket keskoskaapissa.

Susan vaali sisaruksiaan ja huolehti heistä vauva-aikana.

– Tytöt oli mulle kuin omia vauvoja, puin, siivosin vaipat ja leikin heidän kanssaan.

Susan huokaisee ja nielaisee hetken.

– Tyttöjen kuoleman jälkeen mulle oli selvää, että en ikinä itse omaa perhettä hanki. Tytöt olivat mulle kaikki kaikessa.

Hietaniemen hautausmaalla, Lindroosin sukuhaudassa lepäävät molemmat kaksostytöt. Petran kuolinvuodeksi on merkitty 1995, Kristan 2002.

– Kristan helvetti kesti seitsemän vuotta, Susan toteaa hiljaa.


Susan muistelee, kuinka Krista oli kamppaillut surunsa kanssa kaksoissiskonsa, toisen puoliskonsa menetettyään.

– Muistan, kuinka vähän vanhempana Krista sanoi mulle, että olisi ollut niin paljon helpompaa, jos minä olisin kuollut Petran sijaan. En ottanut sitä mitenkään pahalla, olen itse ihan samaa mieltä.

Jäljelle jäänyt sisko oli kuitenkin hänen paras ystävänsä, etenkin vanhempana kun asioista pystyi kunnolla puhumaan.

Krista pyrki tukahduttamaan suruaan. Ensiksi kuvioihin tuli alkoholi, sen jälkeen muut turruttavat päihteet.

Heinäkuun lopussa 2002 pahat aavistukset valtasivat perheen mielen. Kukaan ei saanut Kristaa puhelimella kiinni. Myöskään tämän ystävät eivät vastanneet.

Susan lähti jälleen ajamaan kohti Helsinkiä, siskonsa luokse.

– Kämpillä näin, että Krista ei ollut viettänyt yötään kotona ja näin, että siellä oli alkoholia kulunut.

Kohta ovikello soi, ja oven takana odotti poliisi. Viranomainen kertoi, että Itä-Helsingistä oli asunnosta löytynyt kuollut tuntematon nainen. Ainoa tuntomerkki, joka hänellä oli ollut mukanaan oli bussilippu, joka oli Kristalle rekisteröity.

– Ei Krista tuolloin halunnut kuolla, se vain lähti väärän tyypin mukaan. Se tyyppi oli antanut Kristalle Subutexiä, jota se veti viinan kanssa.

Korkeimmassa oikeudessa ratkottiin myöhemmin, että vielä vuonna 2002 ei Kristalle Subutexiä antaneen miehen voitu olettaa tietävän, että aineen sekoitus alkoholiin aiheuttaa kuoleman. Mikäli kuolema olisi tapahtunut vuonna 2003, olisi mies saanut tuomion.


Toisen tytön kuolema oli helpompi käsitellä.

– Mutsi sanoi, että se oli jo tässä vaiheessa lukenut kaiken kirjallisuuden vanhempien surusta, mitä oli jo tehty.

Perhe sai myös kriisiterapiaa. Susanin äiti pääsi lapsensa menettäneiden vanhempien tukiryhmään. Sisarustensa menettäneille tällaista tukiryhmää ei ollut.

– Mutsille oli joku sanonut siellä ryhmässä, että sisaruksen suru ei ole yhtä iso kuin lapsensa menettäneen vanhemman. Mistä ne voi sitä tietää? Jollekin se sisarus on yhtä tärkeä kuin oma lapsi voisi olla.

Susan kertoo nykyisin sulkeneensa surunsa pois ulkomaailmalta.

– Joistain voi tuntua todella kylmältä, miten vakavalla naamalla tai kevyen oloisesti mä puhun tyttöjen kuolemasta. Mutta en mä voi sitä ajatella kunnolla tai romahdan.


2007 Susan hankki itselleen ensimmäiset lemmikit, kissat Justuksen ja Nestorin, rodultaan venäjänsiniset. Kotona asuu nyt myös kolmas kissa Siiri sekä koira, noin 11-vuotiaaksi arvioitu Romanian rescue Zara.

– Eläimet on nyt mun perhe, ja ne on mulle yhtä tärkeitä kuin ihmiset.

Suru nousee pintaan satunnaisesti öisin, joskus Susan herää itkuunsa. Silloin vieressä nukkuvat lemmikit voivat auttaa, olemalla sanattomasti läsnä.