Perhe

Runoilija Kai Nieminen ehti kotiin vain muutama tunti ennen vaimonsa kuolemaa

Julkaistu:

Runoilija Kai Nieminen ja keraamikko Elina Sorainen tapasivat Japanissa. Taiteilijapariskunta ehti olla yhdessä 40 vuotta. – Ehdin sairaalasta kotiin vain muutama tunti ennen kuin Elina kuoli, Kai Nieminen sanoo.
Loviisassa on sakea lumipyry.

Runoilija Kai Nieminen lakaisee pitkävartisella harjalla Baggbölen vanhan kyläkoulun portaita.

Tähän punamultaiseen taloon hän muutti syksyllä 1980 palattuaan Japanista.

Japanista tuli hänelle kohtalo jo 1970-luvulla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Isä, runoilija Pertti Nieminen oli kiinan kielen kääntäjä.

– Hän ehdotti, että kannattaa opiskella japania myös. Siitä olisi ollut hänellekin hyötyä, Kai Nieminen kertoo.

Kai Nieminen päätyi Helsingin yliopistoon lukemaan filosofiaa. Käteen sattui zen-kirjoja ja kiinnostus japanilaisiin klassikoihin heräsi.

– Opiskelin japania ihan itsekseni. Siihen aikaan ei ollut muuta mahdollisuutta.

Myöhemmin hän tutustui runoilija, kääntäjä Veikko Polamereen, joka opasti hänet oman japaninopettajansa oppiin. Ogishima Sensei antoi hänelle pari vuotta kirjoitetun japanin kielen oppitunteja.

– Olen pihalla tästä nykyisestä animesta ja mangasta, joka kiinnostaa nuorempia kääntäjiä.

– Monet ovat sitä kautta löytäneet Japanin modernin kirjallisuuden ja kulttuurin. Se on oikein hyvä asia.


Vuonna 1979 Kai Nieminen sai stipendin ja matkusti Japaniin syventämään opintojaan. Seuraavana vuonna hänen ensimmäinen avioliittonsa päättyi.

– Japanissa pääsin tutustumaan kulttuuriin sisältäpäin, ja kiersin kääntämieni kirjojen tapahtumapaikkoja.

Japanilaisten tuttavien kautta hän tutustui Tama-yliopistossa japanilaista perinnekeramiikkaa tutkivaan keraamikkoon Elina Soraiseen.

He rakastuivat.

– Elina oli ollut Iranissa opettamassa keramiikkaa. Tuli islamilainen vallankumous. Taidekoulutukset lakkautettiin.

– Elina tajusi, ettei hänellä ole mahdollisuutta jatkaa.

 

Nyt sitä keramiikkaa myydään Teheranissa arvokkaana perinteenä. Se on Elinan väitöskirjatutkimuksen ansioita.

Elina teki Japanissa maisteritutkinnon kahdessa vuodessa. Se käsitteli puupolttoisia keramiikkauuneja.

– Ennen Suomeen paluuta lähdimme pitkälle vaellukselle, jonka reitille osui niin keramiikkapajoja kuin Japanin klassisen runouden kuuluisimpia maisemiakin.

Elina Sorainen teki keramiikkaa. He halusivat kodikseen paikan, jonne voisi rakentaa suuren japanilaisen polttouunin.

– Uunista tulee paljon savua eikä taajamassa voi polttaa, Kai Nieminen sanoo.

260-neliöinen vanha kyläkoulu löytyi Pernajasta mutkittelevan hiekkatien varrelta. Uusperhe, johon kuuluivat myös Kain 5-vuotias tytär ja Elinan 11-vuotias poika, asettui taloksi.

Täältä puolen hehtaarin tontilta on Porvooseen matkaa 25 kilometriä, lähimmälle ABC:lle kymmenen kilometriä.

– Tämä on hyvä paikka, Kai Nieminen sanoo.


Lähes 40 vuoden avioliiton aikana Kai Nieminen oppi paljon keraamikon työstä. Hän oli usein Elinan hanslankarina. Suurta uunia ei pysty polttamaan yksin.

– Autoin Elinaa käytännön asioissa. Opin häneltä muototaiteesta. Olimme hyvä tiimi.

Elina oli suunnitellut, että sitten kun hän lopettaa keraamikon työnsä, urbaanimpi asuinpaikka olisi hyvä.

Tulevaisuutta silmällä pitäen he ostivat Porvoosta sijoitusasunnon.

Sitä tulevaisuutta ei tullut.

74-vuotias Elina Sorainen kuoli lokakuussa 2017.

– Tajusimme, että hän oli sairas, kun hänen piti pysähtyä ylämäessä vetämään henkeä. Hän tunsi, että jotakin on vialla.

– Siihen asti hän oli jaksanut vaikka mitä, Kai Nieminen muistelee kevättä 2016.

Elina Soraisella oli syöpä, josta ei tiedetty, mistä se on lähtöisin. Siinä oli vain etäispesäkkeitä.

– Sitä ei voinut leikata, sillä ei ollut mitä leikata.


Aluksi sytostaattihoidot auttoivat hyvin. He elivät tavallista hyvää elämää ja kävivät lomamatkalla.

– Sitten hoidot lakkasivat toimimasta.

Saattohoito kesti heinäkuun lopusta syyskuun loppuun. Elina oli hirveän rohkea ja positiivinen. Hänellä ei ollut kipuja eikä tuskia.

– Elina sanoi, että ei saa surra.

– Olimme molemmat vähän huolissamme, mutta karkotimme sen. Elimme päivästä päivään – ja onnistuimme siinä.

Sitten Kai sairastui itse. Kasvain oli onneksi hyvälaatuinen, mutta se leikattiin.

 

Tajusimme, että hän oli sairas, kun hänen piti pysähtyä ylämäessä vetämään henkeä.

Elinan poika oli tullut äitinsä luokse jo elokuun lopulla. Miniä tuli samana päivänä kuin Kai lähti sairaalaan. Kotona oli osan ajasta myös sairaanhoitaja.

– Kuulin puhelimessa, kuinka Elinan ääni meni huonommaksi päivä päivältä.

– Oli huono tsägä, että pääsin sairaalasta kotiin vain muutama tunti ennen kuin hän kuoli.

Viimeiset tunnit Elina oli hyvin voimaton. Kai veti laverin Elinan sairaalasängyn viereen ja laittoi Elinan lempimusiikkia soimaan.

– Emme paljon puhuneet. Pidimme toisiamme kädestä.

Kun Kai kertoi Elinalle lähtevänsä tytärtään vastaan bussille, Elinan silmissä läikähti ilo. Se jäi viimeiseksi ilmeeksi, jonka Kai vaimonsa kasvoilla näki.

– Siitä on hyvä mieli.


Juuri sillä hetkellä, kun Kai oli noutamassa tytärtään, Elina lakkasi hengittämästä.

– Kyllä minua masensi, etten ollut kuoleman hetkellä läsnä, mutta olin läsnä sitä ennen.

Ikävä iskee etenkin aamuin, kun Kai on nähnyt yöllä unta, jossa Elina on ollut elävänä.

– Olen tavannut hänet ja aamulla tajuan, että se olikin uni. Sen jälkeen tuntuu pitkään vaikealta.

– Ei ole muuta keinoa kuin käydä kävelyllä.

He olivat sukulaissieluja ja tekivät lähes kaiken yhdessä. Kai antoi kirjoituksensa Elinalle luettavaksi ja päinvastoin.

Välillä he inttivät jostakin asiasta.

– Usein olin sitä mieltä, että jos jokin otti Elinaa silmään, sitä oli syytä pohtia.

Nuorena Elina Sorainen oli naimisissa amerikkalaisen miehen kanssa, jonka kanssa hän sai myös lapsen. Perhe muutti seitsemäksi vuodeksi Iraniin, kun mies sai sai maansiirtokonehommia Teheranista.

– Tämä kuvaa Elinaa hyvin, Kai Nieminen sanoo.

– Teheranissa Elina marssi yliopistoon ja kysyi, voisitteko perustaa keramiikkaosaston.

Näin tapahtui. Elina opetti siellä viisi vuotta.

 

Elina sanoi, että kaikki, mitä hän on halunnut elämässään tehdä, on tullut tehtyä.

Elina Sorainen myös matkusti paljon. Ylioppilaaksi tultuaan hän muutti Yhdysvaltoihin ja suoritti kieltenopettajan (B.A.) tutkinnon Denverin yliopistossa Coloradossa.

Farsinkielen taitoisena hänen oli helppo kommunikoida. Kaakkoisiranilaisessa Kalpourkanin kylässä oli keramiikkaperinne, joka uhkasi loppua. Oli jäljellä vain viisi iäkästä naista ja heidän näkönsä alkoi heiketä.

– Taitoa ei enää arvostettu. Muoviastiat olivat vallanneet markkinat.

Elina sai yllytettyä Iranin valtion kulttuuriviranomaiset mukaan perinteen vaalimiseen ja teki siitä väitöskirjan 2006. Väitöskirjan otsikko on Aalto, ketju ja taatelitarha. Elävä museo iranilaiskylän naiskeraamikkojen perinteen turvaajana.

– Nyt sitä keramiikkaa myydään Teheranissa arvokkaana perinteenä. Se on Elinan väitöskirjatutkimuksen ansioita.

Pyryttää yhä. Naapuri on tulossa pian traktorilla kolaamaan pahimmat lumet pois.

Kai Niemisellä ei ole koskaan ollut autoa. Hän ajaa kesäisin skootterilla. Elinakin hankki auton vasta vuonna 2000.

– Kun muutimme tänne, busseja meni monta päivässä. Nyt pääsen kauppaan ystävien kyydillä.

Kai Nieminen tarjoilee keittiössä teetä keraamisesta teepannusta. Sekin on Elina Soraisen taidetta.

– Tämäkin on hänen tekemänsä, Kai Nieminen esittelee teekuppostaan, jossa lukee Kai Tapani, 61.


Elinalla oli tapana antaa keramiikkaa syntymäpäivälahjoiksi.

Eteisessä on värikkäitä vaaseja. Niiden kyljessä on Kai Niemisen haikurunoja. Ruukuissa on viiniaiheisia haikuja Elinan viiniaiheisen näyttelyn tiimoilta.

Suloiset sanat / pikari, malja, kuppi / täyttäkää ne siis!

– Haikut olivat juuri sopivan mittaisia ruukkuihin.

Japanilainen kulttuuri on opettanut Kai Niemisen yksinkertaisen elämän lähteille.

– Kannattaa karsia kaikki turha ja antaa asioiden avautua hitaasti eteen.

Kai Nieminen siteeraa zen-munkki Wumenia, joka sanoi: ”Ei vielä askeltakaan, silti jo perillä; ei vielä sanaakaan, silti opetus on jo lopussa”.

Hieno elämänohje hötkyilevälle nykyihmiselle. Kaikki onkin jo tässä.

Kai Niemisen ensimmäinen oma runokokoelma Joki vie ajatukseni ilmestyi vuonna 1971. Sittemmin kokoelmia on painettu viisitoista. Viimeisin Alan oppia julkaistiin 2010.

– Alan oppia olemaan murehtimatta, Kai Nieminen sanoo.

– Lapsenlapsilta olen oppinut luonnollista suhtautumista maailmaan, jossa ei ole ennakkoluuloja, vaan asiat otetaan vastaan sellaisena kuin ne tulevat.

– Siinä vähän unohtaa itsensä. Se on ajan unohtamista, jota sanotaan myös flow-tilaksi.


Talon päädyssä on Elina Soraisen keramiikkapaja. Kai Nieminen esittelee suurta 60-neliöistä huonetta, joka on täynnä värikästä keramiikkaa. Haikaroita, kukkoja, hevosia, ihmisiä. Osa niistä on tehty monivärisellä nerikomi-tekniikalla.

Eteissalissa on Elinan tekemiä keraamisia valaisimia, kuin suurikuvioista riisiposliinia. Suurta pöytää koristavat Elinan maalaamat keramiikkalaatat.

– Kun muutimme tänne, täällä oli ihan tyhjää. Kolme vuotta meni ja tuli täyteen. Ei meillä ollut se ideana, mutta täyteen tuli, Kai Nieminen naurahtaa.

Iso talo on suuri yhdelle, mutta Kai Nieminen ei suunnittele muuttoa. Hän ei ole tottunut seinänaapureihin.

– Yksi lohtu on, että soitan iltaisin.

68-vuotias runoilija on alkanut harjoitella klarinetin soittoa. Haitaria, kitaraa ja huilua hän jo osaa soittaa. Naapureista koottu trio on soittanut muutaman vuoden. Mikko Idlax soittaa bassoa ja Mikael Böök pianoa.

Viime aikoina he ovat harjoitelleet klassista jazzia.

– Nyt alkaa jo sujua, Kai Nieminen sanoo ja soittaa olohuoneessa malliksi Benny Goodmanin Whispering.


Eteenpäin elämisessä on auttanut runopäiväkirja, jota Kai Nieminen kirjoittaa, kun hän haluaa puhua Elinalle.

Sitä kirjoittaessaan hän ajattelee, että Elina on matkalla. Joskus kun Elina oli autiomaassa, hän ei pystynyt soittamaan viikkoon.

– Olen ajatellut, että ei hän eläessäänkään aina vastannut, kun puhuin, niin ei hänen tarvitse nytkään vastata.

Henkimaailmaan Kai ei usko. Ei Elinakaan uskonut.

Sairauden yllättäessä tutkimustyö Nicaraguan ja Intian kansan keramiikasta jäi. Elinassa ei ollut silti katkeruutta. Miehelleen hän sanoi, ettei tämäkään saa olla katkera.

– Hän kertoi kuolevansa onnellisena.

– Elina sanoi, että kaikki, mitä hän on halunnut elämässään tehdä, on tullut tehtyä. Hän sanoi tietävänsä, että minä selviän kyllä.

Kai Nieminen

Ikä: 68

Ammatti: Runoilija, japanilaisen kirjallisuuden suomentaja. Kirjoittanut 16 runokirjaa ja 50 suomennosta. Useampi kirjallisuuden valtionpalkinto.

Perhe: Leski. Kaksi lasta, kaksi lastenlasta.

Plus: Suomen PEN:n puheenjohtaja 1991–94.